|
|
21.03.2017 13:49 | Heikki Kannosto | ||
| Teppo, punnusvaunun: https://vaunut.org/kuva/17637 https://vaunut.org/kuva/83164 |
||||
|
|
21.03.2017 10:38 | Petri Sallinen | ||
| Virastoaikana kaikenlainen politiikka ohjasi Valtionrautateiden hankintaa — valuuttapolitiikka, työvoimapolitiikka jne. Viime kädessähän eduskunta pääsi päättämään veturihankinoista. Hankintojen kustannustehokkuuden kannalta ei välttämättä olisi ollut tarkoituksenmukaista jakaa esimerkiksi Valtionrautateiden dieselveturihankintoja puoliksi yksityisen ja puoliksi valtiollisen konepajan kesken. Tälllaisessa hankinta-ajattelussa vaikuttimina ovat myös periaatteelliset ja poliittiset syyt eikä niitä ole tarpeen moralisoida — sehän on sitä paljon kaivattua omistajaohjausta, johon omistajalla on aina oikeus :) Sama hankintojen periaatteellisuus näkyy jo 1800-luvun lopun höyryveturihankinnoissa. "Kokeilumielessä" ja "kokemuksen saamiseksi" osa ulkomailta tilatuista vetureista annettiin suomalaisten konepajojen rakennettaviksi — vaikka niiden hinta oli kolminkertainen ulkomaisten konepajojen rakentamiin samanlaisiin vetureihin. Tätä se valtiollinen elinkeinopolitiikka on: valtion panostuksin yritetään luoda teollisuutta ja osaamista, joka sitten jossain vaiheessa ehkä olisi kannattavaa liiketoimintaa. 1950-luvulla Suomen Pankki jakoi lupia nihkeästi valuutan vientiä varten, mikä vaikutti VR:n hankintoihin. Dm5:n hankinta kariutui tähän ja ilmeisesti osittain myös Dm6:n, joka alkujaan olisi haluttu ostaa valmiina Ruotsista. Tosin Hilding Carlssonilla oli myös kapasiteettiongelmia. Siksi se ehdotti, että Valmet voisi toimia sen alihankkijana. Tunnetusti päädyttiin kuitenkin ostamaan lisenssi — ehkä em. syiden yhteisvaikutuksesta. Valmetin osalta omistaja eli valtio yritti keksiä tehtaalle mahdollisimman paljon tekemistä aikana, jolloin yhteiskuntarauhan ylläpitäminen ei ollut itsestään selvyys — ja ammattiyhdistysliikkeen asema oli vahva. Valmetin tekemiset vähenivät, kun sotakorvaustuotteiden valmistaminen loppui osin yllättäen ennen aikojaan. Nyt porukalle piti keksiä tekemistä. Lopulta Valmet teki lähes kaikkea sitä, mitä yksityinen teollisuus ei suostunut tekemään — vaikkapa napanuoran kiristimiä, kelloja, löylymittareita, kWh-mittareita jne. Tuon ajan yhteiskunnallinen tilanne välittyy hyvin VR:n johdon ja Nohabin johdon välisestä kirjeenvaihdosta koskien Nohab-vetureiden tilaamista. Rautatiehallitus olisi ollut valmis tilaamaan kymmenittäin vetureita. VR:n johto kuitenkin valittelee kirjeissään, että politiikot ja ammattiyhdistyliike moittivat rautatielaitosta epäisänmaalliseksi, kun veronmaksajien rahat haluttaisiin käyttää ulkomaisten vetureiden ostamiseen sen sijaan, että niitä valmistettaisiin Suomessa. Virastoaika oli monessa mielessä hyvin erilainen kuin yhtiöaika. Hankintoja eivät siis ohjanneet puhtaasti tuotteiden hinta tai niiden tekniset ominaisuudet — tai ainakin muiden "ulkoisten" tekijöiden painoarvo oli aivan eri luokkaa kuin on totuttu ajattelemaan. Valtionrautatiet sai rahoituksensa suoraan eduskunnan budjetista eikä viraston odotettu tekevän taloudellista tulosta — yhteiskunnan infrastruktuurilaitoksellehan hyväksytään myös tappiollinen toiminta. |
||||
|
|
21.03.2017 10:03 | Petri Sallinen | ||
| Dk-vaunujen uusi littera vuoden 1956 luokkauudistuksen jälkeen oli C, eli kaksiakselinen ensimmäisen luokan vaunu. Ggh-vaunut (joista osa muutettiin Ggp-vaunuiksi) rakennettiin C-sarjan vaunuista. Niiden tarve väheni, kun ensimmäinen luokka poistui pääkaupunkiseudun lähiliikenteestä vuonna 1958. Mielestäni Dk-vaunuja ei siirretty Ek-sarjaan — tätä en kuintenkaan varmaksi ryhdy väittämään ennen kuin tarkistan asian vaunulistauksista. |
