|
|
23.03.2018 08:45 | Jouni Hytönen | ||
| Mielenkiintoista, Rkt ravintolana. Kuvittelisi, että ne olisivat olleet tuohon aikaan paraatitehtävissä eivätkä jossain Haapamäen kautta kulkevissa junissa. :) 10 vuotta myöhemmin P 41/42:n ravintolana oli aina Eikt, eikä sekään enää Haapamäen korkeuksilla ollut auki. 80-luvun lopulla vaunukierron erikoisuus oli hetken aikaa Jyväskylä-Helsinki-sunnuntaijunan P 98 Rkt-vaunun tuominen lauantain H 560:ssä. Olisiko se sitten saatu Vaasan perjantaijunasta vai miten nuo vaunut oikein kiersivät. :) | ||||
|
|
22.03.2018 15:34 | Jouni Hytönen | ||
| Eikö noilla käsipyörillä ole käännetty sivusiipiä auki tai suppuun? Kuvatekstissä kyllä sanotaan, että sivusiivet olisivat saaneet käyttövoimansa akselista ketjun ja hammaspyörien välityksellä. Ehkä tähän on kuitenkin rakennettu myös perinteinen sivusiipien käsisäätömahdollisuus. | ||||
|
|
21.03.2018 10:11 | Jouni Hytönen | ||
| Lopullisesti tällainen kombinaatio katosi vasta kaksi vuotta sitten, kun Pieksämäen ja Joensuun välillä siirryttiin Dv12:n ja sinisten vaunujen yhdistelmistä kiskobusseihin. Normaaliliikenteessä ei ole sen jälkeen enää näkynyt kokosinisiä junia. Kolarin ja Rovaniemen sesonkijunissakin on vähintään punavalkoinen ravintola. | ||||
|
|
19.03.2018 13:01 | Jouni Hytönen | ||
| Porin radalla tarvinnee ehkä jo vähän miettiä, mille liikennepaikoille tätä junaa yritetään sivulle ajattaa. :) | ||||
|
|
16.03.2018 08:50 | Jouni Hytönen | ||
| Ilmankos rata on tuolla kohtaa silmiinpistävän erilaista kun Porvoon rata muuten. Eipä ollut tällaisesta mutkaisusta minulla tietoa. | ||||
|
|
16.03.2018 08:45 | Jouni Hytönen | ||
| No, hiljattain ja hiljattain, onhan 2657 näemmä ollut vihreä jo joulukuussa 2016 ainakin. | ||||
|
|
16.03.2018 08:43 | Jouni Hytönen | ||
| Olisiko hytti kierrätetty veturista toiseen ja vahingossa vain metallinumerot olisi vaihdettu? Tuntuisi kyllä oudolta, että kahden hiljattain vihertyneen veturin hytit olisivat vaihtuneet. Olisiko EVN-numero teipattu vahingossa väärin? | ||||
|
|
16.03.2018 08:37 | Jouni Hytönen | ||
| Onko itse asiassa muita vaihtoehtoja kuvan 1.luokan vaunulle kuin CEhit? CEit- ja tuon ajan Cht-vaunut olivat sileäkattoisia. Eht-vaunuista muutetut Cht:t olivat vekkikattoisia, mutta niitä tuli vasta 80-luvun puolivälissä. | ||||
|
|
15.03.2018 00:45 | Jouni Hytönen | ||
| Molemmat ovat nykyään vihreitä. Sijoitan panokseni 2606:lle. | ||||
|
|
15.03.2018 00:41 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä on kyllä nappilaukaus. | ||||
|
|
15.03.2018 00:35 | Jouni Hytönen | ||
| Eikös Haapamäellä purettu lättärungot siten, että vetovaunut saatiin talliin ja liitevaunut jäivät ulos, vielä tai etenkin 80-luvun lopulla. Jyväskylässä näin ei tehty, tosin talli oli pienempi ja pilttuille oli muutakin käyttöä kuin lättien säilöminen. | ||||
|
|
14.03.2018 13:25 | Jouni Hytönen | ||
| Ja viiden seuraavan vuoden aikana vasta suuria tapahtuikin: https://vaunut.org/kuva/94801 | ||||
|
|
14.03.2018 13:23 | Jouni Hytönen | ||
| Ja edelleen 22 vuotta myöhemmin, vähän isompia muutoksia jo tapahtunut: https://vaunut.org/kuva/54590 | ||||
