|
|
20.03.2017 12:41 | Raimo Harju | ||
| Esan kysymykseen petilaakereista, muistini mukaan ne oli vierintälaakerit, Kimmo varmaan voi oikaista, jos muistan väärin. Tästä on juttu jossain Resiinalehdessä. | ||||
|
|
20.03.2017 12:30 | Petri Nummijoki | ||
| Hr11-vetureita rakennettiin vain 5 kpl ja nämäkin piti palauttaa tehtaalle korjattaviksi. Korjausten jälkeenkin Hr11-veturit pääsivät vain yhtenä vuotena (1959) yli 100000 km ajomäärään veturia kohden. Sen jälkeen ajosuorite putosi parissa vuodessa alle 80000 km/veturi, jota ehkä voidaan pitää normaalina lukemana tämän sarjan vetureille. Se on aika onneton tulos, kun Hr11-sarjaa käytettiin pääasiassa pikajunissa, joissa kilometrejä kertyy helpoimmin. Hr1 ja Dm4 ajoivat parhaina kausinaan yli 120000 km vuodessa veturia/moottorivaunua kohden ja Dm4-suoritteesta vielä merkittävä osa tuli hitaammista henkilöjunista. Ensimmäiset Hr12-veturit ajoivat aluksi lähinnä pikajunia ja pääsivät ensimmäisen käyttövuotensa aikana 210000-220000 km:n suoritteeseen, vaikka kävivät välillä takuukorjauksissa. Nohabilla ajettiin 250000 km vuonna 1959. Hr11-vetureilla vedettyjen pikajunien keskipaino oli monena kautena vain 170-180 t, joka viittaa siihen, että niillä ajettiin lähes pelkästään keveitä 16-20 akselin pikajunia, vaikka tehojen puolesta sen olisi pitänyt selvitä raskaammilla junilla, kuin esim. Hv1-3. Saman tyyppisellä koneistolla varaustettuja Vv12- ja Sv11-vetureita tehtiin yhteensä vain 4 kpl ja niiden käyttöikä jäi 11-12 vuoteen. Ne poistettiin vuosia aikaisemmin, kuin Vr-sarjojen höyryvaihtoveturitkin ja hävisivät myös vuotuisissa ajosuoritteissa niille kirkkaasti. Kaikki viittaa siihen, ettei Maybachin koneiston kehnous ollut Hr11-, Vv12- ja Sv11-vetureissa vain huhu vaan totista totta. |
||||
|
|
20.03.2017 11:35 | Esa J. Rintamäki | ||
| Luin jostakin että kaikki sai alkunsa jo 1904 syntyneen kruununperijä Aleksein DNA:ssa olleesta pienen pienestä geenivirheestä: seurauksena verenvuototauti. Ilman tätä ei olisi ollut Rasputinia, Leniniä, vallankumouksia 1917, Stalinia, Neuvosto-Venäjää, tai muutakaan sittemmin tapahtunutta häpnaadia... Millaiseksi historia olisikaan saattanut muodostua? | ||||
|
|
20.03.2017 11:27 | Esa J. Rintamäki | ||
| Laajennuksen kokenut Oulun rautatien pysäkki. | ||||
|
|
20.03.2017 11:27 | Teppo Niemi | ||
| 1970-luvulla P71 oli yöjuna, lähtö Helsingistä hieman klo 20 jälkeen. Silloin määräasemana Kontiomäki. | ||||
|
|
20.03.2017 11:23 | Esa Alestalo | ||
| Hajamielisyydessäni Perk- ja Kanneljärvi sekoittuivat. Kanneljärven asema on edelleen Kanneljärvi kuten tässä on jo todettu. | ||||
|
|
20.03.2017 11:20 | Rainer Silfverberg | ||
| Oliko P71 yö vai päiväjuna? Ei ollut katolla matkustaminen ennennäkemätöntä 1970-luvun viikonloppuyönunissa, nimittäin Hesari kirjoitti jutun Hki-Joensuu välin hurjasta perjantai-illan yöjunasta, muuta kuin kansalaisluottamusta nauttineita vietiin putkaan urakalla ja joitakin matkusti vaunujen katolla, myös Hki-Riihimäki osuudella ajolankojen alla! Vaunujen 150% täyttöaste ja lämpimän kesäyöt tarjoama "ilmastointi" taisi vaikuttaa asiaan myös. | ||||
|
|
20.03.2017 11:18 | Esa J. Rintamäki | ||
