|
|
19.03.2006 23:47 | Tuukka Ryyppö | ||
| Helsingissähän on nykyään viisi kappaletta noiden hyvin läheisiä sukulaisia. | ||||
|
|
19.03.2006 23:40 | Tuukka Ryyppö | ||
| Ei kai mikään laki velvoita kirjoittamaan tuota edes yhdellä kielellä, saati sitten kahdella. Kai sitä saisi vaunun kylkeen ihan laillisesti laittaa vaikkapa kielikolmikon Saksa-Venäjä-Hindi. | ||||
|
|
19.03.2006 23:40 | Johannes Erra | ||
| Dv12-sarja ei anna lisäapua. Niitä oli vielä 1990-luvun puolivälin tienoilla, koska osa Hangon tavaraliikenteestä kiersi Pasilan kautta Lohjan radan sijaan. Unohtamatta Karjaan sunnuntaihenkilöjunaa, joka oli deeverivetoinen aina 1996 saakka. | ||||
|
|
19.03.2006 23:38 | [Tunnus poistettu] | ||
| No tuota noin... Kesykyyhkyjen (Columba livia domestica) yksilöllinen puvun värien muuntelu on suuri. Perustyypistä on välittäviä muotoja kirjavista valkeanharmaista aivan valkoisiin. Lisäksi esiintyy myös muun värisiä: ruskeita, mustia ja punertavia. Ei siis ole värivirheellinen eikä edes mitenkään epätavallinen värimuoto. Kantamuoto, kalliokyyhky, on toki väritykseltään stabiilimpi :-) | ||||
|
|
19.03.2006 23:34 | Tapio Muurinen | ||
| Pari ensimmäistä talvea olivat hankalia, koska avoimet lattianalusmoottorit, italialaiset Breda-dieselit tuppasivat jäätymään ja niistä seurasi erilaisia häiriöitä. Eikä ollut vielä kunnollisia huoltotilojakaan. Moottorit oli koteloitava. Alkuperäiset sylinterinkannet eivät kestäneet. Useita versioita kokeiltiin takuuseen. Vasta kotimainen konstruktio oli kestävä. Myös käytetty jäähdytysneste söi moottorin tiivistekumeja. Eli olihan noita lapsentauteja aluksi (Vr:n historiikkia 1962-1987 lainaten). Itse matkustin myös paljon näillä, ja aina pääsin perille. | ||||
|
|
19.03.2006 23:24 | Sakari Kestinen | ||
| Todennäköisesti ensi vuodesta alkaen toinen Akaan kaupungin rautatieasemista. Hassua, että silloin on mahdollista tehdä kaupungin sisäinen junamatka (Viialasta Toijalaan), mutta 30 km pohjoisempana tämä ei enää onnistukaan, vaikka Tampesteri onkin parikymmentä kertaa tulevaa Akaata isompi kaupunki! :) | ||||
|
|
19.03.2006 23:24 | Tuukka Ryyppö | ||
| Lasien olemassaolon näkee oikeanpuoleisen sivuikkunan kaarteesta, joka aiheuttaa vääristymään lävitsensä näkyvään luontoon. | ||||
|
|
19.03.2006 23:23 | Miika Rissanen | ||
| jännä hinausjärjestely :O | ||||
|
|
19.03.2006 23:21 | Sakari Kestinen | ||
| Sentään siellä pysähtyy kuusi vuoroa suuntaansa! Meillä täällä Lielahdessa kun ei pysähdy senkään vertaa. | ||||
|
|
19.03.2006 23:20 | Sakari Kestinen | ||
| Kehä kolmoselle on vaikka kuinka matkaa, mutta skuuge alkaa jo Ilmalasta! | ||||
|
|
19.03.2006 23:19 | Sakari Kestinen | ||
| Aikansa pendolinoksihan porkkanaa kutsutaan. | ||||
|
|
19.03.2006 23:17 | Joni Kontio | ||
| Pituutta nousulla 1.65km (karttapaikka). Kaltevuudesta minulla ei ole tietoa :( | ||||
|
|
19.03.2006 23:16 | Sakari Kestinen | ||
