Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 27.07.2015 23:42 Ari-Pekka Lanne  
  (Noiden kahden lauseen [joista vieläpä ensimmäinen verbitön epälause] väliin minun oli tarkoitus ‒ mutta enkös vain ehtinytkin unohtaa mielessäni päättämäni asian jo siinä kun aloin sitten konkreettisesti kirjoittamaan asiaa ylös tällaiseen kommenttiruutuun ‒ lisätä vielä, että nämä [tällaiset jo itsessään erikoisesta tilanteesta kertovat kuvat, joiden kylkiäisenä on vieläpä jokin hauska tarina tai kertomus siitä, miten tilanne monen mutkan kautta johkaantui kuvaksi] ovat p a r h a i t a.)
kuva 27.07.2015 23:35 Ari-Pekka Lanne  
  Erinomainen kuva ja hauska tarina sen taustoista. Muistuttakoon meitä kaiken sattumanvaraisuudesta ja ohkaisten lankojen kannattelemista monimutkaisista asioista.
kuva 26.07.2015 12:09 Ari-Pekka Lanne  
  Ovathan nuo siniset parhaita, mitä on koskaan ollut, mutta kuitenkin jääneet valtavirran mielestä ajastaan jälkeen. Tästä johtuen VR on jo pitkään pyrkinyt eroon niistä. Muistan kun joskus v. 2002 tai sitä luokkaa jossain lehdessä kerrottiin VR:n suurista suunnitelmista päästä sinisistä eroon v. 2012 mennessä, jolloin kaikki henkilöliikennekalusto olisi IC-väritysteemaa mukailevaa punavalkoista.
kuva 25.07.2015 17:46 Ari-Pekka Lanne  
  Voisiko johtua siitä, kun Nelkkuun ei varmaankaan ole asennettu radio-ohjauskojeita? Sitten kun koko autovaunuvuorosta heivataan kuljettaja pois, Tve4:kkua tuskin enää nähdään tässä. Ettei niin olisi jo tapahtunut?
kuva 25.07.2015 17:34 Ari-Pekka Lanne  
  Eikös sitä vielä keväällä käytetty vakituiseen. Aina iltaisin ja aamuisin sen näki pörräämässä asemalla. Tänään la 25/7 aamulla tais olla joku turvallisuusteipitön 25-sarjan Dv12.

Kui Tve4:kkua käytetään nyt vain ajoittain?
kuva 25.07.2015 16:32 Ari-Pekka Lanne  
  .orgiin nyttemmin postattujen, eilen napsittujen kuvien perusteella näyttäisi siltä, että Myymäläautossa oli veturimiehistönä meidän riihimäkeläisvauhtikaksikko. ;o) Mietinkin tuossa paikalla, että oliko se pikku-G:n kyynärpää, joka oli ulkona Alstommin sivuikkunasta. Ilmankos kentänheikennys magnetoitui päälle jo Muhkurin kanjonissa. ;oD
kuva 24.07.2015 14:32 Ari-Pekka Lanne  
  Hannulta näyttää löytyvän huumorintajua. ;o) Kiva näin, koska nyt täytyy kyllä vähän ristiinlinkittää.