||||
|
|
21.03.2017 09:34 | Ari-Pekka Lanne | ||
| Eräs entinen paikallisliikenteen linja-autonkuljettaja sai kerran valitukset, kun matkustajan jalkineet olivat tuhraantuneet rotta-akvaarion lattialla lojuneeseen vähäisehköön määrään dieselpolttoainetta. Kuljettajan pyrkimyksenä oli ollut mitätöidä öisen kaupungin korkeitten kortteleitten lomitse kiemurtelevan kulkulaitoksensa lattialta korjaamansa yrjön jälkeensä jättämä etova haju lorauttamalla perään hieman ainetta tankinpohjalta. "Kyl mää naftan hajua kestän, mutta en oksennuksen!" kuului numeroautonkuljettajan kärkäs meriselitys. | ||||
|
|
21.03.2017 09:16 | Kari Haapakangas | ||
| Silloin kun Kivesvaaralla vielä toimi laskettelukeskus, sinne liikennöi laskettelukaudella Oulusta Kivesbussi... | ||||
|
|
21.03.2017 09:12 | Kari Haapakangas | ||
| Vuoden 1937 loppuun asti nimi oli tosiaankin ilmailuvoimat. | ||||
|
|
21.03.2017 09:05 | Erkki Nuutio | ||
| Perkjärven asemaleimoja: http://www.postileimat.com/rautatie/1901.htm | ||||
|
|
21.03.2017 08:20 | Mika Koukkari | ||
| Kuva taitaa olla peilikuvana, mutta liekkö iso vahinko tässä tapauksessa... | ||||
|
|
21.03.2017 08:03 | Teppo Niemi | ||
| Siis minkä vaunun telit olivat K5? | ||||
|
|
21.03.2017 07:22 | Petri Nummijoki | ||
| Jos huollossa olevia yksilöitä ei huomioida vaan lasketaan koko vuoden ajomäärä jaettuna vetureiden määrällä niin Hr11-vetureiden vuoden 1959 suorite oli 119000 km, Hr1:llä 121000 km ja Dm4:lla 125000 km. Suunnilleen samoihin Hr11 siis pääsi mutta tämä olikin niiden selkeästi parhain vuosi. | ||||
|
|
21.03.2017 00:34 | Jorma Toivonen | ||
| Rautatieaiheesta poiketen: Eikö tuolla "henkseliVolvolla" (AKU-980) ajettu Keimolassa 20-21.10.1978 takaperinajon jonkinlainen ME? 4-kuljettajan voimin ajeltiin 24h:n ajan 1769,6km:ä keskinopeudella 73,7km/h peruuttamalla. | ||||
|
|
20.03.2017 23:55 | Jyrki Talvi | ||
| Kyseessä on relehuone jossa sijaitsee mm varavoimala akustoineen mahdollisten sähkökatkojen varalle. | ||||
|
|
20.03.2017 23:36 | Esa J. Rintamäki | ||
| Tuo sijoituslista valaisi todella hyvin sen kuinka ahkerasti motit liikkuivat. Kun muistetaan sotien aikainen liikenne ja käyttö (vitsi: puolitoista kierrosta Äänisen ympäri ennen kuin meni miinaan), vanha kalusto tietysti kului, vanheni teknillisessä mielessä ja kulutkin nousivat. Tältä pohjalta voisi ajatella että Dm3 oli esim. Dm2:n modernimpi "veli" ja ajateltu samanlaiseen käyttöön (tosin ei vaunuja perään). Vai tuliko Lätän konfiguraatio Ruotsista sitten "yllättäen"? Joku VR:ltä kävi Ruotsissa ja sai sattumalta kuulla Hilding Carlssonin suunnittelemasta kiskobussista? Kun VR:llä mietittiin moottorivetureiden hankintaa, niin oliko tuohon aikaan Ruotsissa käynnissä samanlaisia hankkeita? Ai niin, Ruotsissa pääosaa esittivät höyry- ja sähköveturit ja -junat. Siis ei sieltä. Kun sitten päädyttiin Maybachiin, niin oliko valintaa edesauttamassa erikoisesti DB:n silloiset uudet veturit? Entä ns. Schnelltriebwagen-tyyppi? No, jostakinhan oli lähdettävä liikkeelle... Olet oikeassa, Kimmo, paljon kummaa tapahtui noina aikoina...Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa. Tuskin VR:llä kukaan vuonna 1949 Dm3:a ja Dm4:ää tilattaessa osasi arvata oikein mitä tuleman pitää. Näitäkin toimitettaessa Saksassa tuli ensimmäiset VT95-kiskobussit käyttöön. VR:lle tuli jo ennen sotia Glasers Annalen-lehti, näin ollen tapahtuma ei varmasti jäänyt ilman huomiota, puhumattakaan muista alan lehdistä... Edellä oleva llienee turhaa pohdiskelua, asia kuitenkin on tutkimisen arvoista. | ||||
