Kelvä
T 58726 Lieksasta Joensuuhun ohittaa Kelvän asemaa ja entistä ratapihaa. Junassa oli Höljäkän tuotteita sekä sahatavaravaunuja Lieksasta. Syksy on...
Kelvä
Kelvän asemarakennus on edelleen pystyssä ja taistelee kovasti aikaa ja luontoa vastaan. Kelvä hieman yli 50 vuotta sitten:...
Haukivuori
Haukivuoren asemanseutu pienoisrautatien vakikalustoa raiteilla, silloin kun ei ole erityinen tapahtumapäivä.
Oulainen
Oulaisten asemarakennuksen edustalla oli elokuussa 1971 10-paikkainen kampiasetinlaite.
Helsinki asema
Helsingin autojuna-asema vuonna 2004.
Haukivuori
Ilta-lättä Suolahden satamaaan lähtee raiteelta 1.
Pieksämäki asema
Kahdenlaisia CZ Lokon vetureita Pieksämäellä. Vasemmalla Kontiomäen Laajakankaalta koeajosta palaamassa ollut Operailin Dr21 ja oikealla kaksi...
Humppila, Humppila (JR)
Aika kulkee kulkuaan. Kello seinällä aikaa mittaava on. yhdessä hetkessä kello on konepajan seinällä Vaasassa, myöhemmin samainen kello löytää...
Hakaniemi (metro)
Ensi näkymä. Koeajojuna laiturilla.
Kerava asema
Iltapäiväruuhkan R-juna 9703 Riihimäelle on pysähtynyt Keravalle ja on valmiina päästämään matkustajajoukon sisään.
Ähtäri
Ähtärin asemarakennuksen edustalla oli kymmenpaikkainen kampiasetinlaite. Kuvassa oikeassa laidassa näkyy laiturivaunuraiteen pää. Ähtärin...
Perniö, Koski
Kosken alkuperäinen asemarakennus. Rakennettu 1898, laajennettu 1908, tuhoutui talvisodassa tammikuussa 1940. Komea oli! Kuvan lähde: Finna ( CC...
Johannes
Johanneksen rautatieasema 1930-luvulla. Kuvan lähde: Finna ( CC BY 4.0 )
Haukivuori
Savon radan päivän liikennettä. Juna on aina odotettu vieras ja kerää yleisöä ympärilleen. Videolinkki: https://youtu.be/UOg-7CVazis
Haukivuori
Yksinäinen susi kiitää Haukivuoren ohitse. Videolinkki: https://youtu.be/SSY0lL9ZVgs
Vuolinko
Savonradan päivänä pysähdytään myös Vuolingossa, jossa asemarakennus on parhaiten entisöityjä Savonradan asemia.
Haukivuori
Savon radan päivän 2021 viimeinen juna Haukivuorelta lähtee Pieksämäen kautta kohti Jyväskylää. Onnistunut tapahtumapäivä, kiitos kaikille...
Kalvitsa
Haukivuorelta päästiin lähtemään viivallaan tunnuksella MUS 1958. Kalvitsassa oli 40 minuutin pysähdys, jonka aikana ehti tarkemmin käydä...
Haukivuori
Museojuna saapui onnistuneesti Haukivuorelle, jossa oli jo sankoin joukoin porukkaa odottelemassa junaa. Hetken Haukivuorelle saapumisen jälkeen...
Hiirola
Hiirolan puolen tunnin pysähdyksen aikana junan kyytiin nousi jälleen kerran lisää väkeä. Tämän pysähdyksen aikana odottelemme vastaantulevan S...
Hakuehdoilla löytyi 14480 kuvaa