Iisalmen teollisuusraiteet
Syksyn värit ovat saapuneet, puuta lastataan ja kiisu kulkee Pyhäkummusta edelleen - Deeverit ovat vain luovuttaneet vuosikymmenten työnsä...
Iisalmen teollisuusraiteet
Maaliskuun alussa Iisalmen teollisuusraiteilla oli puutavaranlastaus meneillään, kun Pyhäkummun kiisujuna T 5048 jatkoi matkaansa kohti Ruokosuota...
Välillä Kurkimäki–Airaksela
Ja aika on koittanut, kun Fenniarailin raakapuujuna on saanut luvan lähteä Kurkimäeltä. Vielä näin valoisaan aikaan saa juna kolista pitkin...
Kurkimäki
Kurkimäen hiljaisuudessa puhaltavat syystuulet jatkavat puiden latvojen helistämistä. Joidenkin puiden latvat ovat jo vapaita peittävistä lehdistä...
Raseborg, Raasepori
Taajamajuna Hangosta Karjaalle ohittaa Raaseporin tasoristeyksen jota uusitaan ehkä lähipäivinä. Uusissa varoituslaitoksissa on uudet...
Vierumäki
Topparoikka Ry:n Ei 22319 Vierumäellä. Museojuna MUS 1980 (Ha – Hy) kulki Heinolasta Vierumäelle kokoonpanolla Tka7 210 + Fo 22547 +...
Heinola, välillä Vierumäki–Myllyoja
Topparoikan Heinolan visiitti Myllykylässä.
Välillä Lahti–Orimattila
Loviisan radan liikenne on nykyisin niin vähäistä, että ilmeisesti Meeri on siellä tänä vuonna eniten käynyt raidekulkuneuvo.
Lahti, välillä Kunnas–Hiekkanummi
Meeri menossa Heinolaa kohti ohitettuaan entisen Kunnaksen seisakkeen paikan.
Välillä Lahti–Heinola
Juuri ja juuri kerkesin siirtymään toiseen kuvauspaikkaan Salpausselän ympäristöstä. Juna näkyi jo, kun kaivoin kameraa laukusta. :D
Salpausselkä
Museojuna peruuttelee Salpausselältä
Salpausselkä
Museojuna on saapunut Salpausselän seisakkeelle.
Hinthaara
Päivän ensimmäinen Porvoosta lähtenyt museojuna oli Sinisten vaunujen ystävien MUS 1980 Porvoosta Hinthaaraan. Vetovoimaa tarjosi Vr1 787, perässä...
Hinthaara
Vr1 787 lähtee Hinthaarasta ja varaa Hinthaara keskustan tasoristeyksen. Perässä MUS 1981.
Olli (uusi)
HMVY:n MUS 1921 Helsingistä Porvooseen on siirtynyt Ollissa museoradalle. Tässä kaarretaan Anttilan peltoaukeille. Etummaisena Dv15 1991,...
Martinkylä
Valtteri-juna P 614 Riihimäeltä kiiruhtaa kohti Porvoota Martinkylän tienoolla. Veturina vaihteen vuoksi Dv16 2026. Taivaalle alkaa kertyä...
Kinnari
Raju ukkoskuuro yllättää Valtterin (ja kuvaajat) matkallaan Riihimäeltä Porvooseen. Ollaan Kinnarissa.
Kiiala
Ukkoskuuro alkaa laantua. Valtteri-juna Riihimäeltä saapuu kohta Kiialaan, josta vihellysmerkkikin varoittaa.
Välillä Porvoo–Kiiala
Päivän toinen höyryjuna Porvoosta Hinhaaraan höyryää Saksalantien tasoristeyksen yli.
Hakuehdoilla löytyi 13196 kuvaa