| Muutettiin virkatarvevaunuksi BG 040137. Aluskehys on peräisin vaunusta Po 9809, joka paloi Korkeakosken junaonnettommudessa talvella 1956. | ||||
|
|
20.03.2017 11:12 | Esa J. Rintamäki | ||
| Heh, johtorätti kaikilla teillä... | ||||
|
|
20.03.2017 11:10 | Esa J. Rintamäki | ||
| Nuoriso "kapinoi" tai oikeamminkin apinoi kapinointia... Jo Aristoteles aikoinaan moitti nykyajan nuorisoa. | ||||
|
|
20.03.2017 11:07 | Esa J. Rintamäki | ||
| DDR:n puolella "kilpailtiin" tekemällä sarja 65.10, jonka pyörästöjärjestys oli samanlainen kuin kuvan veturissa. | ||||
|
|
20.03.2017 11:04 | Esa J. Rintamäki | ||
| Näin tämän kunnostustyön alkuvaiheessa 1988, sataman alueella. Erään paikallisen mukaan paikka valittiin siksi, että jos kunnostustyö ei etene, niin veturi olisi ollut helppo plumpsauttaa mereen... | ||||
|
|
20.03.2017 10:54 | Esa J. Rintamäki | ||
| Oikean etuikkunan alla erottuu juuri ja juuri PMV. Lienee personenmotorvagn? Henkilökuljetuksiin omistettu? | ||||
|
|
20.03.2017 10:38 | Esa J. Rintamäki | ||
| Stukalla ilmeisesti tarkoitetaan tässä yksimoottorista Junkers Ju 87:aa. Stukaksi kutsuttiin virallisesti myös Junkers Ju 88:n syöksypommittajaversiota (2-moottorinen). Nimitys on lyhenne sanasta Sturzkampfflugzeug eli syöksytaistelukone. | ||||
|
|
20.03.2017 10:38 | Erkki Nuutio | ||
| Viron vapautti Eesti Vabadussoda ilman tarvetta rinnakkaisnimiin. Vastassa oli selkeästi Puna-armeija, siihen kuuluvine venäläisine ja muine (mm. punasuomalaisia) ja venäjänvirolaisine sotilaineen. Apuna oli yliräväköitä, pääosin oman sotamme käyneitä valkosuomalaisia, jotka jopa olivat vähällä saada Trotskin vangituksi Narvassa. Sota on suurelta osin panssarijunasotaa ja säälitöntä. Viron saksalaiset eivät liittyneet virolaisiin, vaan Saksan kaaduttua taistelivat Baltiassa kukistumisiinsa asti erilaisina epämääräisinä vapaaehtoisarmeijoina oman valtansa pystyttämiseksi. Yhtä tällaista komensi Suomesta 11.1918 poistumaan joutunut kenraali von der Goltz. Suomen 1918 sodalle on monta nimeä. Niistä kukin kuvaa yhtä piirrettä. Sota oli selkeästi epäonnistunut kapina. Se käynnisti sisällissodan maassa, jossa yhteiskunnallisen vallan haltija oli oikeudellisesti ja käytännössäkin varsin epäselvä. Veljessota on synonyymi kansalaissodalle. Yhteiskunnallisilta piirteiltään sodassa oli myös ripaus luokkasotaa, etnistä puhdistusta (venäläisiä ja niiksi kuviteltuja) ja kielellistä apuharvennusta (kuten punaisista suomenkielisiin). Ja tietysti se oli vapaussota keisarivallan jäänteitä ja bolsevikkivallan alkuja vastaan - edellistä vastaan eri puolilla Suomea (aseistariisumiset ym) ja jälkimmäistä vastaan lähinnä Kannaksella (kuten Raudussa). Tämä olisi ollut paljon laajempaa, mutta Brest-Litowskin rauha ja saksalaisuhka mm. Itämerendivisioonan muodossa rajoitti bolsevikkien osallistumisen aseapuun ja rajoitettuun määrään vapaaehtoisia. Halua olisi toki ollut ja hävinneinä kostonhimoiset paenneet punaiset vaativat uusintaa. Vuonna 1919 Lenin, Trotski (Puna-armeijan ylipäällikkö), Zinovjev (Pietarin diktaattori), Eino Rahja (Leninin lähin ystävä ja tärkein punaisten edusmies) ja Kullervo Manner (Eduskunnan puhemies 1916/17, punakaartin ylipäällikkö) pitivät ns. Viiden konferenssin. Siinä todettiin kapinan virheet ja hyväksyttiin Rahjan suunnitelma perusteellisesti valmisteltavasta hyökkäyksestä Suomeen vuoden 1921 vaiheilla. Sen kohdista ehdittiin toteuttaa lähinnä massiivinen punaupseerien koulutus (Stalin murhautti näistä valtaosan). Tilaisuus meni kuitenkin ohitse ja oli järkevää tehdä rauha Tartossa vuonna 1920. Miten tähän kaikkeen ajauduttiin oli seuraus Nikolai II:n vuoksi tapahtuneesta kansakunnan jakautumisesta toisen sortokauden (1908-1917) aikana sekä Venäjän väliaikaisen hallituksen ja bolsevikkien toimista 1917/18. |