| Ja johdonvetoporkkana taustalla. | ||||
|
|
19.03.2006 23:16 | Sakari Kestinen | ||
| Tuota pitää käydä koeajamassa seuraavan kerran kun satun Tukkiholmalla käymään :) | ||||
|
|
19.03.2006 23:03 | Tero Kovanen | ||
| Onko täällä ratapihalla käytössä jonkinlainen asetinlaite vai vielä vaihdemiehet?? | ||||
|
|
19.03.2006 23:03 | Timo Vaarala | ||
| Toi vieressä oleva Ein 23240 oli mukana helsingin törmäyksessä. | ||||
|
|
19.03.2006 23:01 | Tero Kovanen | ||
| Oliko nää kuin luotettavia yleensä ottaen?? Ku nykyään tunnutaan valitettavan kaikista junista, vaunuista, vetureista ja kiskobusseista?? Itte ainakin muistan jonkun kerran Tampereella ku suunnanvaihto ei onnistunut ja sitte ihmiset siirrettiin toisen runkoon, sekään ei liikahtanut ja taas ihmiset pyydettiin siirtymään kolmanteen runkoon. Tämän jälkeen sitte peruutettiin ratapihalla pohjoisen suuntaan, ja sieltä sitte lähdettiin Jyväskylään. Toisen kerran muistaakseni vaihteisto putosi junan alle Jämsässä ja koko vaunu putosi kiskoilta ja kiilautui sillan alle ettei sitä voitu oikein nosturillakaan nostaa. Ja mielettömän jyrinän muistan josssain vaunuissa, pöytien kilinän ja kaikkien irto-osien helinän ja tupakansavun, oli varmaan tää etummainen vetovaunu missä moottori lattian alla...mutta paljonhan näil tuli matkustettua pojankloppina hyvälläkin menestyksellä!!!!! | ||||
|
|
19.03.2006 23:01 | Tuukka Ryyppö | ||
| Niin, ja Virossa kun nyt ainakin ajetaan oikealla, niin kai uskaltaisi olettaa samaa harrastettavan muussakin Baltiassa. | ||||
|
|
19.03.2006 23:00 | Tuukka Ryyppö | ||
| Unkarissa, Slovakiassa ja Tshekissä ajetaan oikealla. Tämä tosin perustuu vain omiin havaintoihin siitä, että vasemmalla ei ajettu missään vaiheessa. Saattaa johtua myöskin mahdollisesta yksiraiteisuudesta - mikä tosin tuntuu niinkin tärkeällä radalla kuin Budapest-Bratislava-Praha hieman epätodennäköiseltä.. | ||||
|
|
19.03.2006 22:57 | Timo Vaarala | ||
| Kenenkäs toi aqua sitten on? | ||||
|
|
19.03.2006 22:56 | Sebastian Helenius | ||
| Ja toi mintun värinen Sm1 tukee myös tätä vuotta. Haulla löytyi kuvia siitä samalta vuodelta. Minä vuosina se oli maalattuna näin? | ||||
|
|
19.03.2006 22:54 | Jaakko Tuominen | ||
| Mikähän on mäen kaltevuus ja pituus, kun minulla ei ole kuljettajan rataosuus selostusta käytössäni. | ||||
|
|
19.03.2006 22:52 | Sebastian Helenius | ||
| Hupsista | ||||
|
|
19.03.2006 22:42 | Juha Paulavuo | ||
| Hyvän näköinen. Näkyy olevan Storstockholms Lokaltrafikin vehjes. Kulkevatkohan nuo SJn kanssa samoilla raiteilla? | ||||
|
|
19.03.2006 22:41 | Joni Kontio | ||
| Tässäpä Suomen raskain tuossa kyseisessä mäessä. https://vaunut.org/kuvasivu/13731 | ||||
|
|
19.03.2006 22:39 | Jaakko Tuominen | ||
| Oliko nuo kanget noin ruosteessa vai maalattuja | ||||
|
|