Jos meinaan pidinkin tätä kuvaa sopimattomana tämänkaltaiselle, pääosiltaan rautatieaiheiselle sivustolle, sen sijaan kuvassa https://vaunut.org/kuva/103536 näyttäisivät kaikki asiat olevan tuloillaan kohta puoliin reilaan ja oikealle tolalle. Joukkoliikennettä (jos kohta museaalista tai nostalgista sellaista) harjoittava kiskoauto on jämptisti raiteellaan, mutta sen sijaan junan arkkivihollista on tultu korjaamaan pois sille sopimattomasta rautatieympäristöstä. =o)
kuva 24.07.2015 00:36 Ari-Pekka Lanne  
  MGO-sauhua ja -pauhua samasta aiheesta: https://youtu.be/vsfX3mzgg-4
kuva 23.07.2015 16:37 Ari-Pekka Lanne  
  Ai niin, anteeksi, mutta höö. Niin liittyykö tämän kuvan aihe jotenkin rautateihin? Kun mää en n e ä.
kuva 22.07.2015 20:14 Ari-Pekka Lanne  
  Audiovisuaalista materiaalia varsin samansorttisesta tilanteesta on tarjolla SinäTuutissa: https://www.youtube.com/watch?v=wbjiMPLAXnQ&feature=youtu.be
kuva 18.07.2015 19:22 Ari-Pekka Lanne  
  SinäTuutissa on nyt tarjolla AV-materiaalia kuvan veturijunasta aapeeTV:n taajuudella: https://youtu.be/Xy0SBA8WLBU
kuva 18.07.2015 10:42 Ari-Pekka Lanne  
  Raaheen rahdataan ainakin etelän suunnasta, 8-tietä pitkin melkoisia määriä romua. Yksi säännöllisistä toimittajista on Eorjoen Romu, joka lähettää romukontteja entisen Vuojoen aseman luota. Siinäkin olisi yksi bisneksen paikka VR:lle, kun on säännöllistä järeää tavaraa paikasta A paikkaan B, ja näiden pisteiden välillä on rautatieyhteys.
kuva 15.07.2015 23:39 Ari-Pekka Lanne  
  https://vaunut.org/kuva/12314
kuva 15.07.2015 21:22 Ari-Pekka Lanne  
  Näköjään joo. Kyllähän tuolla Ruotsin puolella suomeakin silloin tällöin kuuli, eli muitakin turisteja oli siellä lahden tältä puolelta käymässä. Ja vaikuttaisi .orgissakin olevan nyt jonkinlainen Ruotsi-villitys ‒ kuka on ilmoittautunut käyneeksi siellä museolinja-autolla, kuka polkupyörällä, kuka veneellä. =o)
kuva 15.07.2015 14:34 Ari-Pekka Lanne  
  Etukäteen en tiennyt rataprojektista, mutta Furuvikin kohdalla huomasin kyllä uuden linjauksen olevan rakenteilla.

Gävlestä Furuviikiin jolkottelin muuten vieläkin vanhempaa rautatien linjausta, joka on nykyään kevyen liikenteen väylänä. =o)
kuva 15.07.2015 14:17 Ari-Pekka Lanne  
  Kiitoksia. Siivosin kuvatekstistä Tukholman pois. Ja ihan totta, ei kai sitä nyt mopolla kannata mahdottomiin mennäkään.
kuva 05.06.2015 10:08 Ari-Pekka Lanne  
  Eiköhän tässä ole käynyt niin, että veturin vihervalkaisemista on aloiteltu teippauksia poistamalla, kun Helsingin päässä onkin yllättäen ‒ vaikkapa usean laitoksen epäonnisesta, samanaikaisesta vikaantumisesta johtuen ‒ ilmaantunut huutava Sr2-pula. Sitten on katsottu, että Mersu pysyy ilman kilpiänsäkin paremmin taulussa IC:n kanssa kuin kilvitetty Lada.
kuva 26.05.2015 23:11 Ari-Pekka Lanne  
  www.vaunut.org/kuva/83104
kuva 19.05.2015 15:47 Ari-Pekka Lanne  
  Tässä kuvatekstissä on monta sellaista niin sanottua pointsia. Jos teksti olisi painetussa muodossa, mustaa valkoisella, olisi se kohta täynnänsä alleviivauksia, "luetun näköinen".
kuva 18.05.2015 23:21 Ari-Pekka Lanne  
  Valitettavasti näyttäisi nyt hallitus muodostuvan juurikin siitä toisesta, yksityisautoilumyönteisestä laidasta.
kuva 17.05.2015 14:30 Ari-Pekka Lanne  
  Tietenkään ulkokuoren perusteella ei pidä tehdä liian syvälle meneviä johtopäätöksiä, mutta kyllä minusta olisi täytynyt olla jo tavallista pahempi kriisi, jos tähän kuntoon päässeitä vetureita olisi ylöslämmitetty ajoon.
kuva 16.05.2015 23:00 Ari-Pekka Lanne  
  Villasukat parsittiin ja teryleenihousut prässättiin.
kuva 15.05.2015 11:22 Ari-Pekka Lanne  
  Klunks. Tämä on suuri katastrofi ja junanumeroskandaali. Vaikka joskus vielä pääsisimmekin tästä järkytyksestä yli, jää aivoihin pakostakin arpikudosta. Heh... =o)
kuva 12.05.2015 07:38 Ari-Pekka Lanne  
  No jopas. Kannatti kiivetä, tai siis samoilla. Vanha juna uudella radalla...
kuva 08.05.2015 20:12 Ari-Pekka Lanne  
  Mika, VEK-haussa ei ole pahitteeksi, vaikka latva olisikin hiukan laho. Katsos, VR on pähkäillyt asian sill’ viissiin, että kun vekin työ on kuitenkin suoraviivaista, yksioikoista, yksitotista ja yksiulotteista – putkiaivoille sopivaa putkikassityötä – useimmat ns. ruudinkeksijät kyllästyvät moiseen koiran virkaan jo parissa vuodessa, jolloin homma munii pitkin pleetua, vekkikurssi menee haaskuuseen. Vähän välkymmät kaverit sopivat paremmin kaksiulotteisiin ajotehtäviin laivankuljettajiksi, ratsastamaan aallonharjalla. Penaalin terävimmät kynät hallitsevat kolmiulotteiseen maailmaan sijoittuvat manööverit, joten he soveltuvat sukellusveneen- tai lentokoneenkuljettajiksi. Neljässä ulottuvuudessa sompaileviksi aikakoneenkuljettajiksi löytyy ainesta tyyliin yksi miljoonasta. Niistä hankkeista ei paljon puhuta.

