Karjaa
Hetki aikaa jutusteluun. Juna 1921 lähtee kohta Riihimäelle.
Karjaa
Pikajuna Turusta on lähtenyt juuri kohti Helsinkiä. No ei sentään Huru vain on siirtämässä vaunuletkaansa Riihimäelle lähtöä varten.
Karjaa
Kiskoautojuna puikkelehtii uudemman ja vanhemman tekniikan keskeltä kohti Hankoa.
Kirkniemi
Pikajuna 511 Ukko-Pekka ja kuusi teräsvaunua Hangosta on pysähtymässä. "Suorittajan ilme on jo rennompi. Pikajuna jatkaa Riihimäelle ja...
Kirkniemi
Pikajuna 511 on tulossa. Matkustajat odottavat. Niin odottaa myös "suorittaja", jonka ilme terästyy - juna näkyvissä.
Kirkniemi
Pikajuna 511 on tulossa. Matkustajat odottavat. Niin odottaa myös "suorittaja".
Lohja
Lo 2 (Keitele-Museon lättä) lähdössä Lohjan keskustaan. 1972 (PoRhan lättä) lähtee hetkeä myöhemmin kohti Hankoa. Vaunuja on niin valtava...
Lohja
Junan takaosa on siirtynyt aseman eteen lähteäkseen Lohjan keskustaan viikonlopun ensimmäiselle vuorolle Lo 2.
Lohja
Lättä 1972 on saapunut Lohjalle. Aamu on vielä hiljainen. Karjaan suuntaan matkustavia pyydetään siirtymään junan etuosaan.
Nummela
Komea 7-vaunuinen Dm7 -juna 1972 Nummelassa. Tästä kulmasta asemakin näkyy vielä puuston takaa.
Karjaa
Dv16 oli lauantaina mukana P 500-junassa Dr13:n lisäksi, ja se ajettiin irti rungosta Dr13:n jälkeen.
Karjaa
Juhlajuna Valtteri Karjaan asemalla.
Lohja
1922 saapuu Lohjalle Dr12 2216:n vetämänä.
Lohja
Valtteri ja Lo 6 ottivat hienon yhteislähdön Lohjan asemalta. Tuntui, että Valtterin miehistö ei kyllä kisaillut ihan tosissaan - annetaan...
Raasepori, välillä Karjaa–Dragsvik
Huru vetää mahtavasti huristen tavarajunaa Karjaalta kohti Hankoa.
Karjaa
Pekka peruuttelee. Kananenkin on lämpöisenä. Varikolla on elämää.
Karjaa
Pikku-Jumbo kuuntelee kaihoten taustalla höyryävän Pekan puhinaa.
Välillä Meltola (uusi)–Karjaa
Heikki puuskuttaa hakkuuaukean laidassa matkallaan kohti Hankoa.
Välillä Mustio–Kirkniemi
Ukko-Pekka viheltelee lähestyessään Kirkniemeä.
Kirkniemi
Ukko-Pekan vetämä juna saapuu Kirkniemeen kohtaamaan Alstommin vetämän junan.
Hakuehdoilla löytyi 1743 kuvaa