||||
|
|
20.03.2017 10:00 | Esa J. Rintamäki | ||
| Kumma maa tuo Neuvostoliitto. Käyttäytyi kuin pieni maa suuren Suomen kainalossa, vaati itsensä huomioon ottamista jatkuvasti ja vaikutti poliitikkoihin ettei nämä vaan lipsahtaisi ajattelemaan länteen päin suuntautumista, sekaantui Suomen sisäisiin asioihin ettei jäisi yksin pahaan maailmaan, pelkäsi länttä, piti siksi ylimitoitettua rauhanarmeijaa, levitti valtionideologiaansa ettei kukaan hyljeksisi jne. | ||||
|
|
20.03.2017 09:58 | Petri Sallinen | ||
| Vaunun entisöinti tehtiin muistaakseni Pieksamäen konepajalla. Tarinan mukaan rautatiemuseosta tuli ohjeet, että vanhat maalikerrokset poistetaan (niitä oli kertynyt vuosien varrella useita) ja vaunu maalataan alimpaa löytyvän maalauksen mukaan. Alin kerros oli lyijymönjällä maalattu pohjamaali — ja sillä vaunu myös maalattiin :) Tekstitys ei vastaa puhdasoppisesti oikein minkään aikakauden tyyliä. Määräyskokoelmista löytyy kyllä kuvauksia eri aikakausien tekstiasetteluista. Tosin tekstiasettelut olivat 1900-luvun alussa melkoisen kirjavia — osa lienee konepajojen ja vaunukorjaamoiden omia viritelmiä. Kaikista kuvissa näkyvistä tekstiasettelusovelluksista ei löydy dokumentteja — tai sitten niitä ei ole tullut vielä vastaan. |
||||
|
|
20.03.2017 09:53 | Kari Suominen | ||
| Jos herroilla K.T. Lumirae ja E.J. Rintamäki on Hr11 -vetureiden Maybach moottoreiden tekniikkaan liittyvää tietoa, niin keskustelun voisi käydä tämän veturityypin valmistusta kuvin ja sanoin käsittelevässä kuvasarjassa rikastuttamassa sen tietosisältöä. Osoite on https://vaunut.org/sarja/3897. | ||||
|
|
20.03.2017 09:34 | Erkki Nuutio | ||
| Täydennystä tiilitehdasta ja sen kapeaa rataa koskien: Savikon tiilitehdas Oy I. Soltykoff toimi 1900-1930, ja Saha ja tiili Oy, Savikon tiilitehdas 1930-1939. Ainakin Perkjärvi-kirjan kuvan veturi on tullut Pietarin suunnalta, perusteena aputenderi ja olihan Pietarissa Koppelin tehdas. | ||||
|
|
20.03.2017 09:32 | Heikki O. Sten | ||
| Speedwaykisat moottoripyörillä ajettiin lyhyellä radalla, 400m? Maaratakilpailuja ajettiin raviradoilla, Käpylässäkin. Pyörissäkin oli jotain eroja. "Maarata Jap" oli kova peli. |
||||
|
|
20.03.2017 09:25 | Esa J. Rintamäki | ||
| Tuo tunneliperiaate, ainakin sen avulla kampiakselin irrottaminen ja asentaminen on perinteelliseen malliin verrattuna helpompaa. Huonona puolena saattaa olla "petilaakereiden" tavanomaista mallia suurempi kehänopeus, riippuen tietysti kierrosluvuista. Tästä johtuen voitelun onnistunut järjestely on vaatinut omat ponnistelunsa. Kimmo, oliko noissa mainituissa "petilaakereissa" vierintälaakerit vaiko liukulaakerit? Valmistuksen mahdollinen "helppous" on myös oma kysymyksensä. Tulkoon mainituksi että SVT137:llä ajettiin 1939 koeajoissa 226 km/t. Edelleen, kun moniventtiilitekniikkaa tuli autoihin, niin sitä hehkutettiin uutuutena. Todellisuudessa se on jo vanha keksintö, kuten Kimmon kommentista voidan nähdä. Täydennykseksi, MTU (Motoren und Turbinen-Union) muodostettiin vuonna 1966 Maybach Motorenbausta, MAN:sta ja Mercedes-Benzistä. Jättebra, Kimmo! |
