Lahti
Tk3 1136 ajaa vaunuston ympäri.
Lahti, Hiekkanummi
90-vuotisjunassa olivat vehkeet kunnossa, sillä raskas juna kulki melkein koko ajan etuajassa monista pysähdyksistä huolimatta....
Lahti, Haikula
Museojuna ohittaa entistä Haikulan seisaketta. Siinä olevan ylikäytävän mahtavat aurinkopaneelit edustavat tulevaisuuden rautatielaitteistoa.
Heinola
Juna on tulossa Heinolaan Jyrängönvirran sillalla. Sää ei oikein suosinut tapahtumaa, mutta Vierumäen asemalla oli hyvä tunnelma, kuten pajusen...
Riihimäki asema
Miehistön vaihto Riihimäellä. Matka jatkui hetken kuluttua Pasilaan.
Hämeenlinna
Tk3:n tenderin akselinpää "öljykylvyssä".
Hämeenlinna
Vielä joudutaan matkan aikana voitelutehtäviin Hämeenlinnassa.
Toijala
Toijalan veturimuseon Tv seuraa tapahtumia "suu auki".
Toijala
Toijalassa Tk3:n tavanomainen vesitys ja samalla laakereiden voitelu.
Vilppula
Vilppulassa ensimmäinen pysähdys, päästetään H424 edelle. Aikaa on myös laakereiden lämpöjen tarkastamiseen ja mahd. rasvaukseen.
Haapamäki
HMVY:n kalusto on saatu oikeaan järjestykseen ja siirto lähtöraiteelle on aluillaan.
Vierumäki
Tk3 1136 huilaa Vierumäellä
Vierumäki
Tk3 1136 huilaa Vierumäellä.
Olli (uusi)
HMVY:n Tk3 huokailee jo odottamattomana vaihteiden kääntöä kohti Porvoota - kuinkahan selviän seuraavasta liukkaasta (?) noususta...
Jyväskylä
Kaksi Ankkaa ahkeroi Jyväskylän ratapihalla heinäkuussa 1965. Vetureissa oli tuolloin vielä kaasuvalot. Vr2 960 ehti karata vaunuroikan kanssa...
Tikkurila asema
Ohitus http://vaunut.org/kuva/108527?u=2471&paik=Tikkurila
Savonlinna (vanha)
Kana Vr1 539 touhusi Savonlinnan ratapihalla vaihtotöissä heinäkuussa 1968. Tuolloin tavaraa kuljetettiin kiskoilla. Oikealla näkyy Savolan sahan...
Jokioinen, Minkiö (JR)
Suomalaista rautatiekalustoa eri aikausilta, näistä yksi tehtiin sotakorvaukseksi mutta jäi suomeen.
Keksintöjen MMM Otava 1959
Nykyaikainen suuri höyryveturi läpileikkauskuvassa.
Välillä Havukoski–Hiekkaharju
Museojuna 1922 Havukosken ja Hiekkaharjun välillä.
Hakuehdoilla löytyi 10138 kuvaa