Hyvinkää
Dv12 kävi hakemassa Hangosta uudet Dr19-veturit ja kuljetti ne Tampereelle.
Lahti
Dr19 on toistaiseksi ollut hyvin harvinainen vieras Lahdessa, mutta sunnuntain 8.9. ilta-auringon valossa 2846 lipui hyvin eleettömästi...
Oulu Nokela
Tämän kuvan alkuperäisenä kohteena olivat nämä kaksi pariksi kytkettyä Dr19. Jälkikäteen kuvaa katsoessa kuitenkin havahduin, sillä veturitallin...
Välillä Kontiomäki–Ristijärvi
VR:n nuorukainen on aamusta asti uurastanut pitkää päivää Kainuun seudalla. Näin iltapäivän tullen Pesiökylän täynät vaunut on jätetty Kontiomäelle...
Jyväskylä
T 3062:n mukana kulkee usein vetureita siirrossa Pieksämäeltä Tampereelle. Tällä kertaa mukana oli tuoreimman veturisarjan edustaja.
Maavesi, välillä Huutokoski–Siikamäki
Ensimmäinen onnistunut kuvani tämän veturisarjan edustajasta oikean työn touhussa. Vetovoimasta ei ollut etukäteistietoa, eli sattumalta tuli...
Välillä Misi–Vaarala (uusi)
T 55120 Patokankaalta Kemin Sahansaareen Dr19 2835:n johdolla perjantaina 9.8. Tässä vaiheessa matka eteni vielä ongelmitta, mutta Rovaniemen...
Siuro
Ratatöiden vuoksi veturia ei voinut ajaa ympäri Nokialla. Tämän vuoksi T 55004 (Noa-Tpet) ajettiin ensin Siuroon suunnan vaihtoa varten....
Lehmo, välillä Kontiolahti–Joensuu asema
T4740 Uimaharjusta oli saanut uuden veturin keulalleen. https://youtu.be/4V6bykXXErA
Pesiökylä
Sivustolla ei näemmä vielä ollut tavarajunan sisältävää kuvaa Pesiökylän nykyisyydestä. Uudesta terminaalista on viime aikoina lähtenyt puuta...
Oulu Nokela
Monen kirjavaa kalustoa Oulun Nokelan varikolla 26.7.2024. Onkohan etualalla olevat siniset vaunut tuomittu romuksi, sotkemisen perusteella? Vaiko...
Ajos
Porhan lätät kävivät Ajoksen liikennepaikalla niin pitkällä kuin valtion rataverkkoa riittää, eli kuvassa näkyvän kaarteen alkamiskohdassa asti....
Nikkarila, välillä Siikamäki–Pieksämäki asema
Vetureita ja raakapuuta matkalla Joensuusta Pieksämäelle.
Tampere Järvensivu
Eräänä sateisena ja taivaan harmaisena päivänä Tampereella Dr19 2840 painelee raakapuujunan kanssa Orivedeltä Tampereen Viinikkaan, kun matkan...
Välillä Haukipudas–Oulu Tuira
Cucumba 2842 matelee hiljakseen Kellon asematien tasoristeykseen. Mukana on propaania Talvivaaraan ja letka tyhjiä pankkovaunuja....
Pieksämäki asema
Neljä junaa samassa kuvassa Pieksämäen asemalla. Oikealla VET 11845 Jyväskylästä Pieksämäelle, etualalla Dr19-vetureista koostuva VET 11884...
Joensuu asema
Dr19 2842 palailee varikolle.
Joensuu asema
Toinen kuva Dr19-vetoisesta tavarajunasta. Tässä ohitetaan asemaa.
Joensuu asema
Tavarajuna Dr19-vedolla meijerin kohdalla.
Siuro
Ensimmäistä kertaa näin tämän Dr19-veturin tässä pönttöjunan kääntöhommassa. Oli kuin pakasta vedetty (Kuten kuvastakin näkyy, että puhdas...
Hakuehdoilla löytyi 409 kuvaa