|
|
20.03.2017 23:35 | Tuomo Ala-Keturi | ||
| Niin nämä ihmehärveli ajoneuvot teki niin Turhapuroon kuin moniin muihinkin elokuviin Risto Höylä. Ja Spede otti tavallaan kunnian niistä itselleen. | ||||
|
|
20.03.2017 23:25 | Jouni Halinen | ||
| Ja niin kuin olen jossain muussakin kuvassa jo maininnut, niin hitsaamalla 2 "henskeliVolvon" etupäätä vastakkain, saisi mahtavan kulkupelin, jossa olisi moottori kummassakin päässä (neliveto) ja nelipyöräohjaus ja kaksi kuskia (tai servoja ja älykänny sovelluksella toisen tilalla). Tämän mahdollistaa se, että normi Volvo 343 (variomatic) liikkuu tarvittaessa yhtä kovaa eteenpäin tai taaksepäin. Spede taisi tehdä johonkin Turhapuroon vastaavan viritelmän hitsaamalla kaksi Varren etupäätä vastakkain?, muistaako joku tämän?. | ||||
|
|
20.03.2017 23:05 | Eljas Pölhö | ||
| 1959 ja 1960 alkuvuoden aikana Hr11 keskimääräiset ajokilometrit/liikenteessä ollut veturi olivat luokkaa 11000-12500km eli hivenen enemmän kuin Hr1:llä (9500-12000 km/liikenteessä ollut veturi, x). Hr11 kilometrit putosivat koko sarjan osalta tasoon 35000 km/kk niiden siirryttyä Turun varikolle. Silloin niiden teoreettinen maksimi olisi ollut yhteensä 4 junaparia/pv x 400km = 48000km. Käytännössä niiden kierrossa oli vain kolme junaa eli 3x400km x30 = 36000 km (tästä saavutettiin yleensä 33000-36000 km). Niitä ei tuolloin voinut käyttää Turusta muihin suuntiin kuin Helsinkiin. Hr11 oli ilmeisesti jotenkin äkkinäinen käsiteltävä ja kun Psl varikolla oli tarpeeksi usein törmäilty (esim takaseinään), niin varikonpäällikkö antoi määräyksen, että Pasilan miehet eivät saa koskea Hr11-vetureihin, vain Turun miehet. Täten mahdollinen lisäkäyttö Helsingin suunnassa oli myös evätty. x) liikenteessä ollut veturi tarkoittaa, että esim konepajassa ollut veturi ei vaikuta keskimääräiseen veturikohtaiseen suoritukseen. PS: KANNATAN Karin ehdotusta, että osa keskustelusta siirrettäisin Karin ehdottamaan paikkaan. |
||||
|
|
20.03.2017 22:53 | Raimo Harju | ||
| Mistähän VR aikoo hankkia seuraavat Dieselveturit, kun sellaista on päässyt jukisuuteen vuotamaan. Vieläköhän täällä kotimaassa osattaisiin sellaisia tehdä, vai onko se taito päässyt kokonaan ruostumaan. | ||||
|
|
20.03.2017 22:31 | Jukka Ahtiainen | ||
| Komea paikka "Ratavartijan kauniin Inkerin" maisemien lähistöllä. | ||||
|
|
20.03.2017 22:13 | Aarni Mäkinen | ||
| Oho, tässäpä taas hieno kuva Juhanilta! | ||||
|
|
20.03.2017 22:06 | Esa J. Rintamäki | ||
| Oletan että kuvan on ottanut ilmailuvoimat. | ||||
|
|
20.03.2017 21:59 | Esa J. Rintamäki | ||
| Eräs tuttavani Vilppulasta kertoi, kuinka hän oli nostanut liukulaakeripesän kannen auki ja pissinyt laakeripesään. Sitten kansi kiinni ja pako rikospaikalta itsekseen hihitellen... | ||||
|
|
20.03.2017 21:48 | Petri Nummijoki | ||
| Erään vastauksen Dm3- ja Dm4-vaunujen hankintaan saattaa tarjota listan http://rautatiearkisto.info/epolho/VETUREIDEN%20SIJOITUSLISTAT/1937.07%20Veturiyhteenveto.rtf viimeinen sivu. Jos heinäkuussa 1937 oli yhdeksästä eniten kilometrejä keränneestä vetokalustoyksiköstä kahdeksan dieselmoottorivaunuja niin tuntuu luontevalta, että lisähankinnat olivat sotien jälkeen toivelistalla kärkipäässä. | ||||
|
|
20.03.2017 21:24 | Esa J. Rintamäki | ||
| Haapamäellä eñnen vanhaan kutsuttiin Vv15/Dv15-sarjaa Veivariksi. | ||||
|
|
20.03.2017 21:23 | Esa J. Rintamäki | ||
| Kun Kauklahtea kutsutaan Kökkeliksi, niin miksi kutsutaan Kivenlahtea? Vast.: Stekkeliksi... heko heko. | ||||
