![]() |
30.06. 15:03 | Esa J. Rintamäki | ||
Mitä turkulaisiin kadunnimiin tulee, niin siellä eksoottisia kadunnimiä sitten riittää! Turkuhan oli ollut huomattava asuinsija jo vuodesta 1229! "Kissanpiiskaajankuja", "Mustainveljestenkuja" nyt esimerkiksi. Jälkimmäinen ei tarkoittanut samaan perheeseen syntyneitä afro-suomalaisia poikaoletettuja, vaan luostaria ja sen asukkeja. Edellinen ei selitystä kaivanne...? Viittaa kuitenkin keskiajalle ja sen aikaisen katolisen kirkon tolkuttomaan kissavihaan. Kissat kun oli kovin kerkeästi yhdistetty noitien lemmikeiksi. No miksei muuten, mutta kuten jotensakin muistetaan, niin Genovan satamassa joskus 1340 tienoilla laivarottia kapusi köysiä pitkin maihin. Eikä siinäkään vielä muuten, mutta kun rotilla oli kirppuja mukanaan ja kirpuilla suolistoissaan Yersinia pestis- eli ruttobakteereja. Ja kun kirppu rupesi imemään isännästään verta, ei se siitä saanut kylläkseen, vaan oksensi ja söi taas. Nämä "pestikset" sitten levisivät isännän verenkiertoon ja - POKS! Alkoi mustan surman voittokulku Euroopassa. Kissoista olisi ollut tosiaankin iso apu mustan surman rottien hävittämisessä, mutta, oikeauskoisten setämiesten kivisydämellisyys oli likvidoinut kaikki kissat "paholaisen kätyreinä", ja - hupsista. Juutalaisvainoihinkin saatiin selvä syy, kun ns "mooseksenuskoisten kristuksentappajien" tiukat puhtaus-, eli hygieniasäännöt auttoivat ruton välttelyssä hyvinkin tehokkaasti, niin sillä antisemitistisoppa se! 1979 ollessani Tku knp:ssä piirtäjäharjurina asuin Raunistulassa Virusmäentiellä eli Virusmäkivägen 92:ssa, Barkerin villatehtaan talossa. Työmatka kävellen Saramäkivägeniä, Urpovägeniä, Raunistulavägeniäkin pitkin Köydenpunojankatu 14:ään knp:n portille. Kyllä se vaan oli helppoa tuo kadunnimien ruotsintaminen...? Muuten, herra Jimi: - kerrassaan erinomaista että selvisit rypykästäsi ehjin nahoin. Gottseidank! |
||||
![]() |
30.06. 14:55 | Jari Välimaa | ||
Luultavasti tasoristeyksen betonikansi, jollainen asennettiin juuri Niinisalonkadun tasoristeykseen. https://vaunut.org/kuva/174945 | ||||
![]() |
30.06. 13:51 | Kari Haapakangas | ||
Uusi kansi? | ||||
![]() |
30.06. 13:06 | Jouni Hytönen | ||
Suorastaan maagisen hieno kuva! | ||||
![]() |
30.06. 10:57 | Kevin Glynn | ||
Milloin tämän vaunu käyttö VR:n matkustajaliikenteessä päättyi? | ||||
![]() |
30.06. 10:16 | Jimi Lappalainen | ||
EDELLINEN NIMI: KiinankatuHuomautus: Edelliset nimet: Kiinankatu - Kinagatan 14.10.1890. Muutettu Kiinamyllynkaduksi 1928.LISÄTIEDOT: Toimikunnan perustelu 8.2.1922: ”Kiinakatu – Kinagatan. Tämä nimi tuli käytäntöön v. 1890 sen entisen, itsessään aivan mahdottoman nimen: Koillisen Linjakadun tilalle. Nimeä perusteltiin sillä, että kansa nimitti kadun kaakkoispuolella olevaa kukkulaa Kiinamäeksi. Paha kyllä, ei nimen muutossa otettu täyttä askelta, mikä puolinaisuus meidän päivinämme aiheuttaa nimen merkityksen väärää tulkintaa ja väärin ymmärtämistä. Nimensä oli kyseessä oleva mäkirinne saanut siitä tuulimyllystä, minkä Turun apteekkarit n. 1815 olivat sinne perustaneet kiinakuoren jauhattamista varten; kadun nimi ei siis mitenkään ole kosketuksissa Kiinan maan nimen kanssa, kuten tavallisesti otaksutaan. – – Komitea on sen tähden pitänyt nimen synnyn ja sisällön täydentämistä suotavana, ehdottelemalla sille muotoa Kiinamyllynkatu – Kinakvarngatan. Turun kiinamylly oli aikoinaan kuuluisa, sen tuotteita lähetettiin sekä Venäjälle että Saksaan”. Jostain syystä suomenkielinen nimi vahvistettiin eri muodossa kuin toimikunta oli esittänyt. Nimi muutettu 16.6.1928 vahvistetussa asemakaavassa 7/1928 Kiinamyllynkaduksi. | ||||