|
|
14.03.2018 13:21 | Jouni Hytönen | ||
| Näkymä suurin piirtein samoilta jalansijoilta 15 vuotta myöhemmin: https://vaunut.org/kuva/54519 Höyryveturien polttoaineenantolaitteet ovat maisemasta häipyneet, samoin tuo lyhyt halkovaunun raide. | ||||
|
|
14.03.2018 12:58 | Jouni Hytönen | ||
| Lepohuoneen osalta palataan siis takaisin 90-luvun lopun (vai milloin lepohuoneen käyttö talkooväen majoitustilana tarkalleen päättyi?) tilanteeseen. Itsekin olen melko monta yötä tuossa rakennuksessa nukkunut. :) Varmaan kokonaisuutena mukavampi ratkaisu kuin makuuvaunuissa yöpyminen. | ||||
|
Kuvasarja: Boden Centralstation 2 |
12.03.2018 09:18 | Jouni Hytönen | ||
| Ei se näemmä olekaan Borlängen suuntaan kuin 12 promillea, toiseen suuntaan maksimissaan 17. https://www.trafikverket.se/for-dig-i-branschen/jarnvag/jarnvagsnatsbeskrivningen-jnb/jarnvagsnatbeskrivningen-2018/ No, voi silti vaatia sen kolmannen Rc4:n. | ||||
|
Kuvasarja: Boden Centralstation 2 |
12.03.2018 09:08 | Jouni Hytönen | ||
| Storvikin ja Falunin välillä on melkoinen nousu, vaatiikohan se kolme Rc4-veturia näihin juniin? | ||||
|
|
11.03.2018 08:38 | Jouni Hytönen | ||
| Vaikka ratapiha on näennäisen tyhjä, tämä kuva kuuluu täysin tunnin kuvien joukkoon eli kuvien, joiden yksityiskohtia voisi katsella helposti vaikka tunnin. Vaunuja on vähän, mutta jalanjälkiä lumessa silti paljon. Aidan pikku kulkuaukko on kanavoinut liikkumisen yhteen pisteeseen. Vesiviskurilla on ollut ehkä vielä jotain käyttöä, vaikka läpikulkujunia tuskin on enää tuohon aikaan vesitetty. Kevätaurinko paistaa yhtä kauniisti kuin vuonna 2018, mutta muuten kevään 1973 maailma on ollut melko perinpohjaisesti erilainen. Haapamäen väkiluku ja yleinen toimeliaisuus on ollut vielä tuohon aikaan aivan eri tasolla kuin nykypäivänä. Mustia pilviä on jo taivaalla kuitenkin ja tiedetään, että toinen isku Jämsän oikoradan muodossa on jo tulossa. | ||||
|
|
10.03.2018 21:07 | Jouni Hytönen | ||
| Hieno kuva, Haapamäki on tässä kuitenkin vielä tärkeän risteysaseman näköinen, vaikka pääradan liikenne onkin jo siirtynyt Parkanon oikoradalle. Kulkiko tuohon aikaan vielä yöjunapari P 51/52 Haapamäen kautta? | ||||
|
|
07.03.2018 16:23 | Jouni Hytönen | ||
| Onkos nyt käynyt niin, että Keitelepohjan kuormaukset ovat hiipuneet, meneekö sitten raakapuu suoraan kumipyörillä Äänekoskelle noilta korkeuksilta? | ||||
|
|
06.03.2018 22:09 | Jouni Hytönen | ||
| Tällä reissulla https://vaunut.org/kuva/5258 löydettiin ainakin kaivosalueen aitoja, joten aivan samoille jalansijoille ei noin vain nykyään pääse samoilemaan. Vanhaa ratalinjaa pitkin tosin päätyi ainakin vuonna 2001 jo osittain alueen sisälle, poistuessa ohitettiin kieltotaulujen taustapintoja. Ratalinjan varteen ei ollut kukaan huomannut viedä kieltotauluja. :) | ||||
|
|
05.03.2018 12:43 | Jouni Hytönen | ||
| Kolkontaipaleen maisemat olivat pitkälti samat vielä vuonna 2007, vain kasvillisuus oli riehaantunut ja yleinen rapistuminen edennyt. | ||||
|
|
05.03.2018 09:13 | Jouni Hytönen | ||
