Nutturla
Tyhjä ammoniakkijuna T 3352 suuntaa kohti Turkua Nutturlan peltoaukeilla. Vainion viljelystien tasoristeys ylitetään seuraavana.
Juurikorpi
Juurikorven asemarakennus toukokuussa 1980.
Juurikorpi
Juurikorven eteläinen tulovaihde ja vaihdekoppi toukokuussa 1980.
Kotka, Tavastila
Sininen veturi Tavastilan seisakkeella, mukanaan 20 Laaiis-vaunua.
Vuohijärvi
Kuvaaja on saapunut Vuohijärven tunnelin päälle ja löytänyt hyvän kuvausraon. Kuvaajan onneksi sää on pilvinen eikä kuvauspaikassa ole suurta...
Välillä Hillosensalmi–Vuohijärvi
Kesäyöt ovat pimentyneet. Kuvauspaikalla on hiljaista, vesijetti päristelee läheisellä Tihvetjärvellä. Kuvaaja säätää asetuksia siten, ettei taivas...
Nousiainen, Nutturla
Nutturlan pikkuinen asema sähköistyksineen. Vertaa Tapion kuvaan vuodelta 1974.
Välillä Hillosensalmi–Vuohijärvi
Osittain peruttu T 2554 kurvaa Vuohijärveä kohti kesäisessä yössä. Juna kulki ainoastaan Kouvolaan asti. Tavallisten pyttyjen perään oli liitetty...
Vuohijärvi
Jyväskylän ja Tampereen välisen liikennekatkon vuoksi Äänekosken junat kulkivat juhannuksena Savon radan kautta. T 53492 lähestyy Vuohijärven...
Välillä Vuohijärvi–Hillosensalmi
T 52356 Lauritsalasta Kontiomäelle on juuri tullut tunnelista ja kaartaa Hillosensalmea kohti. Ilta-aurinko valaisee ympäristön mukavasti....
Välillä Sisättö–Karhejärvi
Usvaan jäänyt opastin lähellä Sisätön liikennepaikkaa.
Välillä Inkeroinen–Juurikorpi
Metanolijuna Haminaan lähestyy Juurikorpea itäistä raidetta pitkin. Kotkan radalla käytetään yleensä oikean puoleista liikennettä, mutta työn alla...
Juurikorpi
Sundströmin Tsl 889 Juurikorvessa.
Juurikorpi
Sundströmin Ttk2 844 & Kbps-v 43 10 3424 033-0 Juurikorvessa, Ttk2 lähti myöhemmin Tampereelle. ex.Hkb 136280
Välillä Vuohijärvi–Hillosensalmi
Intercity- juna 73 sujahtaa kuvaajien ohi perjantai-iltana. Auringonsäteet valaisevat mäntyjen latvoja ja kuu pilkottaa taivaalla.
Välillä Vuohijärvi–Hillosensalmi
T 4023 köröttelee Pieksämäelle myöhäisenä perjantai-iltana. Juna yllätti kuvaajia, sillä se kulki 20 minuuttia etuajassa.
Nohkua
Nohkuan liikennepaikkarakennus ja luultavasti makki alkutalvella 1974. Ikkunat on jo ummistettu. Nohkua muutettiin miehittämättömäksi...
Välillä Sisättö–Karhejärvi
Sr2 3238 ja IC 43 menee vain Seinäjoelle, Vaasaan asti meno on peruttu, mutta vauhtia on 198 km/h.
Välillä Sisättö–Karhejärvi
Sr3:n vetämä IC 23 HKI-ROI laskettelee alamäkeä 197 km/h ohittaen kohta Sisätön liikennepaikan.
Kotka, Juurikorpi
Juurikorven asemarakennus. Täällä on ollut ongelmia vuotavan katon kanssa . Nykyinen konesaumakatto näyttää aika hyvältä. Ilmassa on paljon...
Hakuehdoilla löytyi 288 kuvaa