![]() |
30.06. 10:13 | Jimi Lappalainen | ||
Turun karttapalvelu ( https://turku.asiointi.fi/IMS/ ), nimistö:Edelliset nimet: Nord Östra Lineen (Koillinen linjakatu), Kiinankatu - Kinagatan.Muut vahvistamistiedot: Kiinanmyllynkatu - KinakvarngatanLISÄTIEDOT: Kiinankatu tuli käyttöön entisen Koillisen Linjakadun tilalle. Nimeä perusteltiin sillä, että kansa nimitti kadun kaakkoispuolella olevaa kukkulaa Kiinanmäeksi. Nimensä ko. mäkirinne oli saanut tuulimyllystä, jonka Turun apteekkarit n. 1815 olivat sinne perustaneet kiinakuoren jauhattamista varten. Turun kiinamylly oli aikoinaan kuuluisa, sen tuotteita vietiin sekä Venäjälle että Saksaan.Nimi muutettu 25.2.1924 sis. as. min. päätöksellä Kiinanmyllynkaduksi, joka edelleen 16.6.1928 Kiinamyllynkaduksi. | ||||
![]() |
30.06. 08:23 | Jari Välimaa | ||
Itä-Suomen ratasuunnitelmat koskevat jo yhteyttä Lapin euroopparaiteisiin | ||||
![]() |
30.06. 07:53 | Joonas Kauppinen | ||
Jimi, mukava kuulla että olet kunnossa! Tämä tilanne onkin päätynyt uutisiin eilen. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b0fadec2-f02e-4d88-92b5-f82f91b9366f | ||||
![]() |
30.06. 02:06 | John Lindroth | ||
Hyvä ratikkakuva,tykkään! | ||||
![]() |
30.06. 01:38 | Esa J. Rintamäki | ||
Nyky-IiCeiden penkkien tarkoituksena juuri onkin tarjota matkustusepämukavuutta! Loppuu se hiekan tuominen vaunujen sisätiloihin...? "Sadistien suunnittelutoimisto" jättänyt aikoinaan halvimman tarjouksen, nähkääs. |
||||
![]() |
30.06. 00:46 | Ida Puolakanaho | ||
Hieno kuva! | ||||
![]() |
29.06. 22:15 | Rasmus Viirre | ||
Portoflappeenranta.fi:n nettisivujen mukaan Mustolan rahtisatama tarjoaa myös säilytyspalveluita, ja rautatiet vievät myös varastohalleihin. | ||||
![]() |
29.06. 21:22 | Arto Papunen | ||
Jospa varastoidaan? | ||||
![]() |
29.06. 21:20 | Jani-Ari Seppänen | ||
Kiitos Antti, laitan tunnisteisiin! | ||||
![]() |
29.06. 21:01 | Juha Toivonen | ||
Noissa istuimissa allekirjoittaneenkin ruho todella lepäsi. Samaa ei todellakaan voi sanoa nykyisten IC-vaunujen piinapenkeistä. | ||||
![]() |
29.06. 20:57 | Tuomas Pätäri | ||
Hieno tilanne saatu talteen! | ||||
![]() |
29.06. 20:55 | Tuomas Pätäri | ||
Jossain vaiheessa kai oli tahtotilaa kaikkien tasoristeysten poistamiseksi koko rataosalta, mikä siinä mielessä olisi looginen tavoite ettei niitä ole montaa enää jäljelläkään. Sitten taas toisaalta se esimerkiksi tässä tulisi varmasti tarkoittamaan pitkää kiertolenkkiä tien 486 kautta uuden eritason sijasta, joten (niille harvoille) käyttäjille mukavampi jos kehitetään tasoristeyksenä. Tämähän muuten on Väyläviraston kartan mukaan ainoa rataosan tasuri ilman varoituslaitosta. (Korjasin numeron, 5 oli toisen kuvan IC.) |
||||
![]() |
29.06. 20:53 | Panu Breilin | ||