19.03.2006 22:30 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Tästäkään eivät taas kaikki pidä, mutta 26xx-sarjan deeverit voisi laittaa sinne vaihtotyöhön, kun ne on siihen kehitelty. Kyllä Dr16-sarjasta enemmän hyötyä on linja-ajossa. Eri asia on tietysti paikat, joissa tarvitaan sitten hajautettua veturipalvelusta; esim toinen päivystykseen, toinen paluujunaan tmv. | ||||
|
|
19.03.2006 22:28 | Jukka Haaramo | ||
| Taiteilijan näkemys InterCitystä ylävasemmalla yrittänee kuvailla lähinnä Cx:n sisustusta. Keskellä oleva sisäkuva taas lienee sinisen Cht-vaunun salonkiosastosta, jollainen oli ainakin Imatra Expressissä melko pitkään. | ||||
|
|
19.03.2006 22:25 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Tässä on kyllä väärä päiväys, oikea näkyy kuvassakin. Mukava Dv15-pläjäys! | ||||
|
|
19.03.2006 22:23 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Myös uudemman värityksen omaavia susia on reilusti, joten voisi olla 1993-4? | ||||
|
|
19.03.2006 22:22 | Arto Papunen | ||
| Koskas Dv12 sarja katosi Helsingistä? | ||||
|
|
19.03.2006 22:17 | Johannes Erra | ||
| Erittäin todennäköisesti vuosi on 1994 tai aiempi, Dr13-veturin vuoksi. Satunnaisesti Dr13 on käynyt Helsingissä myöhemminkin, mutta kyllä Turun sähköistys lähes täysin ne täältä kadotti. | ||||
|
|
19.03.2006 22:04 | Tapio Juomukkaharju | ||
| Kuulemma hytit olivat kiinni peräti 4.llä pultilla joten vaihto on ollut nopeaa tarvittaessa(Tpe varikolla kuultu tieto neljästä pultista, muutoin varmistamaton): | ||||
|
|
19.03.2006 22:04 | Tunnus poistettu | ||
| Olisi hyvä kysymys,että kuinka monta raidetta kuvassa on. | ||||
|
|
19.03.2006 22:03 | Tunnus poistettu | ||
| On se vaan niin iso. | ||||
|
|
19.03.2006 21:56 | Tapio Juomukkaharju | ||
|
|
19.03.2006 21:46 | Petri Tuovinen | ||
| Jatkuvasti rälläsivät. Oletko Teho minnepäin menossa, vai pyöriskeletkö Oulun ympäristössä? Jos haluat kuvailla T5361 malmia, sen normaali tuloaika Ouluun on puoli neljän maissa. Voin antaa joitakin kuvausvinkkejä, ota yhteyttä. | ||||
|
|
19.03.2006 21:43 | [Tunnus poistettu] | ||
| Tässä menikin nyt mulla puurot ja vellit sekaisin, koska tää onkin 921 niin sehän ajoi vikan ajonsa Kontiomäellä 30.1.1974 tavarajunassa 6628/9643A Kontiomäki-Kajaani-Kontiomäki. Tuo edellisen osion teksti koskee siis Tv1 922:n viimeistä ajoa. Tv1 922 ei ollut loppuaikoinaan ollenkaan Kontiomäellä Sorry! Iisalmessahan se loppuunasti työskenteli. | ||||
|
|
19.03.2006 21:38 | Tapio Juomukkaharju | ||
| Junan nopeus oli 140 km/h poliisin tutkan mukaan ja poliiseja hatutti kun evät voineet sakottaa. Tämä taisi olla samoihin aikoihin kun Larin mainitsema mainos. Ilmeisesti samaa mainoskamppanjaa. | ||||
|
|
19.03.2006 21:36 | [Tunnus poistettu] | ||
| Tuo iso valonheittäjä oli jo vuosia aiemmin ollut kiinni 922:ssa. Sisarveturissa 921 oli samantyylinen, Muissa lähinumeroissa en muista tuollaista tavanneeni. (En kuitenkaan tarkistanut kuvista). Tää siirrettiin vielä Iisalmeen, jossa jäi viimeiseksi liikenteessä olleeksi Jumboksi ajaen viimeisen ajonsa siellä vuonna 1972. | ||||