| Pieksämäelle siirrettiin Oulusta kolme vaunua (4199, 4200 ja 4203) joskus vuonna 1986. Ensinäkemältä ne vaikuttivat eksoottisilta muiden joukossa, kun matkustamossakin oli niskatuelliset penkit, ennenkuulumatonta! :) | ||||
|
|
05.03.2018 09:11 | Jouni Hytönen | ||
| Olisiko oikealle nostettu tallilta yhtenä pötkönä kahden junan kalusto, klo 16.00 jälkeen Haapamäelle ja Kuopioon lähteneet junat? Perjantaisin Jyväskylään pääsi lättäliikenteen loppuaikoina myös H 900:lla, joka lähti jo puoliltapäivin. Ennen H 900:n alkua H 904 oli pitkä torstaisin ja perjantaisin. Torstaina toimitettiin kalustoa Haapamäelle ainakin perjantaijunan H 516 käyttöön. Perjantain H 904:ssä tuli ylimääräinen veto-liite-veto Jyväskylään lauantain H 904:ää varten. Nuo vaunut tulivat siis loppuaikoina H 900:ssä. | ||||
|
|
25.02.2018 22:15 | Jouni Hytönen | ||
| Nyt on Lappeenrannassakin jo yksi Vok-letka. | ||||
|
|
23.02.2018 22:37 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä liittynee tulevaan kolmioraiteeseen. | ||||
|
|
23.02.2018 22:34 | Jouni Hytönen | ||
| Oli, tämän vaunun tarina päättyi Imatrankoskella vuonna 2015. Vain viherretty 26907 on enää jäljellä, sekin on seisonut jo kolmisen vuotta. Ilmeisesti jossain päin Ilmalan ratapiha edelleen. | ||||
|
|
22.02.2018 14:43 | Jouni Hytönen | ||
| Ensimmäiset kaksikerrosvaunut ovat viettäneet jo 20-vuotispäiviään kaikessa hiljaisuudessa työn merkeissä. | ||||
|
|
22.02.2018 12:45 | Jouni Hytönen | ||
| Eikös tämä mennyt takaisin Englantiin? | ||||
|
|
22.02.2018 12:41 | Jouni Hytönen | ||
| Sillan aluksen söpöt pikku vuorimännyt ovat 20 vuodessa sen verran villiintyneet, että paikalla on nykyisin miltei mäntymetsä. | ||||
|
|
21.02.2018 22:04 | Jouni Hytönen | ||
| Alavudellakin oli vilkasta lauantai-iltana. Kaskisista tuli kolmen jälkeen Seinäjoelle tyhjä raakapuurunko, joka jatkoi sellaisenaan eteenpäin Alavudelle. Siellä veturit tekivät vaihtotöitä siirtäen kuormatut vaunut kakkoselle odottamaan Jyväskylästä tullutta VET 11582:a, joka vei kuormavaunut Jyväskylään junana 3384. Seinäjoen veturit palasivat siirtona takaisin kotiin. | ||||
|
|
21.02.2018 08:44 | Jouni Hytönen | ||
| Maan viimeinen ammattiliikenteessä palvellut Kutter 8 oli Veljekset Salmelan N22, jonka käyttö päättyi yrityksen konkurssin jälkeen vasta helmikuussa 2016. :) Sen ja parin sisarauton elämä jatkuu edelleen museoautoina. | ||||
|
|
19.02.2018 16:43 | Jouni Hytönen | ||
| Juuri sitä haeskelin. :) | ||||
|
|
19.02.2018 16:41 | Jouni Hytönen | ||
| Elettiin wanhan Juna-ajan viimeisiä päiviä, yksikerrosvaunut ovat vielä veturin päässä junaa. | ||||
|
|
19.02.2018 16:40 | Jouni Hytönen | ||
| Pylväästä taitaa erottua tunnus 289-15 ja metriluku +892, mitähän tähän arvelisi zoomin vaikutukseksi, olisiko jalkojen sijainti noin 289+800? | ||||
|
|
19.02.2018 16:35 | Jouni Hytönen | ||
| Melko asjallinen ja luokseenkutsuva kohde. | ||||
|
|
19.02.2018 10:46 | Jouni Hytönen | ||
| Onkohan tämä sama väri kuin pienoismalliharrastajille ehkä tuttu ankanmunansininen? :) | ||||
|
|
19.02.2018 07:35 | Jouni Hytönen | ||