Ruokosuon liikenteen vaunuja toimitetaan konepajalle T4036:ssa. Silloin kun näin tapahtuu niin T4036 tekee pysähdyksen Pieksämäki tavarassa. Vaunujen palautus Ruokosuolle puolestaan tapahtuu keskiviikkoaamuisin välillä Pieksämäki lajittelu–Ruokosuo kulkevassa T4133:ssa. | ||||
![]() |
29.06. 20:47 | Simo Virtanen | ||
Veikkaan enemmän sarvipäitä olleen etelästä pohjoiseen matkanneissa junissa, joissa oltiin pahimmoillaan yli 12 tuntia jumissa ja palasivat lähtöruutuun. Kuvan matkustavaiset sentään pääsivät perille. | ||||
![]() |
29.06. 20:06 | Juha Toivonen | ||
Kurkkasitko sisään vaunujen ikkunoista? Minkä kokoisia "sarvia" kasvoi "vähemmän tyytyväisten matkustajien" otsista? Veikkaan, jotta isoja olivat. | ||||
![]() |
29.06. 19:02 | Ari Palin | ||
Olikos niin, että tuolta loppuivat henkilöliikenteen pysähdykset saman vuoden toukokuussa? | ||||
![]() |
29.06. 18:58 | Tero Korkeakoski | ||
Tuskimpa Itä-Suomessa enää mitään rataprojekteja tehdään. Kaikki rahat menee idiotismiin Pohjoisessa. | ||||
![]() |
29.06. 18:57 | Linus Mansner | ||
kyllähän se voi ihan hyvin toisella virroittimella mennä | ||||
![]() |
29.06. 18:56 | Tero Korkeakoski | ||
Miks sellua kuljetetaan Mustolaan, kun satamasta ei enää pääse kuin sisävesille? | ||||
![]() |
29.06. 18:56 | Jukka P. T. Ruuskanen | ||
Jimin tietojen valossa uskon, että liikennepaikkaluettelossa on tosiaan kilometrin virhe. Topografikartoistakin huomaa, että Suihkolan rakennus on ollut kilometrillä 407 eikä 408. | ||||
![]() |
29.06. 17:36 | Veeti Pietilä | ||
Erikoista kyllä kun veturi yksin kulki Ilmalaan. | ||||
![]() |
29.06. 17:36 | Pasi Seppälä | ||
Kiitosta vaan. Sr2 tavarajunan keulilla Savon radalla on edelleen harvinaista. Joskus niitä näkyy raakapuujunien veturina, mutta mitään säännöllisyyttä ei taida olla. | ||||
![]() |
29.06. 17:34 | Veeti Saukkonen | ||
Hyvä kuva! | ||||
![]() |
29.06. 16:15 | Antti Havukainen | ||
Sr2 on numeroltaan 3234, joka edellispäivänä hajotti virroittimensa sähköratavaurion seurauksena: https://vaunut.org/kuva/175215. Siirtyi iltapäivällä Ilmalaan toisen ehjän virroittimen voimin ilman hinausapua. | ||||
![]() |
29.06. 15:18 | Joel Kuikka | ||
Juu viime vuoden keväällä ja kesällä niitä meni jonkin verran Kouvolan ja Imatran välillä, mutta jossain kohtaa ne loppuivat. Kotkan ja Imatran väliset (2695, 2697, 2654 ja 2650) ovat edelleen Sr2-vetoisia, mutta ne ovat Simn-junia. | ||||
![]() |
29.06. 15:11 | Teemu Saukkonen | ||
Ei niitä ainakaan Joensuun päässä ole useinkaan ollut. | ||||
![]() |
29.06. 15:01 | Jari Välimaa | ||
Näin kerran Oriveden asemalla kun oman henkilöjunan Sr2 veturi oli rikkonut sähköverkon, Sr3 ajavan diesel generaattorilla ohi vetäen tavarajunaa Kyllä prioriteetit olivat kunnossa |
||||
![]() |
29.06. 14:59 | Nikolas Peippo | ||
Jaa sinäkös se olitkin :) Muistelen lukeneeni että tähän tasoristeykseen olisi tulossa varoituslaitos. Olen ajanut tästä junia suhteellisen usein melken 10 vuoden ajan ja tänä aikana olen nähnyt tasoristeyksessä ylittäjän kokonaiset kolme kertaa. Mahtaa olla tarpeellinen investointi... (ps. kuvatekstissä lukee virheellisesti IC 5, tunnisteissa oikein IC 1) |
||||
![]() |
29.06. 14:34 | Jimi Lappalainen | ||
