Kotka, Kotkan satama
Kakkos-Sami lähdössä Kotkan satamasta kohti Kouvolaa marraskuun harmaudessa
Riihimäki, Riihimäki asema
Näkymä raideliikenneyhteyteen. Ovien hammasrattaat halkeavat itsekseen ja antavat matkaajan kulkea lävitseen.
Riihimäki, Riihimäki asema
Kouvolasta Lahden kautta tullut H316 seisoo aikansa Riksussa ja jatkaa sitten Helsinkiin toisella numerolla. Laiturilla matkustajaa suojelee...
Lahti
Maitolaiturijuna Lahdesta Riihimäkeen parhaimmillaan tai pahimmilaan. Riippuu vähän siitä, kysytäänkö junaharrastajalta vai hyötykäyttäjältä.
Lahti
Kouvolassa päivystänyt sähkömoottorijunaharrastaja ilmoitti H316:n olevan sitä itseään. Siispä lähimmälle asemalle ja kyytiin. Lievää järkytystä...
Kaisaniemi, Helsinki, Helsingin yliopisto (metro)
Kuljettaja joutuu vaihtamaan ohjaamoa jo Kaisaniemessä. Hyvää matkaa HKL M165 Mellunmäkeen, ensimmäinen vaunu lähes tyhjänä, viimeinen...
Pasila asema
Tyhjä Pendolino luikertelee kohti Helsingin asemaa kahden yksikön voimin.
Hyvinkää asema
Sm5 konepajan raiteella menossa kohti päärataa ja juuri ohittamassa Sahanmäenkadun tasoristeystä. Hyvinkäältä matka suuntautui kohti pohjoista.
Pietari, Venäjä, Venäjä
Paikallisjunat eli elektrichkat ET2EM-002 ja ET2M-043 paistattelemassa päivää Suomen asemalla Pietarissa. Taustalla Suomen aseman...
Viipuri, Venäjä
Baltika-juna ET2-002 odottelemassa Viipurin asemalla lähtöä kohti Pietaria. Taustalla näkyy myös tälle foorumille hiukan tutumpaa...
Ylivieska
Pendolino S45 saapuu ylivieskaan Sm3 7x08 runkoisena.
Vantaankoski, välillä Martinlaakso–Vantaankoski
Sm1 6013 Vantaankoskella lähdössä Helsinkiin.
Jyväskylä
Dv12 2715 ja tunnistamaton Sm3-mato lämmittelevät Jyväskylän huoltolaiturilla.
Bytom, Puola
Lomamatka 2009. Bytomista Katowiceen menimme junalla 64942. Junayksikön numero EN57-882.
Schönhauser Allee, Berlin/Berliini, Saksa
Koska Berliinissä on kalustopula, on junista tehty neljäsosan verran tavallista lyhyempiä. 481-sarjan kanssa on ollut ihan normaalia nähdä...
Berlin-Ostbahnhof, Berliini, Saksa
423-sarjan S-Bahn -junayksiköt ovat puolen junan mittaisia (noin neljä tavallisenpituista S-Bahn -vaunua siis)...
Berlin-Ostbahnhof, Berliini, Saksa
Münchenin linjakarttaan on merkitty vain muutama keskustan asema, joilla kaikki S-Bahn -junat pysähtyvät. Muut asemat matkustajien...
Berlin-Ostbahnhof, Berliini, Saksa
Frankfurt am Mainin joukkoliikennekartta opastamassa Berliinin Ostbahnhofilta oikeaan tai väärään määränpäähän. Taustalla müncheniläinen...
Berlin-Ostbahnhof, Berliini, Saksa
Juna Münchenistä, toinen Frankfurtista(Main). Taustalla pienen pieni palanen berliiniläistä 481:äkin. DB:n kalustopalapelia kaikessa hohdossaan :)
Berlin-Ostbahnhof, Berliini, Saksa
Juna pysähtyneenä Münchenin ja Stuttgartin yhdistävällä S-Bahn⁻-linjalla Berlin-Ostbahnofin asemalle. Tai jotain. Taustan...
Hakuehdoilla löytyi 13601 kuvaa