Kuopio, Kallansillat, välillä Kuopio asema–Toivala
Hieno kuva Kallansiltojen alkutaipaleelta Kuopiosta, jossa Savon rata ylittää Pohjois-Kallaveden. Junakaluston lauttaus loppui siltojen...
Kuopio asema
Honkalahden ylikäytävä on jo vuosia ollut suljettu eikä sitä tämänkään remontin yhteydessä ole tarvetta avata.
Kuopio asema
Toppaamaton rata on vielä sen veran aaltoileva, että resiinalla ajaminenkin voisi hiemanb pukata hikikarpaloita otsaan. Ensimmäisen aurausmerkin...
Kuopio asema
Hakalahdentien ja Kelloniementien tasoristeysten välillä olevaa sivutusraidetta ei ole vielä uusittu, se oli kuvanottohetkellä paikkapaikoin...
Kuopio asema
Kelloniementien tasoristeykseltä Kuopio tavaraan päin on kiskotus ja pölkytys uusittu.
Kuopio tavara
Sähköistyksen alle tulevalta osuudelta kaavitaan pois enemmänkin kuin vain pölkkyjen tukikerros.
Kuopio tavara
Ajojohdinpylväitä on siis lisätty Kuopion tulotolpan rinnalle asti.
Kuopio tavara
Suoran päässä työskentely oli parhaillaan käynnissä kahden kaivinkoneen voimin. Etummainen nosti betonipölkkyjä paikoilleen ja jälkimmäinen...
Kuopio tavara
Kävi ilmi, että Kelloniemen raide kokee huomattavan perusparannuksen. Töitä on tehty Kelloniemestä Kuopio tavaraan päin ja Telkkistentien...
Kuopio tavara
Sorsasalon päivystäjä luikertelee Kuopio tavaran sivuraiteelta pääraiteelle. Kelloniemen raiteella ajokieltomerkki on perusteltu, onhan...
Kuopio tavara
Vanhat pölkyt kerätään pois pyöräkuormaajan trukkihaarukalla.
Kuopio tavara
Maadoitus hoidettu. Ajojohdinhan jatkuu Kuopion tavarasta Kelloniemen radalla hitusen Männistönkadun ylikulkusillan pohjoispuolelle.
Kuopio tavara
Kiskot on ilmeisesti vedetty irti pölkyistään sillä naulaukset ja ruuvikiinnitykset ovat valtaosin pölkyissä jäljellä.
Kuopio tavara
Kelloniemen raiteen/radan remontti Kuopiossa on aloitettu irroittamalla kiskot pölkyistään. Remontin aikana ainakin pölkyt vaihtuvat puisista...
Kuopio tavara
1980-luvulla Kuopion konepaja oli vielä täydessä iskussa ja työtä riitti eri veturisarjojen (mm. Dv12, Dv15, Dv16, Dr14, Tka7) kanssa....
Kuopio asema
Konepajakorjauksesta valmistunut Dv15 1978 ilmeisesti koeajolla, jotka suuntautuivat Kuopion lähialueille.
Kuopio tavara
Kuopion konepajan 1990-luvun alussa entisöimä Vr11 1805. Nykyisin veturi on Toijalan veturimuseossa.
Kuopion konepaja, Kuopio tavara
Kuopion konepajalla korjattiin vielä monenmoista kalustoa sen täyttäessä 100 vuotta vuonna 1989. Mitähän sarjaa etualan veturi edustaa (Dv 15/16)?
Kuopio tavara
Jonkinlaisen osuman saanut Dr 14 1856 odottamassa korjaukseen pääsyä Kuopion konepajan raiteella. Mielenkiintoista olisi tietää, missä...
Haapakoski
Haapakosken asemarakennus.
Hakuehdoilla löytyi 5957 kuvaa