Keltakangas
Kouvolasta etelään harvemmin dieselinkäryä pääsee nykyisin haistelemaan, mutta toissa keväänä harvinaisesti kolmen pötkönä. Oli useampia henkilöitä...
Multamäki
Multamäen ratapihan eteläpään vaihde, vasemmalla kaksi joutilasta tavaravaunua. Tavaraliikennepaikka Multamäki lakkautettiin kuvaottovuonna jonka...
Multamäki
Multamäen ratapihan eteläpää nähtynä Venekallion tunnelista. Vasemmalla puolella meni rata Voikkaalle vuoteen 1981 asti.
Välillä Hanko tavara–Kolari
Helpohko lauantai-illan knoppi - mikähän moottori mahtanee olla remontin kohteena? Ammattilaisille taitanee olla liiankin helppo......
Hanko, välillä Hanko-Pohjoinen–Hanko tavara
Hanko silloin joskus tässä hienossa kulkemattomassa postikortissa
Suinula
Suinulan vanha asema marraskuussa 2011. Liikenne asemalle tosin lopetettiin jo noin 20 vuotta sitten eikä koko liikennepaikkaa virallisesti enää...
Suinula
Suinulan vanha asema marraskuussa 2010. Radan varrella -kirjan mukaan asemarakennus on alunperin jo vuodelta 1883, joskin nykyiselleen se...
Välillä Inkeroinen–Myllykoski
H352 ohittaa Piepposen tasoristeyksen ja sen tuntumassa seisovan rivin lähiasukkaiden postilaatikoita
Hanko asema
Dv12 2631 Hangossa aseman edustalla
Hanko asema
Dv12 2629 Hangossa aseman edustalla.
Hanko pohjoinen, Hanko-Pohjoinen
Näkymä etelään Hanko-pohjoisesta.
Hanko pohjoinen, Hanko-Pohjoinen
Appelgrenintien tasoristeys Hangossa. Pari videoita löytyy myös kyseisestä tasurista: http://www.youtube.com/watch?v=U4oigxFo7w0 ja...
Hanko asema
Dv12 2631 Hangossa aseman edustalla.
Hanko asema
Zephir-veturi Hangossa aseman edustalla. Suomeen on tarkoitus hankkia vielä raskaampi Zephir.
Hanko asema
Dm12 4410 Hangossa aseman edustalla
Hanko asema
Dv12 2631 Hangossa aseman edustalla.
Välillä Lapinjärvi–Loviisan satama
Tässä kurvaillaan jo lähellä Loviisaa, paikassa johon Höyryllä Walkoon -ajelut ovat keränneet enemmänkin kameramiehiä. En laskenut vaunuja,...
Hanko asema
"Ohhoh, sehän tulee kohti!" H 388 Dm12:n muodossa on saapumaisillaan pääteasemalleen, jossa on 20 minuuttia aikaa vaihtaa suunta ja matkustajat...
Kouvola, Multamäki
Multamäen asema kesällä 2011. Jäljistäpäätellen tääläkin jotain tapahtuu mutta kenen toimesta? Vandaalit olivat särkeneet ikkunoita mutta joku oli...
Välillä Utti–Kullasvaara
Taaemmalla raiteella rymistelee T2553 Haminasta Vainikkalaan. Etummaisella raiteella yksinäinen Susi palailee Kouvolaan. Takana kuu, etualalla Utin...
Hakuehdoilla löytyi 839 kuvaa