Kajaani
MUS 1924 jää vielä Kajaaniin, kun Sr1 3003+3010 vetämä IC 65 lähtee kohti Oulua.
Tihisenniemen tehdasalue, Kajaani
Matka on edennyt Kajaaniin ja asemalla museojunaa odottikin ”lähiliikennematkailijoita”, joilla oli kiinnostus matkustaa junakyydillä Tihisenniemen...
Välillä Talvivaara–Murtomäki
Talvivaaran ”päätepysäkki”. Kaivosalueella olevan kemikaalivaaran vuoksi matkustajat pudotettiin junasta tie 8714:n tasoristeyksen kohdalle, jonka...
Murtomäki
Otanmäessä käynnin peruuntuessa ja ennen Talvivaaran vierailua, Murtomäessä oli aikaa pitempään pysähdykseen, jonka aikana yleisön kuvattavaksi...
Välillä Murtomäki–Otanmäki
MUS 1922 poseeraa Murtomäessä, tasoristeyksen – Soidinharjuntie pohjoinen – edessä.
Iisalmi
Museojunan veturi Dr13 2343:n valmistautuessa ajamaan runkoon kiinni, raiteelle 1 saapuu YKST-RSU -väliä kulkeva, Dv12...
Iisalmi
Iisalmen päivystäjällä oli ongelmia pankkoroikan kanssa ja lopuksi osa vaunuista jätettiin asemalle. Niinpä PAI65668 lähti Iisalmen...
Iisalmi
S 64:n jatkoyhteys HDM 491 Ylivieskaan, lähtöön 10 minuuttia.
Välillä Ruokosuo–Alapitkä
Pitkästä aikaa T 4477 kulki Dr16-vetoisena ja tällä kertaa perässä oli 16 Sgmmns-w -vaunua, joiden päällä 48 kannellista...
Siilinjärvi asema
Tervetullut lisä Savon radan liikenteeseen on tavarajuna Kontiomäeltä Haminaan. Tämä pari kertaa viikossa (ti & pe) kulussa oleva juna kulkee...
Hanko tavara
Keskellä Hangon tavararatapiha, vasemmalla Länsisataman raiteet.
Sysmäjärvi
Tiukkaa tekee mutta miltei kokonaan mahtuu kuvaan tämä 49 vaunuiseksi venähtänyt ylimääräinen Yaran juna. Ei kulkenut tälläkään kertaa...
Ämmänsaari
Kohta lähdetään.
Haapajärvi
Kolme opastinta.
Saarijärvi
Karkulainen tai vahva apulainen, palaamassa takaisin, Saarijärven asemalle.
Vanha Vaasa, välillä Laihia–Vaasa
Vaskiluodon juna lähestyy määränpäätään harmaana perjantai-iltapäivänä. Kuvauspaikkavalinta osui tällä kertaa tuttuun ja turvalliseen....
Haapamäki
Hiljentynyt on liikenne Haapamäen risteysasemalla ( http://vaunut.org/kuva/11895 ), HMVY:n museoveturi saa rauhassa suorittaa vaihtoliikkeitään...
Jyväskylä
Here it begins. Old hobby friends gather to the excursion train. The feeling of departure is so thick that you can almost touch it. Expectations...
Saarijärvi
Oncoming freight train T 55564 with heavy lumber loads hasn’t managed to climb uphill between Keitelepohja and Kannonkoski. To its surprise, the...
Saarijärvi
The customers are told bad news by the map operator of the tour. The engine has separated from the excursion train and is now leaving to go to the...
Hakuehdoilla löytyi 43037 kuvaa