Jyväskylä
Normaalisti raakapuuta Äänekoskelle kuljettava T 4338 toi eilen illalla Jyväskylän ratapihalle sekalaisen seurakunnan erilaisia vaunuja, mukana oli...
Jämsä
Tavarajuna T3432 Jämsästä Raumalle lähdössä pian matkaan veturin Sr1 3049 vetämänä.
Välillä Jyväskylä–Muurame
IC 148 Korkeakoskenlahden kupeessa, jossa on myös suoritettu raivauksia.
Välillä Muurame–Jyväskylä
Kellojen siirron ansiosta metrokuljetus saapuu Jyväskyläänkin vielä valoisan aikaan.
Välillä Jyväskylä–Muurame
Sunnuntaisin kulussa oleva T 3406 vanhan Keljon koulun kupeessa, mukaan oli tarttunut myös sunnuntaille epätyypillisesti traktoreita Suolahdesta.
Välillä Jyväskylä–Muurame
Radanvarsien raivaus Keljossa on avannut mukavasti uusia kuvakulmia. Ensimmäisenä sulkimen eteen osui IC 86
Välillä Jyväskylä–Vesanka (uusi)
Dv12 2662 oli lähetetty yksinään viemään puuroikkaa Alavudelle. Nousu Köhniölle taittuu vaivalloisesti, nopeuden ollessa parhaimmillaan 34 km/h....
Jyväskylä
Menneen talven lumia siirrettiin pois ratapihalta tälläisen yhdistelmän avulla. Kiskopyöräkaivinkoneet täyttivät vaunut lumella.
Jyväskylä
Eräänä työpäivänä huomasin jonkin erikoisen, mansikanpunaisen kulkineen liikkuvan Jyväskylän rautatieaseman raiteilla. Radantarkastusvaunu "Meeri"...
Jyväskylä
Metroa taas matkalla Pieksämäelle.
Jyväskylä
Ravintolan omistaja ei ole toimintakiellosta innostunut, kuten kuvasta näkyy.
Jyväskylä
Jyväskylän vanhan rautatieaseman päädyssä on karaoke-ravintola, joka on sattuneesta syystä nyt suljettuna.
Jyväskylä
T4036 on juuri vaihtanut kuljettajia ja on kiihdyttelemässä takaisin vauhtiin. Myös toisena veturina olevan Sr1:n virroitin oli ylhäällä ja sen...
Välillä Jämsä–Lahdenperä (uusi)
Jämsänkoskelainen nousee Kilpakorpeen vähän etuajassa ja on viemässä 17 vaunullista UPM:n tekemää paperia Rauman satamaan maailmalle toimitettavaksi.
Välillä Jämsä–Lahdenperä (uusi)
JSK-RMA paperijuna laskeutuu Alhojärven notkelmaan ja suorastaan pyllistää uteliaalle valokuvaajalle.
Välillä Jämsä–Lahdenperä (uusi)
IC142 KUO-HKI maalaismaisemassa. Kaikki hevoset ovat sen näköisiä, että EVVK, ei vähempää vois kiinnostaa. Tähän Sr2:een tuli joku vika...
Välillä Jämsä–Lahdenperä (uusi)
Alhojärven kallioleikkauksesta puskee tulemaan äänekoskelainen 22 vaununsa kanssa kohti Vuosaaren satamaa.
Jyväskylä
Pihtiputaan järjestelijä aloitti matkansa hyvin pienimuotoisena – Deeveri ja Po. 1970-luvun loppupuolella oli varsin tavallista käyttää...
Jyväskylä
Rapujuna Jämsänkoskelta jatkaa pysähtymättä matkaansa kohti Äänekoskea.
Jyväskylä
Pävän toinen Suolahden juna saapuu Jyväskylään.
Hakuehdoilla löytyi 3140 kuvaa