|
|
19.03.2006 21:33 | Tapio Juomukkaharju | ||
| Oli ne tosiaan tehottomia nuo jalkajarrut varsinkin laskumäkityöskentelyssä, aina mielellään laittoi sen rautatapin reikään ja katseli kyytissä miten menee. Siihen aikaan kun noita vaunuja oli enemmänkin kulussa niin oli ainakin (Tpe)Viinikassa raiteet "serpentiiniä" joten vaunut pysähtyivät melkein itsestään. Vanhin kiskon pätkä mikä köytyi oli V.lta 1898. Ei enää sillä "Viinikka" uusittiin 1980 luvun alussa. | ||||
|
|
19.03.2006 21:20 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kovaa homma varmaan olla topparoikassa lapiohommissa. Harmi kun yhdessäkään kuvissa ei näy (Seinäjoen?) koneita. Seinäjoella oli tuohon aikaan pääasiassa vetureita, jotka myöhemmin tunnettiin sarjamerkeillä Sk3 ja Sk6. Yksi C5 kummittelee siellä tuohon aikaan vuodesta toiseen, mutta ei yhtään henkilöjunaveturia. Oulussa oli (nykymerkinnöin) 5 Hk5:ttä muut pääasiassa C5 ja Sk (1 ja 2) edustajia ja mitä ne pari F1:tä Kokkolassa Ykspihlajan liikenteessä?. Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että pitkä Pohjanmaanrata oli kauan näiden sittemmin eri Sk:oina tunnettujen vetureiden valtakuntaa, kun muita sarjoja ei juuri löydy! Mahtavaa työsarkaa ovat nämä pienet ja heiveröiset koneet siinä tapauksessa maamme valtasuonella tehnet. Hatun nosto niille. | ||||
|
|
19.03.2006 21:20 | Timo Mattila | ||
| jee jee karua | ||||
|
|
19.03.2006 21:16 | Tapio Juomukkaharju | ||
| Eipä enää tuolla raiteella nää juurikaan kalustoa paitsi nyt syksystä asti joku "rälläkkä" on siellä seissyt. Aiemmin syksyllä "rälläkkä" seisoi Hp.n 4 raiteella, jossa se oli totaalisen tiellä ajatellen raakapuujunien vaihtotöitä. | ||||
|
|
19.03.2006 21:09 | Juha Paulavuo | ||
| Huomattavasti nätimpi kuin Vankka !! | ||||
|
|
19.03.2006 21:08 | Tuukka Ryyppö | ||
| Äywjäy mikä maskotti! Tuon kun VR ottaisi takaisin käyttöön, niin johan pomppaisi matkustajamäärät seitsemänteen potenssiin! Hiano kuin mikä! | ||||
|
|
19.03.2006 21:07 | Anssi Tammi | ||
| Tampereella Vehmaisissa ollut myös vastaava? Ainakin tiilitehtaalla oli oma rata ja savennosto vehje sekä kuuppavaunuja. | ||||
|
|
19.03.2006 21:04 | Tapio Juomukkaharju | ||
| Ainkin Jtt 3.23 (2005-12)(Uusin versio) kertoo "Kulku laskumäen ja raidejarrun yli kielletty. | ||||
|
|
19.03.2006 21:04 | Tuukka Ryyppö | ||
| Propsit Larille historian säilyttämisestä lehtileikkeiden muodossa. Toivottavasti harrastat samaa yhäkin, että saadaan vuonna 2020 lueskella tämänpäivän ihmeistä kuten Vankoista. | ||||
|
|
19.03.2006 20:59 | Juha Paulavuo | ||
| Toteutuivatko nuo tuo sisäkuvan mukaiset vaunusisustukset? Olin itse tuohon aikaan näet mailla vierahilla, joten omia muistikuvia ei ole | ||||
|
|
19.03.2006 20:57 | Petri Lehtonen | ||
| Heh heh.. Hämäävästi olet tuon liikennemerkin tuohon tasoristeyksen valojen paikalle sihdannut. Äkkiä katsomalla näytti hassulta :) | ||||