Ali-Vekkoski
Nyt se on virallista! Ensimmäinen yleisöajo Porvoon radalla on tehty. Kuvassa ollaan kuvauspysähdyksellä SRHS:n järjestämällä kevätretkellä.
Hiekkaharju
R-juna on juuri lähtenyt Tikkurilan asemalta ja ohittaa Hiekkaharjun. Punavalkoinen Sm2 6073 keulilla.
Hiekkaharju
Lättähattu palaa Porvoosta. Juna myöhästyi Keravan kohdalla.
Tikkurila asema
SRHS:n kevätretkijuna Tikkurilan asemalla. Juna suuntaa seuraavaksi Sköldvikiin ja sen jälkeen vielä Porvooseen ennen paluumatkaa.
Kirkkonummi
Jenbachilainen Kirkkonummella 1.5.1976 VR:n väreissä puna-valkoisena (kermankeltaisena). Alanurkkien varoitusmerkinnät olivat...
Kirkkonummi
Koeveturi KDh3 vietti aikaansa Kirkkonummella Saalastin veturitehtaan pihalla vappuna 1976.
Saksa?
Neljä miestä poseeraavat kameralle. Kahdella miehellä näyttäisi olevan päässään suikat, mallia saksalainen. Vanhat vaunumerkinnät ovat peitetty...
Sieltä jostain
Pommitusten jälkiä ratapihalla. Rakennuksetkin ovat saaneet osumaa savupilvestä päätellen. Kuvauspaikkaa saa ehdottaa.
Tampere
Tampereen raitiotien rakentaminen jatkuu myös keskustassa Sorin aukion vieressä jossa rakennetaan 3 raiteinen osuus Pirkkalan linjan viereen.
Pasila alapiha
Otso liikkeellä Pasilan alapihalla.
Pasila alapiha
Operaatioita ja manöövereitä Pasilan alapihalla.
Pasila asema
Tka7 210 ohittamassa Pasilan aseman.
Sahanmäen teollisuusalue, Hyvinkää asema
Isoverin tehdasrata
Seinäjoki asema
Pendolino Plus 39 (jolla matkasin Tikkurilasta Seinäjoelle) tervehtii lättähatun kanssa
Helsinki
Viitaten Tapio Keräsen eilen lisäämään kuvaan Wiener Neustadtin asemalta 30.4.1975. Itä-saksalaisessa rautatiekäsikirjassa (vuodelta 1970)...
Kouvola, Kouvola tavara
Simns-vaunu Kouvolassa
Wiener Neustadt, Itävalta
Loiva risteysvaihde Wiener Neustadtin asemalla 30.4.1975.
Puchberg am Schneeberg, Itävalta
Tupakoimattomille tarkoitettu kaksiakselinen toisen luokan avosiltainen matkustajavaunu Bih seisoi Puchbergin pistoraiteella vappuaattona...
Oberammergau, Saksa
Oberammergaun asema on nykyisin hyvin vähäilmeinen: vanha ratapiha on purettu ja sen paikalla on uusi ostoskeskus. Rautatieliikennettä palvelee...
Oberammergau, Saksa
Oberammergaun aseman päässä on varsin tiukka S-kaarre. Tämän syynä on radan viimeisimmät modernisoinnit: vanhan Oberammergaun ratapihan...
Hakuehdoilla löytyi 162402 kuvaa