Välillä Mynämäki–Raisio
T 55500 saapumassa Raision Liikennepaikalle
Inkeroinen
Kaksi North Rail Dr20-veturia Saapuu Inkeroisten asemalle.
Inkeroinen
T 2612 Kouvolasta Kotkan Mussaloon seisoo Inkeroisten asemalla.
Välillä Selänpää (uusi)–Harju
Aurinko on jo laskemassa mailleen värjäten taivaanrannan kauniin punaiseksi. Venekallion tunnelin päällä on aivan hiljaista, kun hetken kuluttua...
Välillä Selänpää (uusi)–Vuohijärvi
Ferrin tyhjä rapujuna T 7125 Kvla-Jsk halkoo Selänpään peltomaisemia Sr3 201:n vetämänä noin tunnin aikataulustaan jäljessä.
Välillä Harju–Selänpää (uusi)
Palikkavetoinen ristiinalainen on ylittänyt Harjujoen kaartaessaan Venekallion kallioleikkaukseen. Rankkasade loppui onneksi juuri ennen junan...
Loimaa
Matka on edennyt aikataulun mukaan Loimaalle. Turkuun saavuttiin 16 minuuttia etuajassa. Koska Turussa ei ole enää kääntöpöytää käytössä, matka...
Välillä Loimaa–Humppila
Loimaan pysähdyksen jälkeen Turusta lähtenyt pikajuna kiihdytteli kohti Humppilaa Hirsimäen kohdalla 27.7.2011 veturinaan Sr1 3024.
Välillä Vuohijärvi–Selänpää (uusi)
Perjantai-illan rahtiliikenne eteläisellä Savonradalla on vilkasta. Etelän suuntaan tulee vuorokauden parin viimeisen tunnin aikana neljä...
Lakiala
Raahen terästuotevaunustoa on vetämässä pohjoiseen Sr2. Juna saapuu juuri Lakialan kohtauspaikalle.
Lakiala
Ennen niin usein näkemääni Allegroon tämä oli nyt ensitapaaminen uudessa ilmeessä. Juna ohittaa juuri Lakialaa. Valokuvasta ei ihan erota, mutta...
Välillä Turku tavara–Raisio
Päivän kolmas junavuoro, MUS 1983, on lähtenyt Turusta muutaman minuutin myöhässä ja pian saapuu Raisioon. Ennen sitä ohitetaan Leinikkikujan...
Välillä Selänpää (uusi)–Harju
Kajaanin Lamminniemellä lastattu hakejuna lähestyy jo Kouvolaa, mutta matkaa on vielä hieman jäljellä: Tässä mennään Multamäen suoraa ja pian...
Suinula, Haviseva (uusi)
Sr3 3320 Ed-vaununsa kanssa matkalla Pieksämäelle todennäköisesti henkilökunnan vaunuksi uuden tavaravaunun koeajoihin.
Välillä Harju–Selänpää (uusi)
Fenniarailin Patokankaan junassa on vaunustossa mukavasti monipuolisuutta nykyisiin monotonisiin junarunkoihin tottuneena. Paikan ohitti puolisen...
Loimaa
Aamujuna Tampereelta Turkuun jarrutteli pysähtyäkseen Loimaalla 24.2.2010. Seitsenvaunuisen junan veturina tuolloin oli Sr1 3066.
Selänpää (uusi)
Joulun valonkantajana ei näyttäisi toimivan ainakaan Dr18 105. Onko tämä operaattorin ratkaisu maailmanpoliittisen tilanteen aiheuttamalle...
Välillä Vuohijärvi–Selänpää (uusi)
Ristiinan liikennettä on ollut taas alkukesästä alkaen ilahduttavan paljon; viidestä viikon vakiovuorosta toteutuu yleensä neljä ja sitten on...
Loimaa
Loimaan vaihtoveturi Tve1 433 seisoi kääntölavalta erkanevalla pistoraiteella 2.10.1974.
Välillä Loimaa–Mellilä
Linjavahtitupa Piltolan kohdalla Loimaalla. Paikalla on sijainnut Piltolan seisake vuosina 1932-1971 ja vartioitu tasoristeys on paikalla...
Hakuehdoilla löytyi 755 kuvaa