||||
|
|
20.03.2017 08:48 | Esa J. Rintamäki | ||
| Niin ja pakko osata kieliä, kun esi-isäkin oli ennen vanhaan Itikan teurastamolla Seinäjoella kieliä lukemassa... | ||||
|
|
20.03.2017 08:41 | Esa J. Rintamäki | ||
| Minä puolestani ihmettelin tämän nähdessäni ulkomaalauksen väriä. Ovatko raaputtaneet pohjamaaliin asti? Miten on? Oli ennen Lv Rto 156. | ||||
|
|
20.03.2017 08:29 | Esa J. Rintamäki | ||
| Lisäksi, Hr11 kuitenkin aikaa myöten täytti sille suunnitellun tehtävänsä. Messerschmitt Bf109:n ansioihin kuuluu sekin että sillä lentäneet saavuttivat yhteensä yli 50 000 ilmavoittoa vastaan reilut 30 000 valmistettua konetta. Esimerkiksi Luftwaffessa lentänyt Erich Hartmann, joka ampui alas 352 toisen kenttäpostinumeron kaveria, lensi koko sotauransa Mersulla (malleilla G ja K). (Toiseksi tullut Gerhard Barkhorn (302 voittoa) liihotteli myös Bf109:llä, tosin osa voitoista oli saavutettu mm. Me262:lla.) Mielestäni nämä ovat saavutuksia, jotka eivät enää ole mahdollisia tämän maailman aikaan (millä ilmavoimilla on varaa menettää YHDELLE miehelle 352 konetta?). Näitä tekijöitä huhujen levittäjät eivät koskaan mainitse/muista, joten: perustelematta täydeksi paskaksi väittäminen ei ole mielestäni mitään muuta kuin esittäjänsä totaalityperyyttä... | ||||
|
|
20.03.2017 08:13 | Timo Arolainen | ||
| Mukavasti avartunut tuttu paikka sitten viime käyntini. Täytyy viimeistään kesällä käydä paikan päällä. | ||||
|
|
20.03.2017 07:56 | Jimi Lappalainen | ||
| Jäljellä on vielä hieman radan muotoja: http://tinyurl.com/lul5r25 | ||||
|
|
20.03.2017 01:58 | Esa J. Rintamäki | ||
| Yksi pikku Haapamäki-muisto: olin kerran Haavassa bongailemassa junia siihen aikaan päivästä kun laivapikajunat P103 ja P104 kohtasivat. Yksi mieshenkilö käytti tilaisuutta hyväkseen ja meni P104:stä asemaravintolaan virkistämään itseään esim. kolmannen veroluokan taikajuomalla. No, junat lähtivät ja minä seurasin sitten Tampereelle lähtevän lättäjunan H518 lähtövalmisteluja. Lättä lähti klo 14.50 junasuorittajan vihreän lätkän heilautuksella. Aika kului. Kello oli jo neljän pintaan kun mieshenkilö tuli ulos asemaravintolasta ja kysyi kohdalleen sattuneelta asemamieheltä että joko se Turun juna lähti? Asemamies sanoi että jo noin kaksi tuntia sitten. Maailma rätisi kirolitanioista kun mies totesi jääneensä junasta. Jäi sitten odottamaan Porkkanajunaa P106, kun muukaan ei auttanut. Samalla junalla minäkin palasin Vilppulaan... Miehelle ei tainnut seuraavalla kerralla kalja maistua. | ||||
|
|
20.03.2017 01:29 | Esa J. Rintamäki | ||
| Erinomainen keksintö tuo risteysvaihteen tuulimyllylyhty. Siinä on jollakulla välähtänyt. | ||||
|
|
20.03.2017 01:24 | Esa J. Rintamäki | ||
| Virossa tiämmä oli valkoisia vastassa huomattavasti suurempi määrä Venäjän tukemia/Venäjältä tulleita punaisia, kuin mitä Suomessa. Tietääkseni Virossa puhutaan aina vapaussodasta. Meillä Suomessa kiertoilmausten määrä lisääntyi suomettuneisuuden myötä. | ||||
