Heinola
Upeat maisemat avautuvat Jyrängön sillalta.
Heinola
Heinolassa Jyrängön sillalla pidettiin pieni kahvihetki nauttien myös komeista maisemista.
Lahti
Lätät valmiina lähtöön kohti Heinolaa, vain mtakustajat puuttuvat.
Lahti
Lähtevien junien näyttötaulu Lahden asemalla.
Heinola
Veturitallin takana pino varovaisuuslevyjä kylpee unohduksessa.
Heinola
Viime lauantaina eräitä viihdytti U2 ja toisia K5 (vitsi varastettu). Heinolan vesiviskuri taistelee aikaa vastaan. Juna Lahdesta kääntyy ympäri.
Lahti
Sr1 3094 lienee erotettu kiireellä sisarestaan että luukut ovat jääneet auki. Näkeekö näitä useinkin? IC11 saapuu lahden raiteelle yksi.
Lahti
Sm4 6x09 R-junana Kouvolasta Helsinkiin. Juuri kuvaushetkellä juna vielä odotteli lähtöaikaa/-lupaa konduktööriltä.
Lahti
Tunnistamaton Sm3-yksikkö junana S76 juuri liikkeelle lähteneenä. Raiteella 2 odottelee Sm4-yksikkö lähtövuoroaan Z-junana...
Heinola
Tk3 1136 tuo päivän toisen junansa Lahdesta Heinolaan ylitettyään Jyrängön rautatiesillan. Vieressä kohtaloaan odottavia Gbln-t vaunuja.
Heinola
Tk3 1136:lla on lähtöpesä mätetty ja valmistaudutaan lähtöön Heinolasta kohti Lahtea päivän ensimmäisellä reissulla.
Heinola, Vierumäki
Hr 1009 pysähtyneenä Vierumäelle. Veturin kokoero verrattuna aikansa tilaihmeeseen, FIAT Multiplaan, juuri ja juuri huomattava. Classic Motor Show...
Heinola, Vierumäki
Hr1 1009 jarruttelee Vierumäelle. Kansaa paikalla kuin parhaimmilla markkinoilla, asemalla soi haitari, ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. No,...
Mäkelä, välillä Lahti–Vierumäki
Classic Motor Show-näyttelyn yhteydessä ajettiin Hr1 1009-veturilla ajoja Salpausselän ja Heinolan välillä. Valitettavasti sunnuntain...
Heinola
Heinolan sillan ylittänyt tavarajuna saapuu asemalle kuormana mm. leikkuupuimuri, joka oli loppukesästä 1960-luvulla hyvin tavallinen...
Heinola
Vempu työntää Rautsaloa kohti laatikkoauraa pitkin raiteita, jotka alunperin olivat Heinolan satamaraiteet. Tämä sama aura...
Heinolan mlk, Vierumäki
Juna on juuri ohittanut Vierumäen, kun vempupari vetää kiertokanget tahdissa junaansa Heinolaa kohti. Hyvässä järjestyksessä on vaunujonokin.
Vierumäki
Heinolan radan perusparannuksen aikana oli Vierumäellä ajoittain oma päivystysveturi.
Heinola
Heinolan asemarakennus on hyvin hoidettuna vielä jäljellä, kun konferenssivaunun käsittävä tilausjuna on lähdössä. Tärkeän tehtävän saanut vempukin...
Nastola, Seesta
Vempupari ohittaa Seestan vielä pystyssä olevaa laiturivaihderakennusta mukanaan runsaasti romua Myllyojalle.
Hakuehdoilla löytyi 2726 kuvaa