Sarvikumpu, Heinävesi, välillä Vihtari–Viinijärvi
T4617 kömyttelee lievässä ylämäessä Vihtarin ja Viinijärven välillä, km:llä 498. Dv12 2525 johtaa tätä junaa, kuten edellisenäkin sunnuntaina.
Kontkala, Liperi, välillä Viinijärvi–Ylämylly
Sininen taajamajuna H853 viilettää pitkin Kontkalan pitkää suoraa, pari kilometriä Viinijärven asemalta Joensuuhun päin. Tähän aikaan vuodesta...
Norrköping, Ruotsi
Norrköping on yksi Ruotsin raitiotiepaikkakunnista. Linjoja on kaksi eli nrot 2 ja 3 (jotka menevät yhteistä osuutta mm. tässä kuvassa)....
Paltamo, Melalahti (vanha)
Dr16 2811 kääntyi Iisalmessa P972:sta P73:een. Juna oli ainakin suhteellisen hyvin viivallaan ellei jopa ajassaan Melalahden vanhan aseman kohdalla.
Porokylä
Soramontulta hävisi raiteet vuonna 2002 (muistaakseni). Soramonttujahan on Nurmeksessa useita mutta tämä oli ainoa jossa oli raiteet.
Porokylä, Nurmes, välillä Porokylä–Valtimo
Pari kilometriä Porokylän liikennepaikalta pohjoiseen, kilometrillä 789. Rataa etelän suuntaan.
Pasila
Ratikkakiskojen harjakone kurvasi Pasilan aseman kulmalta vain hetken autokolarin jälkeen.
Porvoo, Hinthaara
Näkymä Emman sisältä.Monenlaista laitetta näytti sisällä olevan.
Porvoo, Haksi
Emma lähestymässä Haksin seisaketta.
Porvoo, Porvoon keskusta
Käytyään Sköldvikissä, poikkesi Emma myös mittaamaan Olli-Porvoo ratavälin.
Porvoo, Olli (uusi)
Emma mittaili raiteita eilen myös Kerava-Sköldvik välillä.Tässä Emma ohittamassa Ollin vaihdetta.
Uusikaupunki, Kalaranta
Junanmuvatus matkalla Kemiran suuntaan kokoonpanolla: Dv12 2720 + Dv12 2562 + Dv12 2702 + 3x Zan-v + x....
Uusikaupunki rautatieasema, Uusikaupunki
Kemiran juna oli tällä kertaa tällainen junankuvatus: Dv12 2720 + Dv12 2562 + Dv12 2702 + 3x Zan-v + x eli...
Järvenpää, Ainola
Ttv 8 pääradan tukkona
Järvenpää, välillä Järvenpää asema–Ainola
Hr1 1009.
Porvoo
PVK15 paistatteli päivää tänään kevät auringossa Porvoon ratapihalla odottaen pääsyä tositoimiin.
Pieksämäki, Pieksämäki asema
Dr13 2344 pikajunan edessä.
Jyväskylä-Raahe-Tampere
MRY Syysretki 1995-postikortti. Kortin taiteilivat Sakari K. Salo, Sanna Attila ja Antti Roivainen.
Alvajärven ranta, Pihtipudas
Museorautatieyhdistyksen syysretki 1995 suuntautui Dm9 "Porkkana"-junalla rataosalle Jyväskylä-Raahe-Tampere. Tässä ollaan...
Hakuehdoilla löytyi 21604 kuvaa