|
|
20.03.2017 21:04 | Esa J. Rintamäki | ||
| Sekä kuuluttaja vaihdettava kommenttien perusteella kahden hampaan konekivääristä rauhallisempaan... | ||||
|
|
20.03.2017 20:02 | Kimmo T. Lumirae | ||
| MD650-moottorin wikipedian sivu tuo esiin varsin kiintoisan näkökulman: Maybachin MD-sarja oli ollut käytössä moottorijunissa ja vaihtovetureissa, ja kuormitussykli on erilainen kuin raskaassa linja-ajossa. V 200 -veturin moottorivauriotiheydeksi mainitaan lyhyeltä kuulostava 94 000 km, ja raskaassa ajossa tuohon ei päästy. V 200:n kohdalla tätä pidettin sikäli hyväksyttävänä, että veturissa oli kaksoiskoneisto: jos toinen moottori hajosi, niin perille päästiin toisen voimin sillä nopeudella, mitä puolitehoinen veturi jaksoi vetää. Tätä pidetään yhtenä syynä ML 4000 CC:n ongelmiin: moottoria ei kerta kaikkiaan ollut suunniteltu karjumaan tuntikausia täydellä teholla! Tietenkin nopeimmin esiin tulivat ongelmat ylikuumenemisissa, koska mm. jäähdytysjärjestelmä oli mitoitettu saksalaisen käyttösyklin mukaan eikä myöskään ilmanotossa oltu huomioitu ahtaita tunneleita. https://de.wikipedia.org/wiki/Maybach_MD_650 Joutuivatko Hr 11:n Maybachit liian lujille? Selittäisikö tämä sen, miksi myöhemmin niillä ajettiin vain suhteellisen kevyitä junia? Ranskalaisen käsityksen mukaan myöskään MGO ei ollut tarkoitettu linjavetureihin vaan moottorijuniin ja tämä saattaa olla osasyy niissä esiintyneisiin ongelmiin, mm. runkojen uudelleen suunnittelun tarpeeseen. Mutta kyllä niin Dv:ssä kuin Alstomissakin MGO:ta on huudatettu täydellä teholla tuntikausia varmaan heti alusta alkaen eli ajettu varsin raskaita junia moottoritehoon nähden. Maybachin MD-moottorihan oli erittäin kehittynyt, mutta myös hyvin monimutkainen ja epäilemättä kallis. Kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia ja käsittääkseni nokka-akselikäyttöiset, sylinterikohtaiset ruiskutuspumput, ja kuusi venttiiliä per sylinteri, ja se suurilla vierintälaakereilla toteutettu alakerta. Yhdysvaltain vientimallin ML 4000 CC:n kohdalla luin maininnan, että EMD:n moottoriin männänvaihto vei kolme tuntia, kun Maybachiin tarvittiin kolme päivää! Asiaa vielä hankaloitti se, että tämän vientiveturin kohdalla mitoitus oli metrijärjestelmän mukaisesti millinen ja mukana piti toimittaa kaikki työkalut ja vastaavat. Brittiveturithan valmistettiin lisenssillä briteissä, ja moottorit piirrettiin uudelleen tuumamitoitukselle, ja tässä tapahtuneita pyöristyseroja pidetään syynä siihen, että brittien lisenssimoottorit eivät olleet saksalaisten veroisia. Asiasta eteenpäin: Olen paljon miettinyt tuon ajan kevyemmän vetokaluston ja kevyemmän keskiluokan hankintapolitiikkaa eikä se kovin loogiselta vaikuta. Kiitojunia oli kuusi ja Hr 11:a oli viisi ja varmaan tarkoitus oli hankkia niitä enemmänkin, mutta ensin siitä ei tullut moottorivaunua ja sitten siitä ei meinannut tulla oikein yhtään mitään. Dm 4:t hankittiin jonkinlaisten moottoripikajunien vetoon ja Dm 3 vaikuttaa jälkikäteen ajatellen aivan turhalta, kun Lätät kerran olivat tulossa paikallisliikenteeseen. Mikä mahtoi olla tuo Dm 3:ille suunniteltu rooli 1950-luvun matkustajaliikenteessä? Vaan vaikuttiko Hr 11:n epäonnistuminen siihen, että niiden jatkotilaussuunnitelmat tietenkin peruttiin, mutta ehkä niille suunniteltu rooli moottoripikajunien vetäjinä lankesikiin nyt Dm 4:ille, joita rakennettiin lisää sekä suoraan Dm 4:ina että muuttamalla Dm 3:t nelosiksi? (Voi olla hyväkin arvaus, vaikka itse sanonkin.) Mutta miksi kiitojunavaunustojen tilaus jäi kuuteen vaunustoon? Moottoripikajunien käyttö kertoo, että tarvetta olisi enemmällekin ollut. Vv 12 (+Sv 11) on selvästi prototyyppimäinen, ilmeisesti tavoitteena Vv 13:aa suurempi vaihtoveturi. |