|
|
20.03.2017 01:12 | Esa J. Rintamäki | ||
| Ja stereoihin Nikolai Baskov laulelemaan... Sitten kun kyllästyy Baskoviin, niin päästää Alla Pugatsovan ääneen. | ||||
|
|
20.03.2017 01:07 | Jorma Rauhala | ||
| Esittelytekstissä kirjoitetaan Viron vapaussota. Suomessakin on käyty Vapaussota, vuonna 1918. Jotkut tahot puhuvat jostain muustakin, mutta puhutaanko Virossa heidän omastansa samanlaisin kiertoilmauksin? | ||||
|
|
20.03.2017 00:49 | Esa J. Rintamäki | ||
| Kiertopyrkimyksestä: ilmiö oli kotoisin yhdistelmästä voimakas moottori/kevyt lentorunko. Bf109G:llä se saattoi olla yleisempää kuin aikaisemmilla versioilla (Bf109E ja F). G-mersua,jotkut suomalaispilotit pitivät yhtä helppona kuin FW44 Stieglitz. Syynä saattoi olla ominaisuuksiltaan vaativa Pyry-jatkokoulutuskone. Jos Pyrystä selvisi, niin silloin selvisi mistä vaan. (Koulutus!) Yksi tekijä oli myös laskutelineessä. Willy Messerschmitt oli (tahallaan? vahingossa?) suunnitellut sen sellaiseksi että se ongelmatilanteissa nitkahti alle, ollen kuitenkin suht helposti korjattavissa. Focke-Wulf Fw190:n laskuteline oli tukeva (liiankin). Kesti ympärimenossa, mutta poikkeuksetta pilotilta meni niskat poikki. Englantilaisten Spitfire oli myös suht kevyt ja varustettu voimakkaalla moottorilla, mutta vastaavia huhuja siitä ei liiku. Samoin P-51D Mustang, jonka startissa ei saanut käyttää täyttä ahtopainetta, oli samanlainen yhdistelmä. Siitäkään ei huhuja liiku. Hr11 oli oma tapauksensa, VR alkuhaparoi dieselöintiä käynnistettäessä. Tiedon&taidon kehittäminen vaatii aina oman aikansa. Mutta se mikä minua eniten jurppii on se että väitetään esimerkiksi Splotzmobile-auton olevan täysi paska ja väittäjä itse ei koskaan ole edes nähnyt Splotzmobilea saati ajanut. Vähän samanlainen juttu on se kun jossain Syrjälän peräkylässä, keskellä ei mitään, joku perussuomalaiset täydestä todesta ottanut ja isänmaalliseksi itseään luuleva pöpi vastustaa pakolaisia/maahanmuuttajia, vaikkei ole ikinä sellaista nähnytkään. Pienoismalleista: tunsin minäkin yhden aiheeseen perusteellisesti perehtyneen mallinrakentajan. Olen myös syvästi tietoinen PS:n esittämistä näkökohdista.... HUHUJEN LEVITTÄMINEN EI OLE OIKEIN!!!!!! |
||||
|
|
20.03.2017 00:26 | Jorma Toivonen | ||
| Myös läntisessä naapurissamme joudutaan toisinaan hinaamaan heidän hienointa kalustoaan, kuvia apukytkimen asennuksesta http://postvagnen.com/forum/index.php?id=1093560 | ||||
|
|
20.03.2017 00:10 | Eljas Pölhö | ||
| 2'D on yleensä enemmän mielletty yleisveturiksi mäkisille radoille kuin pikajunaveturiksi. Muutamia esimerkkejä: MÁV 424 (Unkari): valmistettu yli 360 kappaletta, vetopyörät 1606 mm uusilla renkailla, sn 90 km/h, mutta koeajoilla yleensä noin 108 km/h. Olen itse kellottanut tällaista n. 90 km/h nopeudessa pitkän kansainvälisen pikajunan edessä. Olisi Suomessa ollut hyvä esim. Hpk-Pm ja Kv-Kuo väleillä Hr1 sijaan. Vähän kuin vaihtoehto Rulla-Ristoille. ÖBB 33 (BBÖ 113)(Itävalta): 40 kpl Itävaltaan ja 60 kpl Puolassa (Os 24):vetopyörät 1740 mm (Puolassa 1750 mm). Erittäin hyvämaineinen tyyppi Itävallassa, veti pikajunia vielä 1960-luvulla. Sn vaihteli 85-100 km/h välillä eri rautateillä, koeajoilla 126 