Hanko, Lappohja
Kuljettajan "paperit", hieman ollaan etu-ajassa ja odotellaan kohtausta vastaan tulevan pendeli-junan kanssa.
Hanko, Lappohja
Hyvissä ajoin päästiin lähtemään sauna-illan viettoon, Lappohjaa sivuutellaan noin puoli tuntia etu-ajassa klo 16;33...
Hanko, Lappohja
"Paperi-junan", T3534 Kirkniemestä Hankoon, kohtaus Lappohjassa.
Tampere, välillä Tampere asema–Amuri
Olin kuvaamassa mielenvirkistyksellisistä syistä hieman junia. Ankara myrskytuuli puri luihin ja ytimiin. Pendoa odotellessa Armonkallion...
Tampere, välillä Vehmainen–Messukylä
Taajamajunan H428 tarvitsee enään taittaa vain noin kuusi kilometriä päästäkseen Tampereen asemalle.
Tampere, Tampere asema
Taara 21,8 tn kuorma max 68tn, pituus 12,45m, jarrupaino 58tn ja Jarrut KE-GP-A. Kelan suurin sallittu lämpötila 240 astetta.
Tampere, Messukylä
Vilkasta lähiliikennettä Messukylän asemalla. H427 Haapamäelle saapuu - mutta hetkinen, eihän se pysähdykään. Kuvaajan on siis poistuttava...
Tampere, Messukylä
Lähiliikennejuna Tampereelta saapuu Messukylän asemalle. Tai sitten pendolinovuoron S89 korvannut Sm4-yksikkö pyyhältää kohti Pieksämäkeä.
Tampere, Messukylä
Lähiliikennejuna Tampereelta saapuu Messukylän asemalle. Tai sitten pendolinovuoron S89 korvannut Sm4-yksikkö pyyhältää kohti Pieksämäkeä.
Tampere, Messukylä
Lähiliikennejuna Tampereelta saapuu Messukylän asemalle. Tai sitten pendolinovuoron S89 korvannut Sm4-yksikkö pyyhältää kohti Pieksämäkeä.
Tampere, Messukylä
Tällä erää VR:n viimeisin kiskobussi Dm12 4416 matkalla Haapamäelle. Onkohan VR:llä mitään optiota lisäjunille tulevaisuudessa?
Hanko, Lappohja
Dm12 lähtee Lappohjalta junana H384 kohti Hankoa.
Tampere, Messukylä
Pariveto Dv12 ja vaunuletka ohittaa messukylän seisakkeen.
Tampere, Messukylä
Parivedossa olevat Deeverit (2716+2709) ohittavat entisen Messukylän aseman.
Tampere, Messukylä
Yksinäinen Dv12 ohittaa Entisen Messykylän aseman.
Lappohja
Sinne vaunun ja liikkuvan veturin väliin on pakko päästä!Pienikin harhaliike ja LÄTS!,saa juuri saneerattu veturi lisää punaista väriä...
Tampere, Tampere asema
Dv12 2737 päivystäjänä.
Tampere, Tampere asema
Susivoimaa oli Tampereella, kun P817 saapui sinne eräänä joulukuisena päivänä. Sr1 3107 johdattelee pikajunaa asemalle. Vasemmalla 3043 on jo...
Kaarina, Littoinen
IC2 kallistuu hieman Littoisten itäpään kaarteessa, mutta vauhti ei yhtään hiljene. Vain hetki, ja juna on kadonnut näkyvistä. Ujelluskin lakkaa...
Kaarina, Littoinen
"Littoinen tänään". Littoisten kaunis asema muistuttaa menneistä ajoista. IC:n matkustajat tuskin ennättävät huomata sitä. Viisikymmentä vuotta...
Hakuehdoilla löytyi 674 kuvaa