Säkäniemi
Vielä menokuva T4520:sta sillä kokoonpano ei ollut mitenkään tylsä.
Vaskiluoto
Täydet vaunut siirrettiin odottamaan pienelle ratapihalle sillä aikaa kun tyhjät työnnettiin lastattavaksi ja miehistö siirtyi tauolle.
Vaskiluoto
Letka oli pätkäisty aidan ja portin takia kahteen osaan, tässä juuri kiinnitetään letka yhteen nippuun Reininlaiturin raiteella. Vasemmalla...
Sammalisto (uusi)
Tuntematon tavarajuna kuljettaa 22 kappaletta sinisiä Vtadeja Riihimäeltä pohjoiseen. Juna kulkee suunnilleen T3041:n viivalla.
Murtoi, välillä Valkeasuo–Tohmajärvi
Murtoin ratavartijan talo on asuttu, siellä kissa naukui ovella päästäkseen sisälle, mutta T4520 peitti sen äänen. Jostain syystä puomit olivat...
Kaurila, välillä Niirala–Tohmajärvi
Talvinen verrokki kuvalle http://vaunut.org/kuva/98858 , ei ole turhaan kiirehditty merkin suoristamista kun oli jo 2007 mutkalla. Tässä junassa...
Kaurila, välillä Niirala–Tohmajärvi
Vanhoja kuvia vaihteeksi, T4745 juuri lähteneenä Niiralasta, aikana jolloin viikonloppuisinkin oli liikennettä. Äänet olivat kyllä hienot, kun on...
Jakokoski, välillä Kontiolahti–Eno
Laitetaan vielä toinenkin kuva T4075:sta. Suora on sen verran pitkä ja mäki jyrkkä että ehdin vaihtaa kameraan linssin vaikka pyörä (ja...
Niittylahti
T4520 Niittylahdessa sulautumassa maisemaan. Miksihän nykyään vedetään lähes kaikki yhdellä veturilla vaikka vielä muutama vuosi sitten näyttää...
Sulkulahti, Joensuu Sulkulahti
T4509 eteläisen tulo-opastimen kohdalla Sulkuniemessä, noin kello 11:20. Lienee kulkenut 2739:n viivalla.
Vaasa, Vaskiluoto
Toinen erä venäläisiä konttivaunuja (10 kpl) lastattavana Reininlaiturin raiteistolla Vaskiluodossa. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten toukokuun...
Seinäjoki asema
Monen vuoden tauon jälkeen on Vaskiluodosta lähtenyt kontteja rautateitse. 15 Vofa-vaunua odottaa Seinäjoen ratapihalla jatkokuljetusta itää...
Sulkulahti, välillä Joensuu Sulkulahti–Niittylahti
T4520 kulkee perjantaisin ja torstain vaunut taitavat olla laitettu menemään tässä, sillä pituutta oli todella paljon (ja vauhtia vähän).
Uusi-Värtsilä, välillä Niirala–Tohmajärvi
T4509 tulossa poikkeuksellisesti viivallaan, sää oli pouta mutta juna nosti kyllä kunnon pilven kuten näkyy.
Riihimäki lajittelu
Dv12 2552 Riihimäellä päivystämässä. Kello on 0.32.
Enso-Gutzeit Oy, Kaukopää, Imatra tavara
Vv15 on työntänyt täydet purkuun. Vuosi? Romulajittelun ensimmäisessä seinässä lukee :"tupakoimispaikka"! Vietiinkö romua paluukuormina?
Enso-Gutzeit Oy, Kaukopää, Imatra tavara
Jälleen vuosiluku on arvaus. Tunnistaako joku muista kulkuneuvoista aikaa? Mies auton ja veturin välissä kääntää vaihdetta, muut vain seisovat....
Enso-Gutzeit Oy, Kaukopää, Imatra tavara
Pienempänä veturina Otso käsitteli tyhjiä vaunuja. Mutta olen (taas) hukannut päivämäärän. Lisään Enson liikennetoimistosta saamani luettelon...
Helsinki asema
Perjantaina oli useampi paluujuna Moskovaan – illansuussa P571, aikataulun mukainen lähtöaika 19.25, lähti 3 min myöhässä. Vaikutti varsin...
Oulu asema
Venäläinen siirtojuna V10800 Rovaniemelle pysähtyi Oulun 2-raiteelle kuljettajan vaihtoon Sr1 3086 vetämänä. Koska tämä juna oli noin 30min...
Hakuehdoilla löytyi 6042 kuvaa