km/h. Olisi pärjännyt hyvin Hr1 vetämien yöpikajunien, paikallisjunien ja kiitotavarajunien kanssa. Vähän kuin vaihtoehto Rulla-Ristoille tämäkin. Espanjassa 2'D oli suosittu mäkisillä radoilla, mutta ne olivat enemmän tavarajuniin ja hitaampiin postijuniin sopivia malleja. Joitain kyllä käytettiin myös pikajunissa (myös Portugalissa). Ehkä sopivampia mäkisille radoille kuin Etelä-Suomeen. Ranskan PO 240: Olisi kyllä ajanut minkä tahansa Hr1, Hr12 tai Hr13-junan aikataulussaan. Kiihtyvyys 0-110 km/h 120s 230 t junan kanssa, 240s 730 tonnin junan kanssa. Koeajoilla mitattu 3030 hv jatkuvana tehona vetokoukussa 100 km/h nopeudella. Tästä sitten tuli parannettu malli, SNCF 240 P (25 kpl), joilla kokeissa ajettiin 130-135 km/h, kun sn oli Ranskassa rajoitettu nopeuteen 120 km/h. Keskinopeutena 800 tonnin junan kanssa mäkisillä radoilla saatettiin pitää 107 km/h (pysähdyksestä pysähdykseen) sallitun nopeuden puitteissa.Tämä on se malli, joka suorituskyvyssä pärjäsi kaikille ennen vuotta 1950 valmistetuille sähkövetureille. Nämä olivat tietysti Chapelonin suunnittelemia hienoja 4-sylenterisiä kompoundikoneita, joka oli täysin erilainen periaate kuin mihin Suomessa pyrittiin. Näiden esimerkkien valossa tuollainen 1700-1800 mm vetopyörillä varustettu P1b olisi kyllä pärjännyt hyvin Suomessa ja myöhemmän kehityksen valossa olisi saattanut olla soveliaampi Etelä-Suomen kiitotavarajuniin ja mäkisille radoille (Tpe-Sk, Hpk-Pm, Kv-Kuo) kuin Hr1. Hr1 suunniteltiin kuitenkin ennen kaikkea Etelä-Suomen radoille henkilöliikenteeseen ja oli valtava harppaus H8-H9-sarjoista kohti suurempaa tehoa. |
||||
|
|
20.03.2017 00:08 | Esa J. Rintamäki | ||
| Olisikohan se näin jälkikäteen ajateltuna ollut niin että viimeisen vetopyöräkerran kohdalle sattunut kattilan arina olisi jouduttu muotoilemaan pitkäksi ja suht kapeaksi? Lämmittäjäparan työ olisi vaikeutunut. Toisena vaihtoehtona saattaisi olla arinan sijoitus riittävän korkealle, mutta ATU:n rajat olisivat tulleet vastaan? 2'D-pyörästöä on näkynyt ainakin Ranskassa, luullakseni se ei ollut kovin yleinen. Joka tapauksessa Ktt:n porukat ovat saaneet tehdä ajatustyötä ja paljon. | ||||
|
|
20.03.2017 00:06 | Jouni Hytönen | ||
| Eikä sinne ole edelleenkään kovin kehuttavaa tietä. Vuosi sitten huhtikuun puolivälissä kävin paikalla ja pelotti melkein koko matkan, että kohta jään johonkin pehmeään kohtaan kiinni ja siellähän sitten ollaan n tuntia. | ||||
|
|
19.03.2017 23:27 | Esa J. Rintamäki | ||
| Komea kissa! Itsellänikin on kolme naukujaa... | ||||
|
|
19.03.2017 23:21 | Esa J. Rintamäki | ||
| Johtorätti kaikilla teillä... | ||||
|
|
19.03.2017 23:06 | Esa J. Rintamäki | ||
| Vielä kun muistetaan että Suomi on urheilukansaa ja vielä yllytyshullua, niin sitten vaihdetaan vaunua, ja tietysti ulkokautta. Oli sitten puuvaunu tai teräsvaunu. Myös nestemäisten eväiden antama "rohkeus" vaikutti... | ||||
|
|
19.03.2017 22:52 | Juhani Pirttilahti | ||
| Kermanvärinen maali on halvempaa kuin punainen tänäkin päivänä johtuen (kalliiden) sävytyspastojen menekistä. Punaiseen maaliin menee varsin runsaasti pastaa, että siitä saa punaisen ja peittävän. Sävyttämätön perusmaali on litrahinnaltaan se halvempi osa tuotetta. | ||||
|
|
19.03.2017 22:44 | Petri Soronen | ||