Paitsi että latvuksessa saa olla vähän haperoa ja lihavat latvakäärmeet, myös juuriston tulisi olla sopiva. Vesku lauleskeli hyvästä puusta ja sukupuusta. VR on tunnetusti perheyritys. Jos veljesi tai isäsi sattuu olemaan vekki, mahdollisuutesi päästä nojailemaan Tohtori Kolmentoista sompaan moninkertaistuvat. Toisen polven vekkien määrä ei ole missään suhteessa. Kenelläpä ei olisi joskus ollut vekkiä toisessa polvessaan?

Jos annat itelloonin kantaa polamosoidun hakemuskirjelmän, liitteenä olevaa paimenkirjettä unohtamatta, Arolle tai satraapeilleinsa, kirjoita kaikki yhdyssanat erikseen sekä sanaliitot ja muut useampiosaiset ilmaukset yhteen. Niin et anna itsestäsi herroille varsinaisesti "hyvää", mutta kuitenkin "sopivan" vaikutelman. Laitathan mukaan myös terveiset aapeutumalta! ;o)
kuva 27.04.2015 19:49 Ari-Pekka Lanne  
  Vautsi!
kuva 18.04.2015 14:54 Ari-Pekka Lanne  
  Juu, tuota juuri tarkoitin.
kuva 17.04.2015 22:19 Ari-Pekka Lanne  
  Hmm... Olen muistavinani myös, että täällä olisi joskus ollut näytillä sellainenkin mustavalkoinen kuva, jossa kaksi Dr13-junaa kulkevat rinnakkain, ja kuvatekstissä kerrotaan veturien miehistöjen naureskelevan toisilleen. Nyt en kuitenkaan löydä sitä. Onkohan tuo kuva siirtynyt autuaammille palvelimille – .orgista iäisyyteen?
kuva 17.04.2015 21:45 Ari-Pekka Lanne  
  Tällaiset rinnakkain kulkemiset ovat voimaannuttavia. Pari kulttimaineeseen noussutta .org-legendaa on pakko nostaa esiin tässä yhteydessä: https://www.vaunut.org/kuva/77067 ja https://www.vaunut.org/kuva/93231 . Vaikka junat eivät jälkimmäisessä tilanteessa liikkuneetkaan, muodostui kuvasta ainavihanta klassikko jo valottumishetkellään.

Helsingin ja Pasilan välillä, jos jossain, nämä ovat arkipäivää – se tietää ken on joskus notkunut Linnunlaulun sillalla. Olen havainnut vastaavia myös Turussa, jossa Helsinkiin ja Tampereelle lähteneet matkustajajunat ovat kulkeneet ennen Sillankorvan ensisuojaa olevaan ratojen haarautumiskohtaan asti rinnakkain samaa vauhtia. Näkemistäni kähein tapaus oli, kun näin Raumalla ratapihan yli kulkevalta sillalta, miten satamasta tupsahti viereisiä raiteita pitkin Dv12 ja Dr14, kumpikin ilman vaunuja, rinnakkain tasatahtia. Junatoimiston kohdalla toinen päivystysvetureista pysähtyi toisen jatkaessa edelleen vanhan aseman eteen vaihtamaan raidetta. Vaikka tuostakin taitaa olla jo toistakymmentä vuotta, en ole vieläkään onnistunut pääsemään siitä yli.