| Kaksi vuotta myöhemmin Rk-vaunuja on kevätliikenteessä junissa 269/270/2 (2), 263/262 (1) ja 267/264 (1). | ||||
|
|
19.02.2018 07:15 | Jouni Hytönen | ||
| Eikös Pr1 776 ollut myös silloin tällöin puistojunassa? | ||||
|
|
13.02.2018 23:17 | Jouni Hytönen | ||
| Perjantaisin lähtevässä 265:ssä taisi olla Gfot Kemijärvelle, paluu tietysti sitten lauantai-illan 274:ssä. | ||||
|
|
12.02.2018 10:48 | Jouni Hytönen | ||
| Jalkojen alla oleva raide on jo siirtynyt historian lehdille. | ||||
|
|
12.02.2018 10:39 | Jouni Hytönen | ||
| Veneenkuljetusratoja on jäljellä jonkin verran, mutta ihan heti ei muistu mieleen, olenko itse osunut tällaiseen lähes umpeenkasvaneeseen kohteeseen, jossa on kiskot silti vielä jäljellä. | ||||
|
|
11.02.2018 08:00 | Jouni Hytönen | ||
| Eikös tässä junassa ollut vieläpä ensimmäisten joukossa marjoja sisältänyt vaunu ja marjat levisivät asemahalliin, mistä sitten hetken aikaa epäiltiin henkilövahinkojakin tulleen? | ||||
|
Kuvasarja: Muistoja Hämeen Hurusta |
08.02.2018 17:53 | Jouni Hytönen | ||
| Hienoja kuvia itselle vähän vieraaksi jääneestä veturista, etenkin linjakokemusten osalta. Hurujen käyttö matkustajajunissa oli jo ehtinyt loppua ennen kuin itse aloin Jyväskylän asemalla liikkua. Suurin osa havainnoista koostui varikolla seisovista vetureista. Seinäjoki-Pieksämäki-tavarajuna 4062 osui usein silmien eteen, samoin 3071 Harjavalta-Outokumpu. Välillä T 3465 Jämsästä Pieksämäelle. Myöhemmin Jyväskylään sijoitettua Dr12-veturia käytettiin tyypillisesti Pv3:na, joka hoiti öljyvaunujen haun Keljonlahdesta iltapäivällä ja/tai Hankasalmen järjestelyjunassa. Linjalla olen ihastellut Dr12-veturia enintään kahden käden sormilla laskettavan määrän kertoja. | ||||
|
|
08.02.2018 08:10 | Jouni Hytönen | ||
| Kullasvaarassa on kaksi hiilirunkoa odottamassa. Onkohan tässä sama tilanne kuin Jyväskylässä pari vuotta sitten? Laitetaan sinne 1000 vaunua kerralla ja katsotaan, kuinka vaunuvuokrat juoksevat? | ||||
|
|
07.02.2018 00:19 | Jouni Hytönen | ||
| Tuohon aikaan tärkeät junat käyttivät kakkosraidetta, junakohtausten aikaan kakkosta ja nelosta. Kakkosta pitkin pääsi suorilla vaihteilla Tampereelta Pieksämäelle ja ykköstä Haapamäeltä Äänekoskelle. Ykkösraide oli lähinnä henkilöjunien käytössä. | ||||
|
|
06.02.2018 19:15 | Jouni Hytönen | ||
| Oliko Haapajärvi seutua, jossa yhteisön sisäinen kansalaisluottamus menetettiin anniskeluravintolassa pistäytymisestä? :) | ||||
|
|
06.02.2018 19:09 | Jouni Hytönen | ||
| Päivä on ollut torstai, jolloin Pihtiputaan jakelija 6954 on saattanut hyvinkin kulkea ja näyttää tältä. | ||||
|
|
06.02.2018 19:08 | Jouni Hytönen | ||
| Olen ollut tuona päivänä Jyväskylän asemalla, mutta en tämän junan aikaan. Pitäisi päästä käsiksi veturikiertolistoihin, jotka ovat syvemmällä arkistoissa toisaalla. | ||||
|
|
06.02.2018 19:06 | Jouni Hytönen | ||
| Tuona syksynä rautakanavat ovat kulkeneet vielä to 15.9.1988, mutta eivät enää seuraavalla viikolla ma 19.9.1988. | ||||
|
|
06.02.2018 19:03 | Jouni Hytönen | ||
| Juna on siis 569, loppuopastimet ovat vielä 560:nä saapumisen jäljiltä. | ||||