| Eipäs ole uudemmissa IC vaunuissa tuollaista pitkää päätykoppaa. | ||||
|
|
19.03.2017 22:27 | Esa J. Rintamäki | ||
| Edellä tuli maininta Hesselmanista. Se oli ns. puolidieselmoottori, jossa oli yhdistetty diesel ja sytytystulpilla tapahtuva sytytys. Toisin sanoen: dieselpolttoaine suihkutettiin sylinteriin ja sytytettiin sytytystulpan kipinällä (samalla tavalla kuin bensiinimoottorissa). Käytöstä Hesselman--järjestelmä poistui sotien jälkeen (ainakin Suomessa). Näyttää siltä että normaalin dieselin sytytystapa korkean paineennousun (puristustahdin aikana) aiheuttaman lämmönousun avulla vaati aikoinaan suunnittelutaitoa ja oikeaa materiaalinvalintaa (kallista!), joten Hesselmania voisi pitää jossain määrin sanotaan nyt vaikkapa hätävarjelun liioitteluna. Käytännössä Hesselmanin sytytystulpat eivät oikein tahtoneet kestää käytössä. Myöhemmin tavallinen dieselmoottori syrjäytti Hesselmanin, jossa oli virranjakaja ja muutkin sähkölaitteet, joita normaali diesel ei tarvinnut (hehkutulppia lukuunottamatta). Lisäksi, Hesselman oli "muodissa" 1930-luvulla. Mahdollisuus käyttää bensiiniä halvempaa polttoainetta vaikutti osaltaan myös. Säädettiinhän dieselvero 1930-luvun lopulla. | ||||
|
|
19.03.2017 22:26 | Kimmo T. Lumirae | ||
| Moite on ollut älytön. Aikataulu on tietyn junan kulkusuunnitelma, ja siitä ovat tietoisia liikenteenohjaus sekä tietenkin veturinkuljettaja. Veturinkuljettaja soveltaa aikataulua noudattaen sitä tilanteesta riippuen mahdollisimman tarkasti ja liikenteenohjaus tekee parhaansa mukaan tämän mahdolliseksi. Riihimäen onnettomuudessa opastimien epälooginen sijoitus oli paljon suurempi syy kuin joku aikataulujen suunnittelu. | ||||
|
|
19.03.2017 22:19 | Jouni Hytönen | ||
| Kirillovskoje. | ||||
|
|
19.03.2017 22:11 | Jouni Hytönen | ||
| Ketunhännän sijasta ehkä Pyhän Yrjön nauha ja takapuskurista roikkumaan antistatikit. :) | ||||
|
|
19.03.2017 22:03 | Esa J. Rintamäki | ||
| Eli Karvakorvaspeedwayrata kuvassa, heko heko. | ||||
|
|
19.03.2017 22:02 | Kimmo T. Lumirae | ||
| Olen yrittänyt hiljalleen keräillä tietoa sekä Maybachista että Mekydrosta ja Maybach-"tutkimus" alkaa olla hissukseen mallillaan. Maybach rakensi rautatiekäyttöön sopivan dieselmoottorin moottorijunakäyttöön, aiemmin käytettyjen 700-900 rpm käyntinopeuksien sijaan Maybachit kiersivät ensimmäisinä (ilmeisesti tämänkokoisina) dieseleinä 1300 rpm ja myöhemmin aina 1800 rpm saakka. Ensimmäisen sukupolven V 12 -koneet olivat käytössä nopeissa SVT 137 -dieseljunissa, ensin Lentävässä Hampurilaisessa vuonna 1934 ja sen sarjajunassa malli Hamburg, sitten turboahdettuna saman sarjan muissa vastaavissa junissa. Käyttökokemukset ovat siis täältä saakka, ja eräässäkin tapauksessa ahdettu Maybach V 12 avattiin 600 000 km jälkeen ja todettiin täysin kunnossa olevaksi ja näin niiden peruskorjausväliksi päätettiin miljoona kilometriä. Kehitys kehittyi ja näiden GO-sarjan koneiden jälkeen Maybach suunnitteli moottorin alakerran uudelleen, ja rakensi ns. tunnelimoottorin, jossa kampiakseli laakeroitiin kookkailla vierintälaakereilla; syntyi välimalli GTO6, jollainen löytyy esim. DB:n V 60 -veturin pellin alta. Jo GO- ja sitten GTO-mallisarjoissa oli iskunpituus ollut 200 mm, mutta