Valtatiellä on myös valitettavasti tullut pari kertaa jyrkässä mutkassa vastaan rinnakkain kulkevia yksiköitä. Tilanteet ovat ymmärrettävästikin tulleet vastaan niin äkkinäisesti, ettei sen suurempiin hidastuksiin ole ollut aikaa, mutta aurausmerkkien väli on juuri riittänyt kolmen ajoneuvon kohtaamiseen, kun laitimmaiset autot ovat vetäneet pientareelle ja riskiohittaja on ohjannut ajokkinsa kulkemaan tarkalleen tuplakeltaisen päällä.
kuva 16.04.2015 12:18 Ari-Pekka Lanne  
  Johtaja Nyman, on erittäin hienoa, että olet tämänkin asian puitteissa pitänyt "myssysi varikset töissä". Mulla on semmonen naamavika, että toinen puoli naureskelee tyhjää ja on muutenkin taipuvainen kaikenlaisiin surrealistisnaivistisiin, poikkitaiteellisen kirjaviin rientoihin ja hankkeisiin. Samalla toinen puoli naamasta pitää yllä ilmettä, joka luo otsan ryppyineen vaikutelman äärimmäisestä huolesta kaikenlaisen aiemmin rakennetun (tekno) tai rakentuneen (bio) säilymisestä.

Ensin mainittu, liberaalimpi puolisko naamastani hörsköttää innoissaan kuvitellessaan, kuinka - öh - "mielenkiintoinen" sopasta tulisi avattaessa ruokakaappien ovet kaikenkarvaisille kokeille. Kuitenkin se tylsempi, konservatiivisempi naamapuoliskoni huokaisee syvään, ja ihmettelee, mitä todellista lisävarmistusta antaisi Peppi Pitkätossun käsityksille hänen kaveriensa Tommin ja Annikan leima? Eikö ennemminkin pitäisi säilyttää tässä veto-oikeus kuvaajalla? Eli kaikki lukijoiden, yleisön tarjoamat muutosehdotukset kuvan tietoihin kiertäisivät kuvaajan kautta. Ainakin postuumisti julkaistujen kuvien kohdalla ylläpito voisi tässä vastata kuvaajan puolesta.
kuva 14.04.2015 16:35 Ari-Pekka Lanne  
  Yltiän noususta löytyy kuva Markku Nummelinin kirjan Juna suomalaisessa maisemassa s. 62. Kyseisessä kuvassa ei tosin esiinny malmijuna, vaan sekalaista tavaraa kuljettava tavarajuna - jos oikein saan kuvasta selvää: puuta ja sahanpurua, olisiko pressulla peitetyssä avovaunussa sahatavaraa.
kuva 12.04.2015 18:44 Ari-Pekka Lanne  
  Jes! Pyysin vähän hiekkaa, mutta sainkin jotain parempaa - kilon voita. Johan alkoi luistamaan. =oD
kuva 12.04.2015 10:25 Ari-Pekka Lanne  
  Hieno kuva lamppupuoleisella junankeulalla kulkeneesta loviisalaisesta, vaikka enimmät aamun ruskotukset ovatkin jo ehtineet häipyä. Voin kuvitella junan odottelun tunnelmia tuossa raikkaalla penkalla hengityksen höyrystymisineen.

Mutta, mutta… Mitä yllä olevaan .orgmaisen kirjavaan kommentointiin tulee, mulla lyö enemmän ympäri tuo Mikon 11/4-2015 klo 20:08 rustaama toteama "valitettavasti en turvallisuussyistä voi julkaista kuvaamistani tavarajunista ainuttakaan kuvaa". Miten tavarajunista taltioitujen valokuvien julkaiseminen voisi muodostua uhaksi turvallisuudelle? Voisinkohan saada tähän kohtaan vähän veturihiekkaa?
kuva 08.04.2015 21:43 Ari-Pekka Lanne  
  Sitähän minäkin. Onko noita Suden pyöreitä pikkuikkunoita ihan pakko katsella? ;o)
Kuvasarja:
Mansikkakosken sillalla.
 