||||
|
|
20.03.2017 20:02 | Esa J. Rintamäki | ||
| Tuo junanlähettäjän "käsi-Zeichner" on viralliselta nimeltään Befehlstab. | ||||
|
|
20.03.2017 19:54 | Esa J. Rintamäki | ||
| Taannoin venäläiset lujaa kyselivät tuomiokirkon piirustuksia, aikomuksenaan rakentaa replika. Kumma juttu, luterilaisen kirkon replikan rakentaminen pääasiassa ortodoksisen uskonnon harjoittajien maahan? | ||||
|
|
20.03.2017 19:46 | Juhana Nordlund | ||
| Peilikuvahan tuo taitaa olla. Diat on vähän turhankin helppoa skannata "nurin päin". | ||||
|
|
20.03.2017 19:45 | Esa J. Rintamäki | ||
| Olipa sitä muuallakin. Vanhat parrat kertoivat että aikoinaan Mäntässä G. A. Serlachius Oy:n ammattikoulussa oppilailla teetettiin likimain samanlaisia tarvekaluja, harppeja sun muita. Minun käydessäni ko. koulua 1975-1977 ei enää moista harrastettu. Työjaksot käytettiin konepajalla erillisellä oppilasosastolla normaaliin tuotantoon osallistumalla. Mäntässä kuntainliiton ammattikoulussa (jota en käynyt), laitettiin pojat viilaamaan ratakiskon pätkästä itselleen alasinta. Liukkailla viiloilla tehtynä taatusti kova homma! Näin siis 1970-luvun puolivälin tienoilla. | ||||
|
|
20.03.2017 19:34 | Jarmo Pyytövaara | ||
| Reino oletko kuvannut, Öinhik ratapihan ja asemarakennuksen? ;D ;D | ||||
|
|
20.03.2017 19:31 | Teemu Saukkonen | ||
| Kylläpä on aika harvinainen kokoonpano ollut. Tämä numero tulee taas käyttöön kesäajan vaihtuessa. | ||||
|
|
20.03.2017 19:26 | Esa J. Rintamäki | ||
| Ihme! Räystäskoristeet jäljellä! | ||||
|
|
20.03.2017 19:20 | Esa J. Rintamäki | ||
| Tämän vaunun seuraaja oli BE 0700, joka oli muutettu entisestä Dk-vaunusta. Muut Dk-vaunuthan meni Ek-mutkan kautta Ggh:ksi. Vaunun mukana oli 25 tonnin punnusvaunu XG 04103, joka oli rakennettu entisen A4-sarjan tenderin aluskehykselle. Telit olivat tyyppiä K5. Kuvan vaunu oli alunperin T-sarjan työläisvaunu. Muistan, että jossain vaiheessa neliakseliset työläisvaunut kantoivat litteraa To. Korjatkaa, jos olen väärässä. | ||||
|
|
20.03.2017 18:59 | Esa J. Rintamäki | ||
| Ei-päivävaunu? Entä Kyllä-päivävaunu? T. nimimerkki "Ei-tupakoitsija ja Ei-sosialisti". | ||||
|
|
20.03.2017 18:36 | Esa J. Rintamäki | ||
| Kuvan esittämän kaluston filosofia alkoi saksalaisten Lentävästä Hampurilaisesta 1933, Dm4+kiitorungon kautta yhä jatkuvaan Pendolinon aikakauteen... Toimiva idea, sano! | ||||
|
|
20.03.2017 18:23 | Esa J. Rintamäki | ||
| DDR: n armeija, NVA eli Nationale Volksarmee. Mitä saadaan kun viimeinen e pudotetaan pois? Nationale Volksarme, eli kansalliset kansanraukat, heko, heko. | ||||
|
|
20.03.2017 18:16 | Petri Nummijoki | ||
| 300-400 hv ei ollut varhaisissa dieselvaihtovetureissa epätavallinen teholukema. VR:n höyryvaihtovetureihinkin verrattuna Vv12-tyyppinen 450 hv:n teliveturi 56 tonnin kitkapainolla ja 60 km/h huippunopeudella oli kilpailukykyinen Vr3-vetureita lukuun ottamatta. Vv12-veturia suunniteltaessa joskus 1951 on tämmöinen varmasti vaikuttanut modernilta ja riittävän suorituskykyiseltä. Hr11-veturin vähäistä kilometrimäärää tuskin voi selittää sillä, että remontin pelättiin epäonnistuneen, koska suurimmat kilometrit ajettiin heti remontin jälkeen. Millään muullakaan veturilla ei tuohon aikaan ajettu yhtä soittoa Helsingistä Ouluun, Joensuuhun tai Kontiomäelle, koska välissä vaihtui junan kulkusuunta ja kiskotus raskaasta kevyeksi. Siten tämäkään ei tee vertailua Hr11-vetureiden