nyt suurennettiin sylinterin halkaisija 185 mm:iin ja monien muiden muutosten avulla toteutettiin uusi MD-moottoriperhe. Siinä on kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia ja kolme imu- ja kolme pakoventtiiliä sylinteriä kohden ja se "tunnelirakenteinen" alakerta. Moottorit ovat turboahdettuja (MD320 lukuun ottamatta) ja kehittävät noin 100 hv per sylinteri, ahtoilman välijäähdytyksellä 10-15% enemmän. Tämän moottoriperheen moottoreita on ollut ainakin VR:n Hr 11:ssa, DB:n sarjoissa V 80 (myöhempi merkintätapa 280), V 100 (211 ja 212) , V 200 (220 ja 221) ja V 160 ja sen lähisukulaiset, nykyään 215, 216 ja 217 sekä moottorijunista ainakin VT 08.5 ja VT 11.5. Briteissä näitä oli ainakin sarjoissa Warship, Western ja Hymek. RENFE:n suurtehodieseleissä samoin kuin Yhdysvaltoihin myydyissä ML 4000 CC -muskelivetureissa oli nämä MD-sarjan Maybachit. Moottori on edelleen MTU:lla tuotannossa tunnuksella 538. Eli kovin huonot geenit ei Hr 11:n moottorilla kerta kaikkiaan voinut olla. |
||||
|
|
19.03.2017 21:55 | Esa J. Rintamäki | ||
| Toukotyöt näköjään tehty. | ||||
|
|
19.03.2017 21:42 | Esa J. Rintamäki | ||
| Moternia muotoilua: yrjönkestävät istuimet... | ||||
|
|
19.03.2017 21:39 | Esa J. Rintamäki | ||
| Sotaveturien tilaus oli aikoinaan maailman suurin veturitilaus, yhteensä 15 000 kpl. Sotatapahtumien vuoksi toimitusten määrä jäi tilatusta. BR42 oli hieman painavampi kuin suuremmassa määrin valmistettu BR52. 52 perustui perusrakenteeltaan Reichsbahnin BR50:een, jota oli huomattavasti yksinkertaistettu. Tenderikin oli tehty säiliövaunusta. Sarjaa 52 rakennettaessa sovellettiin hajautettua valmistustapaa, esimerkiksi kattilan teki yksi tehdas, alustan toinen, tenderin kolmas, pyörästön neljäs, ohjaamon viides ja kaikki valmistetut komponentit toimitettiin kokoonpanotehtaaseen. Näin ollen jonkin tehtaan tekemä muutos johonkin osaan saattoi sotkea koko kuvion. Moinen kuvio vaati tarkkaa koordinointia tehtaiden kesken, sooloiluun ei ollut varaa. Vielä kun mainitaan huutava veturipula esimerkiksi itärintamalla, niin kiirekin oli. Ainakin näin suunniteltiin, todellisuus lienee ollut hieman erilainen. | ||||
|
|
19.03.2017 21:36 | Kimmo T. Lumirae | ||
| Esa, jos kiertopyrkimys on kerran muodostanut ongelman, joka on saatu ratkaistua koulutuksella, niin silloin kiertopyrkimys ei ole pelkkä huhu. Eikä se aikalaisten lentäjien lausuntojen mukaan ollutkaan, eikä saksalaisten tilastojen, joiden mukaan Mersuja menetettiin, kun liian lyhyen koulutuksen jälkeen nuori lentäjä sai näin voimakkaasti kaartavan koneen alleen ja startti päättyi kaputtiin ja pilotin valitettavaan kuolemaan. Näin menetettyjä koneita ja urheita lentäjiä oli aivan liikaa. Hr 11:n heikkoudet eivät voineet olla pelkkää uskomusta, jos koko koneisto päädyttiin uusimaan sen vuoksi. Siitä tehtiin myös aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kun seuraavaksi hankitussa saman kokoluokan veturissa ei ollut sen enempää Maybachin koneistoja kuin telejä tai ylipäätään nopeakäyntisiä moottoreita, vaan Vr 11:ssa oli kytkintankoveto ja keskinopea MAN:in moottori ja SRM:n vaihteisto, jatkotilauksissa tunnetusti Voithin. Tarkoitukseni on palata Hr 11:n koneistoon toisen kuvan yhteydessä. |
||||