02.04.2015 10:57 Ari-Pekka Lanne  
  Voi veljet, mitä kuvia! Erittäin hienoja kurkistuksia 70-lukuun.
kuva 25.03.2015 15:50 Ari-Pekka Lanne  
  Aloin miettimään, löytyykö aiemmin näkemästämme esimerkkejä vastaavankaltaisesta vaunun litteran uusiokäytöstä. Mieleen tulee heti ainakin Ei. Eli miksi ei tyyppimerkintää Simn-u olisi otettu uudelleen käyttöön, vaikka tämä uusi vaunutyyppi onkin erilainen kuin alkuperäinen urapohjainen Simn-u.
kuva 25.03.2015 13:39 Ari-Pekka Lanne  
  Ei oo ensimmäinen kerta, kun näin kävi. Mutta hieno kiva!
kuva 23.03.2015 14:28 Ari-Pekka Lanne  
  Mukava löydös.
kuva 12.03.2015 20:42 Ari-Pekka Lanne  
  Asiahan on juuri näin. Kuvasta näemme myös havainnollisesti, miten ohjauspöytänsä takana luuraavan veturinkuljettajan kaali ei ole juuri yhtä puskinlyhtyä tai tuplavalonheittimen lyhtyä suurempi. Tämä ei siltikään tarkoita, että kuljettaja kärsisi mikrokefaliasta – kulkulaitoksensa vain sattuu olemaan miehekkäin ja ylipäänsä retein kaikista. Tätä sopii silloin tällöin itse kunkin pohdiskella päissänsä.
kuva 08.03.2015 20:54 Ari-Pekka Lanne  
  Jaa, odottelinkin jo jotain tämännäköistä kuvaa. Mikäs se on raikkaassa illassa poikain kesken hörskötellä ja turista niitä näitä. (Toivottavasti vanhemman polven harrastajakaarti ei nyt kiskaise herneitä kiduksiinsa, jos menee vähän chatin puolelle.)
kuva 19.02.2015 22:35 Ari-Pekka Lanne  
  Laitetaan harkintaan, Nynny. Ihan just tältä istumalta en kyl jaksa ruveta...
kuva 19.02.2015 22:11 Ari-Pekka Lanne  
  Vuoden 1969 Jt ei enää tunne kolmisiipistä pääopastinta. Kuitenkin vuoden 1957 Jt:ssä moinen kapistus vielä mainitaan:

17 § "6. Pääopaste ”aja vähennetyllä nopeudella” (Po 2 ja Po 3) merkitsee lisäksi, että ainakin jokin opastimen turvaaman kulkutien vaihteista on käännetty käyrälle raiteellensa ja että junan nopeus ko. kulkutiellä saa olla enintään 35 km/t.

Muist. 1. 3-siipistä tulo-opastinta käytetään paitsi suurehkoilla risteysasemilla mm. väliasemilla, joilla tulokulkuteitä erkanee suoran ohikulkuraiteen kummallekin puolelle. Po 2 ilmaisee silloin yleensä, että juna lasketaan henkilöjunaraiteelle, ja Po 3, että se lasketaan vastakkaisella puolella olevalle kulkutielle tai raideryhmään, jossa voi olla varmuuslukituksettomia vaihteita."

Samaisen laitoksen s. 34 painetuista väripiirroksista näemmekin, että 3-siipisen siipiopastimen opaste Po 2 annettiin siten, että kaksi ylintä siipeä sojottivat vinosti (45°) ylöspäin alimman törröttäessä maston suuntaisesti suoraan ylös. Sen sijaan opasteessa Po 3 kaikki kolme siipeä olivat vinosti (45°) ylöspäin.

Kolmisiipistä siipiopastinta vastasi nelilamppuinen valopääopastin, jolla opaste Po 2 annettiin kahdella vihreällä lampulla ja opaste Po 3 kolmella vihreällä lampulla. Vuoden 1969 Jt:ssä opaste Po 2 on korvattu opasteella Aja sn 35, joka muodostetaan vihreällä ja keltaisella lampulla. Kolmella vihreällä lampulla annettavaa, vanhaa opastetta Po 3 vastaavaa valo-opastetta, vuoden 1969 Jt ei myöskään tunne.
Kuvasarja:
Ei.
 
