Kullasvaara
T 2548 Vainikkalasta Haminaan ohittaa Kullasvaaran rautatie- ja maantieterminaalin työmaata. Sr1-valjakko on päässyt vetämään...
Kullasvaara
T 7302 Vainikkalasta Kouvolaan oli eilen kulussa huolimatta siitä, että juna on ollut peruttuna jokaisena muuna lokakuun päivänä. Operailin siniset...
Välillä Kouvola tavara–Myllykoski
"Kymen metron" juna Lahdesta Kotkan Satamaan on juuri poistumassa Kouvolan liikennepaikalta. Suurin osa lehdistä on jo pudonnut maahan, mutta...
Kouvola asema
Sr1 3062 on saanut koukkuunsa ennen normaalia IC-runkoa myös Joensuuhun matkaavan taajamajunarungon EFit + Ein. Tässä saavutaan...
Kaipiainen
Operailin T 7312 Vainikkalasta Mussaloon sivuuttaa Kaipiaisten aseman. Asema on Suomen ainoa raiteiden välissä sijaitseva saariasema, ja...
Kouvola lajittelu
Operailin veturit Kouvola lajittelun raiteella 812. Taustalla näkyy laskumäki.
Välillä Kouvola asema–Myllykoski
Jälleen löytyi radanvarsihevosia (equus ferriviaria trunco) junakuvan sisältöä piristämään, joskin sommitelmasta tuli taaempien heppojen osalta...
Kouvola asema
Kuluva vaihe vuodenkierrossa aiheuttaa taas ISO-lukujen kasvua ja F-lukujen laskua. Näin pimeässä liikutaan jo lähes oman kaluston...
Kouvola lajittelu
Operailin kaksi Dr20 veturia Kouvola lajittelun raiteella 137.
Kouvola asema
Kiiltävän vihreän värin kylkiinsä saanut Sm2 6056 seisoskelee Kouvolan aseman raiteella 4, ja pian Samille koittaakin jo lähtöaika kohti Lahtea....
Välillä Kouvola asema–Koria
Tämäkin kuva on lehtikuva, en ole säilyttänyt tietoa, mistä lehdestä, mutta mahdollisesti Kouvolan Sanomista.
Kouvola, välillä Kouvola asema–Harju
Savon radan alkupää on pusikoitunut että, juna hukkuu vihreyteen. Mutta kyllä se juna, tällä(kin) kertaa IC65 erottuu hyvin. IC65:n tämän kertainen...
Kouvola asema
Siperian susi oli saanut kitaansa yhden seepran Kouvolan tallilta. Lauritsalaan olivat tuosta lähdössä.
Kouvola asema
Erilaisia jo hieman museaalisia mainosjulisteita Kouvolan asematunnelissa.
Kouvola asema
Kouvolan vähäeleinen asemahalli.
Kouvola lajittelu
Toinen Tonniysin omistamista kahdesta Tka7-ratakuorma-autosta. Tämä on sijoitettu Kouvolaan missä se palvelee yhtiön vaihtotyötarpeita.
Kouvola lajittelu
BT 01172
Kouvola lajittelu
Tka7 215
Välillä Kouvola asema–Kuusankoski
Tanttarin Kuusaan radan tasoristeys nykytilassaan. (Vertaa http://vaunut.org/kuva/139993) Paikkaan on tehty harvinaisen tiukka "labyrinttirakenne",...
Välillä Kaipiainen–Kaitjärvi
Ikään kuin lämpöväreilyä ei muutenkin olisi tarpeeksi, sinivalas hönkii vielä lisäbluuria ilmoille. Pitkä 7313 Mussalosta lähestyy tien 14687 siltaa.
Hakuehdoilla löytyi 3144 kuvaa