Kitee
Kaksi oman aikansa teknisen kehityksen huippua edustavaa työjuhtaa kohtaavat Kiteen asemalla.
Syrjäsalmi, välillä Puhos–Kesälahti
IC 8 Syrjäsalmen vanhalla ratasillalla, jonka palveluspäivät alkavat olla loppusuoralla. Uuden sillan rakennustyöt odottelevat jatkumistaan näillä...
Onkamo, välillä Säkäniemi–Kitee
Onkamon entisen seisakkeen vaatimaton odotuskatos ajaa edelleen asiansa, vaikka junan kyytiin ei enää pitkään aikaan olekaan päässyt. IC 6 on...
Luumäki
North Railin operoima 7302 Vainikkalasta Kouvolaan ohittaa Luumäkeä. Taustalla seisoo Fenniarailin Lauritsalaan matkalla oleva 7151 ja kauempana IC...
Inkeroinen
O-juna Kouvolaan pysähdyksellä Inkeroisten hiljattain uusitulla asemalla. Kulku laitureille 2 ja 3 on viime talvesta lähtien tapahtunut...
Kymi
Sunnuntain ensimmäinen O-juna Kotkan satamasta Kouvolaan saapuu pysähdykselle Kymiin, jossa kyytiin pääsee vielä nousemaan nostalgiselta...
Kuopio asema
Kuopion ratapiharemontista johtuen vain raide 1 on tällä hetkellä matkustajaliikenteen käytössä. Lauantaina puolenpäivän ruuhka-aikaan koko...
Välillä Tampere asema–Lielahti
Kahdesta Dv12:sta muodostunut perjantai-iltapäivän VET 11801 aloittelee matkaansa Tampereelta Seinäjoelle. Taakse jää Ranta-Tampellan...
Nokia
Sm2 tuo hetkeksi tuulahduksen keväistä vihreyttä Nokian asemanseudulle. Kymmenen minuutin kääntöajan jälkeen on edessä lähtö M-junana...
Paimenportti
O-juna Kouvolasta saapuu Paimenportin seisakkeelle, jonka ympäristö on avartunut Vt 15 Paimenportin eritasoliittymä -hankkeen...
Vaskiluoto
Lähtötunnelmaa Vaskiluodon "asemalaiturilla".
Vaskiluoto
Tk3 1136 ympäriajolla Vaskiluodon ratapihalla.
Välillä Vaasa–Vaskiluoto
Uusrenesanssia edustavaa rakennustyyliä 1870-luvulta, hieman modernimpaa Tampellan tuotantoa vuodelta 1947 ja 2020-luvun...
Mankki, välillä Kauklahti asema–Masala
Mankin puulaiturista on jäljellä muistona enää lautakasa, kun U-juna Kirkkonummelta Helsinkiin ohittaa entisen seisakealueen.
Siuntio
MUS 1916 lähdössä Siuntiosta paluumatkalle Helsinkiin.
Mankki, välillä Kauklahti asema–Masala
Näkymä Mankin puulaiturilta itään päin. Raidenäyttöjen telineet ja kaiuttimet koristavat vielä entistä seisakealuetta, ja myös tasoristeyksen...
Mankki, välillä Kauklahti asema–Masala
Mankin entistä seisakealuetta länteen päin nähtynä.
Mankki, välillä Kauklahti asema–Masala
Viimeisiään vetelevä Mankin tasoristeys rantaradalla Espoossa ratakilometrillä 25+0410. Väyläviraston infotaulu opastaa käyttäjät uusille...
Välillä Vuokatti–Kontiomäki
Kainuun korpien satoa matkaamassa päivystäjän vetämänä Vuokatista Kontiomäelle.
Pesiökylä
Pesiökylän tuleva raakapuun kuormauspaikka rakenteilla. Kuvan oikeassa reunassa näkyy katkaistu Taivalkoskelle johtava rata.
Hakuehdoilla löytyi 404 kuvaa