19.02.2015 19:11 Ari-Pekka Lanne  
  Ei, en ole nähnyt tuota Anssin satsia. Auts, kuvittelin kekanneeni jotain autenttista. Eipä tästä maailmasta tahdo "käymättömiä korpimaita" enää noin vain löytääkään.
kuva 19.02.2015 03:42 Ari-Pekka Lanne  
  Viilailemisiin.
kuva 18.02.2015 23:50 Ari-Pekka Lanne  
  Hehheh! :o) Mihin me joutuisimme ilman .orgia ja mainioista .org-hahmoista koostettua .org-väkeä. Täytyy sanoa, että kun tässä yöhuoltiksella ruokiksella satuin lukemaan näitä ylle postattuja jutskia, niin kyllähän naurunhörskäys oli löysässä. Tämä toki ihan hyväntahtoisena huvittuneisuutena kuitenkin.

Dakkus, tiedänhän toki ettei entisen Jt:n mukaisesti linjalle kulkuun asetettu juna voi kirjaimellisesti ottaen yöpyä. Tuo nyt olikin tuollainen ei-kirjaimellisesti luettavaksi tarkoitettu kuvateksti. Kuvassa näkyvät junathan ovat kilvitetty "Y-juniksi". Korostan tässä noita hupsuja. Eli kyllä, tekstin asiavirhe oli tietoinen. Jonkinlaista taiteilijan vapautta, jos kässäätte. Öitä! ;o)
kuva 30.01.2015 20:06 Ari-Pekka Lanne  
  Esikuntamme esimies, esiökuvani esiintyy esimerkkinä esikoululaistasoisesta esikois-Q-kuvasta. Esityskelpoisemman – esim. esitteisiin – (esi)opastinotoksen esikuvaksi esivalitsisin esilehtikuvan: http://www.resiinalehti.fi/images/kannet/414.jpg ;o}
kuva 27.01.2015 10:00 Ari-Pekka Lanne  
  Tiedän tuon tunteen. Tuhottomasti t-alkuisia. Töistä - tosin toisen tuuria tuurailemassa - tätä tuliterällä telefoonillani tekstailenkin. Taitaa tosiaan taas tänään tiistainakin tulla tähän tällaisia tietyn tyyppisiä, tekemällä tehtyjä turinoita. Taiteen tuntijoiden tiukkaa tyylitajua tällaiset tavallisten telluksentallaajien tökeröt tuherrukset tuskin tyydyttäisivät. Temperamenttisimmat tuhahtaisivat: Turhuuksia! Tosin, tokko tästä tahvoja tyrmään tuomitaan tai tapetaan.
kuva 26.01.2015 20:28 Ari-Pekka Lanne  
  Tavattoman temmokas tunnelma tässä talvisessa teletötterötallenteessa. Tottahan toki tätä tööttäilyä täytyy tuossa tuokiossa täältä Turustakin toppuutella. Tattista tuhannesti teille tenavanluontoisille taunoille tästäkin tasokkaasta, timanttisesta tekstittelystä.
kuva 24.01.2015 23:21 Ari-Pekka Lanne  
  Samasta syystä Suomessa Koivarin linja-autojen alaosa on väriltään harmaa. Siihen se enin rapa roiskuu. Ylempänä löytyy sitten muita värejä, ettei ole ykstotisen maantienharmaa.
kuva 19.01.2015 14:46 Ari-Pekka Lanne  
  No niin, sieltähän se oikeas vastaus haarukoitui. Kekomäen paikkeilla tässä ollaan, ratakilometrin 78 lopulla. Rautarouvan eli legendaarisen "Imatran linjan" haarautumiskohta sähköradan syöttöasemineen, joka tosin on paljon myöhempien aikojen hapatusta, on juuri jäänyt junalta sivuun. Joskus voi vain ihmetellä .org-väen laajaa, melkein koko rataverkon kattavaa paikallistuntemusta.
kuva 19.01.2015 12:52 Ari-Pekka Lanne  
  Taisin antaa hieman epäselvän vihjeen, kun kerroin, ettei tässä olla "Toijalan takanakaan". Meinasin sillä jotain sellaista perinteistä Makkaratalon nurkalta, Helsingforssista, katseltua ja ihmeteltyä maailmaa. Vaikka yhtä looginen tosiaan kai olisi tämän kiskoja nähneen vaunun nykyisen kotivarikon, Haapamäen, asettaminen nollapisteeksi. Eli ollaan vielä Toijalan alapuolella. Syöttöasema liippaa läheltä...