Välillä Havukoski–Koivukylä
Kouvolan ruuhkavuoro vyöryy Kehäradan sillan ali ja punaa hetkeksi vihreän ja harmaan hallitseman maiseman.
Välillä Havukoski–Koivukylä
Kolmannen yksikön lisävahvistuksen saanut ruuhkajuna Keravalle viilettää Havukosken tuntumassa kohti pohjoista.
Tikkurila asema
D-juna poistuu Tikkurilan nelosraiteelta mutkikasta reittiä pitkin. Viereinen raide on laituria myöten remontin kourissa.
Pasila asema
Pasilan raiteen 2 näytössä on peruutuksia ja myös poikkevana määräaemana Tapanila. Uutiset, VR:n ja HSL:n liikennetiedotteet kertovat, ettei vian...
Malmi
Kohta lienee arvio Tikkurilan sähköratavaurion korjausajasta saatavilla, onhan korjaukseen kykenevä yksikkö matkalla Tikkurilaan
Välillä Puistola–Tikkurila asema
Edellinen juna (R 9655) on juuri lähtenyt Tikkurilasta ja niinpä IC 3 on saanut ajon sallivan opasteen. Tässä kun seurasi hetken liikennettä, niin...
Välillä Ruha–Seinäjoki asema
Näin kauan piti odotella, että näki sinisen Vectronin ihan livenä, Fenniarailin T 7018 teki koukkauksen Alholman kautta matkallaan Patokankaalta...
Siuro
Ratatöiden vuoksi veturia ei voinut ajaa ympäri Nokialla. Tämän vuoksi T 55004 (Noa-Tpet) ajettiin ensin Siuroon suunnan vaihtoa varten....
Välillä Sänkimäki–Siilinjärvi asema
Siitä on lähes kaksi vuotta, kun viimeeksi venäläisvaunujen kolina on kuulunut Nilsiän suunnilta, ainoastaan Pielstickin ääni on jäänyt historiaan....
Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää
Illan aikana aurinko laskeutuu horisontin taakse, sen säteiden värjätessä taivaalle eksyneitä pilviä kauniisiin sävyihin, joita rautatiemuseon...
Uusikaupunki
Pilvinen elokuupäivä on asettunut Uudenkaupungin ylle, mutta sinertävyyttä säilyttävät HMVY:n Lättähattut, jotka parhaillaan odottavat paluuta...
Taipein rautatiemuseo, Taipei, Taiwan
Taipein rautatiemuseossa oli vähän huonohko kuva vuodelta 1986 E200-sarjan sähköveturista pikajunan keulilla. GE valmisti...
Takaon rautatiemuseo, Kaoshiung, Taiwan
Takaon rautatiemuseossa oli esillä useita teollisuusratojen vanhoja dieselvetureita. Tämä Hitachin valmistama D-3 oli vetureista suurimmasta...
Välillä Turku asema–Maaria (uusi)
Tiistaipäivän 6.8.2024 tavarajuna T 3515 Turusta Tampereelle kulki hyvin harvinaisesti dieselvedolla.
Pori (uusi)
Poriin aamuyöllä saapuneessa pankkojunassa ei ollut tällä kertaa lainkaan kuormia tähän suuntaan. Toisinaan »Nollakolmosessa» saattaa olla...
Heinoo (nykyinen)
Porilainen pankkojuna T 53803 (Sr1 3084) väistää Heinoossa vastaan tulevaa raumalaista savijunaa T 3702 (Sr1 3043).
Tampere Viinikka
Valloista Talvikseen kulkeva Kemiran tuotejuna T 53821 kuului kesän ratatöistä johtuen »kiertolaisiin». Kiertoreitistä johtuen happojuna ajettiin...
Taipei, Taiwan
Presidentinlinnan edessä Taipeissa oli mainoskuva Keski-Taiwanissa olevasta nostalgiaradasta. Nostalgialiikenne mm. höyryvetureilla on...
Linz am Rhein, Saksa
Neliakselinen sähköveturi 152 164-0 veti tavarajunaa Rein-joen itärannalla kohti etelää Linzin asemalla. Linz am Rhein on pieni,...
Pori (uusi)
Kesäisen torstaiaamun ensimmäistä Porista Tampereelle kulkevaa Edo-tötteröä ollaan valmistelemassa lähtöönsä. Työntävänä veturina toimi...
Hakuehdoilla löytyi 155477 kuvaa