kannalta epäedulliseksi verrattaessa muihin aikalaisiin. Vetureiden vähäinen lukumäärä ennemmin helpottaa, kuin vaikeuttaa tehokkaiden kiertojen tekemistä, koska muutamalle veturille voidaan valikoida ajettavaksi parhaiten kilometrejä tuottavat vuorot mutta kymmeniä yksilöitä käsittävässä sarjassa osalle tulee pakosti pitkiä odotusaikoja ennen paluujunan lähtöä tai junia, jotka eivät ole kulussa jokaisena viikonpäivänä. Sitten tietysti jos rajaksi laitetaan, ettei junalla saa olla painoa esim. yli 250 t, kuin poikkeustapauksessa niin vähenee voimakkaasti niiden junien määrä, jotka kiertoon voidaan ottaa. Kuitenkin vain hieman tehokkaammilla Dv12-vetureilla on vedetty aikaisemmin hitaampien aikataulujen aikaan 400-500 tonnin pikajunia ja tavarajunissa 800-960 tonnia, joten onko muuta uskottavaa syytä, kuin koneiston huono kestävyys, ettei Hr11-vetureita haluttu käyttää, kuin kaikkein keveimmissä junissa? |
||||
|
|
20.03.2017 17:40 | Esa J. Rintamäki | ||
| Jani, selkäsauna tekee porukasta vaan salakavalan... Suomen kevät, aina niin ihana, kun ei vain pullonsirpaleet pilaisi... | ||||
|
|
20.03.2017 17:36 | Esa J. Rintamäki | ||
| Sisäänkäyntiovi alkuperäisessä paikassa tässäkin Nikolaistadin radan pysäkissä. | ||||
|
|
20.03.2017 17:22 | Esa J. Rintamäki | ||
| Tuli mieleen ajatus, että kun VR aloitteli suurempitehoisten dieselvetureiden hankintaa, niin silloinen tietämys näyttäisi olleen suht vaatimaton. Speksejä valmistajille laadittaessa ei osattu näin jälkeenpäin arvioituna vaatia suurempitehoista komeistoa vaan tyydyttiin 450 hv:aan tai kuten Hr11-tapauksessa kahdennettuna. Siitäkin huolimatta että veturin alunperin piti olla moottorivaunu. Kumma kyllä Vv12 ei ollut kuin vain 100 hv tehokkaampi kuin Dm3 tai Vv13-4. Haluttiinko 450 hv koneistoa haluttaessa ensin katsoa, miten käy tai muuten saada kokemusta (jota totta vieköön kyllä saatiin). Vai oliko suurempitehoinen koneisto sitten niin kallis, ettei siihen olisi saatu valtiolta lupaa? Vrt. likimain samanaikainen tapaus Dm5. Vai oliko suurempitehoiselle moottorille olla olemassakaan sopivaa vaihteistoa? Kimmo, okei, vierintälaakerointi vaikuttaa johdonmukaiselta valinnalta, kun sitä tarkemmin miettii. Liukulaakerin lepokitka, hui hirveätä! Petri, pienempiin ajomääriin saattaa vaikuttaa sekin, että pelättiin ettei remontti olisikaan onnistunut. Toisena syynä vaikuttaisi olevan se ettei niillä ajettu todella pitkiä matkoja, esim. Hki-Ol/Jns/Kon tmv (ratojen kunto, kiskotus). Veturien vähäinen lukumääräkään ei juuri kauheita km-kertymiä aiheuttanut. Entä toimintasäde? 1500 ltr tankki, kuinka pitkälle se riitti? |
||||
|
|
20.03.2017 17:14 | Heikki Jalonen | ||
| Tuon Hydrema-dumpperin (tyyppi 912) erikoisuutena on lavan kääntösysteemi: paitsi kippaus, niin lavaa voi myös pyöräyttää 90 astetta molempiin suuntiin koneen kyljen vierelle kippaamista varten. Erinomaisen kätevää, kun kiskopyörillä ajettaessa pitää saada vietyä materiaalia ratapenkkaan. | ||||
|
|
20.03.2017 16:09 | Petri Nummijoki | ||
| Lienee 4/92 haetun Resiina-lehden numero https://vaunut.org/kuva/40237. Koneistoremontti hyvinkin tuplasi veturin käytettävyyden mutta jos se pääsi vain koneistoremontin jälkeisenä vuotena (1959) edes lähelle Hr1-vetureiden ja Dm4-vaunujen huippuaikojen ajomääriä eikä silloinkaan aivan tasoihin ja toiseksi parhaana vuotena (1960) ajomäärissä oli jo melkein 20 % pudotusta niin ei se hyvältä veturilta vaikuta remontin jälkeenkään. | ||||
|
|
20.03.2017 15:25 | Teemu Saukkonen | ||
| Missä muuten ovat kuvat tältä päivältä? | ||||
|
|
