Korvenkanta, Imatra, välillä Rauha–Imatra asema
Pönde #7017 kiitää kohti Imatran asemaa, josta matka jatkuu Joensuuhun. Nopeutta mittarissa n. 120 km/h.
Kouvola Oikoraide
Sm3:n siirtojuna kävi syystä tai toisesta kääntymässä Kouvolan kolmioraiteella
Kouvola asema
Hajonneen muovipulkan siirtojuna saapuu Kouvolaan
Järvenpää asema
Yksi Palopuron sähköratavauriosta pahiten kärsineistä junista oli S29, jonka matka tyssäsi alkuillasta ensin Keravan ja Kytömaan välille yli 2,5...
Helsinki asema
Sm2, Sr3 ja Sm3 Helsingissä kaikki odottelemassa lähtöä.
Välillä Seinäjoki asema–Ruha
Tunnin aikataulustaan myöhässä kulkeva S 33 Helsingistä Ouluun on juuri lähtenyt Seinäjoelta matalalta paistavan auringon valaistessa junan kyljen
Jyväskylä
Pendolino ruuhka Jyväskylässä, kuuden minuuttia sisällä lähtivät tänään kaksi Pendolinoa Helsinkiin. S146 Hankasalmelta Helsinkiin lähti klo 18:04...
Välillä Turku asema–Maaria (uusi)
S921 kaartaa Koroisten maisemissa kohti Tampereentien tasoristeystä.
Haukivuori
Kuopioon matkaava Pendolino S61 ohittaa Haukivuoren aseman klo 9.02.
Tampere asema
Kahdeksan maissa on mahdollinen näkeä kolme Pendolinoa vierekainen Tampereen asemalla, siltä aina halunut kuvata. Lisää Sm3 kuvia koko sarjasta...
Tuomioja
IC56 saapuu Tuomiojan liikennepaikan rajalle punaiset valot loistaen ja ”puskinvalot” pimeänä. Pendon takapään punavalot paloivat ihan normaalisti.
Kuopio asema
S67 Kouvolasta saapui raiteelle 1 myöhässä olitaas kerran.Kuljettja vaihdoksen jälkeen matka jatkui kohti Oulua.
Suosaari, välillä Kuopio tavara–Sorsasalo (uusi)
Vielä olisi S 69 noin 4 tunninmatka kun ollaan Oulussa.
Suonenjoki
Tässä on viimeisen junan kuva perästä otettuna kun S 66 lähti kohti Helsinkiä.Tähän päättyi yli 100 vuotine n laiturin olemmasolo.Monenlaista...
Suonenjoki
Suonenjoen aseman vanhan laiturin viimeinen juna oli myöskin Pendolino. Oulusta-Helsinkiin matkasi S 66 7017 rungolla.
Kuopio asema
Millioiaka seuraavan kerran nähdään asemalla 3 junaa yhtäaikaa?Vasemalla S 75, Ic-917 ja S 89
Kuopio asema
S 75 saapui Kuopioon 113 min hitaassa Kouvola-Mäntyharjun väliilä tapahtuneen ilkvallan takia.Radalle oli heitetty kaikelaisia...
Lapua
Myöhässä kulkeva T 3063 Parkanosta Kokkolaan ja S 52 Oulusta Helsinkiin kohtaavat Lapualla. Kolmosraiteella seisoo toissapäivänä IC 55:n veturina...
Lapua
S 52 Oulusta Helsinkiin on ajanut Lapualla sivuun, sillä vastaan tulee Radantarkastusvaunu Emma matkallaan Seinäjoelta Kokkolaan. Päivän aikaisempi...
Tampere asema
Punaisessa värityksessä oleva Pendolino valmistautuu lähtöön Tampereeen asemalta
Hakuehdoilla löytyi 80 kuvaa