Pasila tavara
Hiilikuormassa ollut Vok oli vajonnut maahan. Pasilan asetinlaite 5:stä oli varmaan jännää seurata suistuneen junan etenemistä ennen pysähtymistä...
Pasila tavara
Raivaushenkilöstöä 1970-luvun alkupuoliskon turvavarusteissa. Tavarajuna suistui Pasilan ratapihalle tullessaan kesäkuussa 1971.
Pasila tavara
Harvoin tarjoutuu tilaisuus tarkastella venäläisen vaunun rakenteita alta päin. Pitää vain kellistää vaunu kyljelleen ja homma sujuu helpommin.
Pasila tavara
Eipä SA3:kaan kaikkea kestä. Ainakin kytkimen varsi voi muetua ja katketa.
Pasila tavara
Vaunuista irronneita telejä siirrettiin sivuraiteelle odottamaan kuljetusta pajalle. Taustalla näkyy Ilmalan ratapihaa.
Jokioinen, välillä Vuorela (JR)–Minkiö (JR)
Viimeinen tasoylikäytävä enne Minkiötä ja sitten ollaanki jo perillä
Humppila, Vuorela (JR)
Työjuna Kesäisessä vuorelassa
Ilmala ratapiha
Sr1 3040 odottelee Ilmalan varikolla seuraavia työtehtäviä.
Ilmala ratapiha
Lähikuva Ilmalan varikolla parkissa olevasta Ttv:stä
Ilmala ratapiha
Aikakautensa varusteita: lyijykynä kynätelineessä
Helsinki, Pohjois-Haaga
P-juna 8675 kaartaa Pohjois-Haagaan kahden vielä erivärisen yksikön (10 & 32) voimin. Kuvan lisäyshetkellä myös jälkimmäinen on jo...
Helsinki, Pohjois-Haaga
I-juna Helsingistä Tikkurilan, Lentoaseman ja Huopalahden kautta takaisin Helsinkiin pysähtyy Pohjois-Haagassa. Päivä ei enää lyhene...
Välillä Pasila asema–Käpylä
Pikajuna P61 vetäjänään Hr12 2206 Helsingistä rovaniemelle 9.8.1969 oli ehtinyt Käpylän mutkaan (kuva...
Käpylä
Varsin komea, turvateipitön Dv12 2545 komeilee ilta-auringossa Käpylässä, kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Deeveri oli matkalla Pasilan...
Pasila tavara
Dv12 2745 Pasila tavarassa. Se on juuri työntänyt Gd-autovaunut IC 265:n perään, ja kohta matka jatkuu. Tämä oli aika pitkään Ilmassa, yli...
Ilmala ratapiha
Ruotsinlaiva 2758 vaihtotöissä Ilmalassa. Vedettäväksi on päässyt Ed. Oikella ERd-ravintovaunuja komeassa rivissä. Osa niistä oli pois...
Käpylä
Dr14:sia oikein kaksin kappalein saapui Kouvolasta veturisiirrossa, jonka numero oli 11812. Harvinaisia ovat nämä parivaljakot täälläpäin!...
Käpylä
Käpylässä vaihtoliikeen saa muutta vihdoin junaksi.
Ilmala ratapiha
Nyt kun VR on päätänyt myydä kalustoaan. Saatavilla lienee myös Pendon varaosarungon ulkokuori. Varmaan kaikki hyödyllinen on karsittu jo pois...
Ilmala ratapiha
Vaihtotyöyksikkö on valmiina siirtymään Ilmalasta raiteelta 141 Käpylään.
Hakuehdoilla löytyi 1903 kuvaa