20.03.2017 15:21 | Kimmo T. Lumirae | ||
| Kiitos, Esa. Kuten Karinkin tekstistä ilmenee, runkolaakerit olivat vierintälaakereita; tuossa on melko hyvä kuva Maybachin MD-moottoriperheen sielunelämästä: http://sp9010.ncry.org/photos/mb020.jpg Kari, en allekirjoita väännön osuutta asiassa, koska momentinmuunninhan haukkaa todella vähän tehoa moottorilta pienillä kierrosluvuilla; esim. jos suurimman tehon kierrosluku on 1500, niin kierrosluvulla 750 momentinmuunnin ottaa vastaan vain 12,5% moottorin maksimitehosta eli 600 hv:n moottorista 75 hevosvoimaa ja tämä määrä nousee kierrosluvun kolmannessa potenssissa. Mutta siitä olen samaa mieltä, että koneiston uudistaminen selvästi auttoi vetureiden kestävyydessä. Onko jollakulla muistissa, missä Resiina-lehdessä on Timo Lehtosen mainio artikkeli Hr 11:stä ja Mekydroista? Ylläpitohan voisi varmaan siirtää keskustelua sopivampaan paikkaan, jos tarve on? |
||||
|
|
20.03.2017 14:56 | Teemu Saukkonen | ||
| Onko tämä siitä meluvallin päältä? Nyt ei ole näkyvyyttä kun on pusikkoa edessä. Tasoristeyshän ei suinkaan poistunut: https://vaunut.org/kuva/105796 | ||||
|
|
20.03.2017 14:49 | Eero Karttunen | ||
| Urheilukansasta ja yllytyshulluista puheen ollen, aivan 1960 luvun alussa kaksi rekolalaista urheilijapoikaa oli illalla treenaamassa Hiekkaharjun urheilukentällä. Lähtiessään sitten Hiekkaharjun seisakkeelle odottamaan Rekolaan menevää paikallisjunaa, Tikkurilasta sivurailteelta lähti hitaasti liikkeelle pitkä tavarajuna. Toinen pojista sai älynvälähdyksen, että tuollahan pääsemme heti Rekolaan, ja kun toinen oli yllytyshullu, niin siitä sitten kävelyvauhtia kulkevan junan avovaunuun. Hiekkaharjun jälkeen oli reipas alamäki kohti Rekolanpuroa ja junan vauhti kiihtyi vähitellen niin kovaksi, ettei ollut enää mitään asiaa hypätä Rekolassa pois junasta. Junan seuraava pysähdys olikin sitten Kouvolan tavararatapihalla joskus puolenyön jälkeen. Rahattomat pojat liftasivat yön yli autoissa takaisin kotiin ja vieläpä ehtivät aamulla kouluun Hiekkaharjuun. Kertoivat että oli viimeinen kerta kun hyppäsivät junaan jäniksinä. | ||||
|
|
20.03.2017 13:44 | Petri Nummijoki | ||
| Kovin suurta vahinkoa tuskin tapahtui, vaikka Hr11- ja Vv12-vetureiden kokemusten perusteella siirryttiin konservatiiviselle linjalle ja hankittiin kytkintakovetureita. Vr11 ehkä epäonnistui mutta parannetut versiot Vv15 ja Vv16 olivat 50- ja 60-luvun taitteen oloissa vaikuttava parannus aikaisempaan verrattuna. Siihen asti vastaavissa tehtävissä olivat ahertaneet Tk3, Tv1, Pr1, Vr1, Vr2, Vr5, Vv12-14 ja Sv11. Näistä Vv12-14 ja Sv11 tuskin pärjäsivät Vv15-16-vetureille miltään osin. Tk3:n ainoa etu lienee kevyemmässä akselipainossa, jolla oli 60-luvun alkupuolella merkitystä enää Kemin pohjoispuolella ja 60-luvun loppupuolella ei enää sielläkään. Tv1 oli halko- ja turvepolttoisena toimintasäteeltään rajoittunut. Hiilipolttoisena se varmaan pärjäsi Vv15-16-vetureille, jos ei tarvinnut ajaa takaperin tai saada junaa liikkeelle kovin hankalasta paikasta. Pr1 oli toimintasäteeltään erittäin rajoittunut eikä kelvannut kevytkiskotteiselle radalle. Vr1-, Vr2- ja Vr5-vetureita on kehuttu nopeiksi keveässä vaihtotyössä mutta raskaiden junien kanssa tai linja-ajossa näistä tuskin oli vastusta Vv15-16-vetureille. Kaupan päälle Vv15-16 tarjosivat mahdollisuuden vetovoiman tuplaamiseen kaksinajolaitteiden avulla sekä pienemmät savu- ja kipinähaitat, joka oli merkittävää mm. satamapäivystyksessä tai metsäpalovaroitusten aikaan. | ||||
|
|
20.03.2017 13:38 | Kari Suominen | ||