Laitetaan samaan vielä Utin alkuperäinen rakennus: https://www.finna.fi/Record/srm.166924080473800 (Samanlainen löytyy vielä Oitista ja Pulsasta, sekä Simolasta peilikuvana.) | ||||
![]() |
29.06. 14:28 | Jimi Lappalainen | ||
Tässä: https://www.finna.fi/Record/srm.166917884794700/ (kiitokset Simolle kuvan linkistä!) | ||||
![]() |
29.06. 14:24 | Jimi Lappalainen | ||
Kuvia mainitusta tasoristeyksestä: https://vaunut.org/kuvat/?tsr=Arolampi | ||||
![]() |
29.06. 14:20 | Joel Kuikka | ||
Hieno kuva! Nähtävästi Sr2-vetoisia rapujunia kulkee edelleen Savon radalla kuin taas Karjalan radalla ne ovat loppuneet tai sitten oon vaan kuvannut vääriä rapujunia koko tän vuoden ajan. | ||||
![]() |
29.06. 14:17 | Jimi Lappalainen | ||
Onnittelut käsittämättömästä tuurista :) | ||||
Kuvasarja: Vaihtotyöjunia Mustolan satamaradalla viikolla 26 |
29.06. 14:14 | Joel Kuikka | ||
Noi 65601/65602 menivät aamupäivällä klo 9-10 maissa, ja 65603/65604 menivät iltapäivällä klo 16-17 maissa | ||||
![]() |
29.06. 14:13 | Jimi Lappalainen | ||
Vaunut.orgin liikennepaikkaluettelon mukaan Suihkolan sijainti oli 408+680. Tämä kuvan esittämä paikka on noin kohdalla 407+370. Paikkatietoikkunan vuoden 1962 ilmakuvan mukaan Suihkolan liikennepaikkarakennus oli noin kohdalla 407+680. Olisiko siis mahdollista, että liikennepaikkaluettelossa olisi kilometrin virhe? Täällä on ollut myös kakkosraide, erkanemisvaihde hieman ennen tätä tasoristeystä. Mutta, mikä oli tämän uudemman laiturin oikea kilometrilukema? | ||||
![]() |
29.06. 14:13 | John Lindroth | ||
Onnistunut maisemallinen kuva! | ||||
![]() |
29.06. 14:00 | Jonne Seppänen | ||
Tyylikästä | ||||
![]() |
29.06. 13:39 | Rasmus Viirre | ||
Dr20. Tässä ei vieläkään ole North Railin merkkejä?? | ||||
![]() |
29.06. 13:38 | Pasi Seppälä | ||
Komea ja monipuolinen kuvasarja Siilinjärven reissusta. Tässä esimerkiksi kesän tunnelma erinomaisesti kohdallaan. Nice! | ||||
![]() |
29.06. 12:51 | Jimi Lappalainen | ||
Ei onneksi sattunut, Joonas. Alastulo oli veden ja runsaan kasvillisuuden ansiosta pehmeä. Farkut ja kengät menivät pilalle rautapitoisen veden takia. Piti ostaa uudet. Myönnän, että pidin omia housuja ja kenkiä, vaikka työvaatteetkin olisi ollut. Tämä opetti sitten senkin :) Tilanne oli niin nopea, että muistan vain, kuinka näin että nyt tulee hirvi eteen, sitten se osui minuun, ja seuraava muistikuva on että olen ojassa ja hirveä ei näy enää missään. Sitä hetkeä, kun ajan alas ojaan, ei ole rekisteröitynyt mieleen lainkaan. Seuraavana päivänä paikat olivat jumissa ja kipeänä, mutta vetreytyivät pian. Päätin myös heti, etten ala pelkäämään kyseistä tieosuutta, mutta tiedostan riskit ja ajan siinä hitaammin. | ||||
![]() |
29.06. 12:26 | Teemu Saukkonen | ||
Videolta näkyy, tunnisteita nyt lisätty. | ||||
![]() |
29.06. 12:17 | Leevi Heino | ||
Huoltoon menevä vaunu? | ||||
![]() |
29.06. 12:00 | Asmo Rasinen | ||
Mitäs tuolla perällä on? Sggrrs-vaunuja rikastekonttien kera? | ||||
![]() |
29.06. 11:25 | Joonas Viita | ||
Eiköhän tämä juna ole vain palautusjuna vaunujen normaalille säilytyspaikalle Pieksämäelle. | ||||
![]() |
29.06. 11:13 | Robert Sand | ||
Veikkaan minäkin että se on myrkkysäiliö. |