| Hr11 -vetureissa käytössä olleista Maybach moottoreista : Huonon käyttövarmuuden vuoksi tehtiin vuonna 1956 Valmetin kanssa sopimus koneistojen uusimisesta. Moottoripuolella tyydyttiin varustamaan moottorit turboahtimin, jolloin niiden tyyppimerkintä muuttui MD 325:ksi. Tehoa muutoksella saatiin lisää, peräti 600 hevosvoimaa kierrosluvulla 1500 r/min, jolloin veturin kokonaistehoksi tuli 1200 hevosvoimaa. Onkin esitetty arvailuja, että huippukierrosluvun alentuminen osaltaan paransi moottorin kestävyyttä. Turbon lisäksi muutoksia tuli myös öljynkiertojärjestelmään, koska ahtimessa oli painevoidellut laakerit. Moottori on kuusisylinterinen etukammiorivimoottori, jossa kaikilla kuudella sylinterillä on oma kantensa. Keskellä kantta on Maybach-etukammio jota ympäröi yhteensä kuusi venttiiliä. Imu- ja pakoventtiileitä on siis sylinteriä kohden kolme kumpaakin eli yhdessä Maybach moottorissa on kaikkiaan 36 venttiiliä. Venttiilivipujen rullat vierivät koko ajan nokalla, sillä sekä imu- että pakoventtiileillä on kummallakin omat nokka-akselinsa. Venttiilivivuissa on lisäksi hydrauliset välyksensäätölaitteet. Imuventtiilien nokka-akseli antaa käyttövoiman myös yksikköpumpuille, jotka on sijoittu jokaisen sylinterin kanteen tehtävänään ruiskuttaa polttoaine etukammioon. Erillistä keskusruiskutuspumppua ei moottorissa ole. Perinteisen kampiakselin mutkia korvaavat pyöreät kiekot, joihin kammentapit on kiinnitetty. Kiekkojen ulkopinnat toimivat samalla kampiakselin seitsemän rullalaakerin vierintäpintoina. Jälkiviisaus : Tämän viiden veturin sarjaan asennetut koneistot ainakin varmistivat, että tällaiset nopeakäyntiset dieselit eivät enää jälkeenpäin ole löytäneet tietään suomalaisten dieselvetureiden voimanlähteiksi. Näissä etukammiotekniikalla rakennetuissa moottoreissa polttoaine ruiskutetaan sylinterikannessa sijaitsevaan erilliseen kammioon, joka on muotoiltu tehtaan tarkoituksen mukaisesti maksimoimaan ilman pyörteily tietyllä kierrosnopeudella, jotta ilman sekaan ruiskutettava polttoaine sekoittuu mahdollisimman hyvin ja tietenkin palaa tehokkaasti. Moottorit on tarkoitettu suurille kierrosnopeuksille, mutta alavääntö näissä yleensä melko heikko. Ehkä nämä suuret kierrosluvut ja huono vääntö pienillä kierroksilla juuri olivat osasyynä näiden Maybach moottoreiden häiriöihin. Tällä ahtimella päivitetyllä versiollahan saatiin kierroksia putoamaan ja ehkä sillä oli jotain osuutta myöhempään kestävyyteenkin. |
||||
|
|
20.03.2017 13:00 | Petri Nummijoki | ||
| Olisi toki mielenkiintoista tietää, miksi VR epäonnistui Hr11-, Vv12- ja Sv11-vetureiden kanssa, vaikka saman tyyppiset koneistot menestyivät muualla. Ilmeisesti suuritehoisemmat versiot olivat parempia tai sitten VR oli liian aikaisin liikkeellä. Olihan Saksassakin V200-sarjalla kolmen vuoden protoiluvaihe ja sarjavalmistukseen päästiin vasta 1956. Jos vielä oletetaan, ettei vientimarkkinoille ainakaan Suomen kaltaiseen periferiaan annettaisi tehtaalta uusinta mallia niin ehkä koneisto olisi ollut kypsä vasta joskus 1958. Toisaalta eiväthän nämä koneistot osoittautuneet kovin menestyksekkäiksi myöskään Yhdysvalloissa tai Britanniassa, vaikka sitä ei ole taidettu perustella niinkään epäluotettavuudella vaan hydraulisen voimansiirron sähköistä huonommalla hyötysuhteella ja sillä, ettei millimetrimitoitus ja hydraulinen voimansiirto soveltuneet näiden maiden perinteeseen. | ||||
|
|
20.03.2017 12:41 | Raimo Harju | ||
| Esan kysymykseen petilaakereista, muistini mukaan ne oli vierintälaakerit, Kimmo varmaan voi oikaista, jos muistan väärin. Tästä on juttu jossain Resiinalehdessä. | ||||