|
|
29.08.2005 11:58 | Sauli Vähäkoski | ||
| Osoitteessa http://www.kankaanpaanseutu.sps.fi/ on juttu tästä ajelusta. | ||||
|
|
29.08.2005 11:55 | Lari Nylund | ||
| Arto: kärrymyynti on palvelu mm. asiakkaille, jotka ovat liikuntarajoitteisia tai matkustavat lemmikin kanssa. Lisäksi kärrymyynti kiertää nykyään vain jollain ruuhkaisimmilla aseman väleillä, jossa ravintolavaunun (TTC) kapasiteetti ei riitä palvelemaan kaikkia asiakkaita. Pendolinon 309 asiakaspaikasta 22 sijaitsee TTC:ssä eli täyttä tulee jos kaikki ovat siellä samaan aikaan. Pertti: eihän sitä ikinä tiedä. Katsotaan mitä pääkonttorissa päättävät, mutta itse veikkaan Tikkurilan ja Hämeenlinnan tekevän vaihtokaupan. Nykyään esim. meiltä Oulun suunnasta tulevat asiakkaat, jotka jatkavat lentämällä Pendolinossa matkustamisen jälkeen, joutuvat vaihtamaan Tampereella tai Hämeenlinnassa toiseen Tikkurilassa pysähtyvään junaan (yleensä IC2). Mikko: alkoholin nauttiminen julkisissa kulkuneuvoissa (pl. ravintolavaunussa tai kärrymyynnistä ostettuna osastossa) on kielletty Suomen lainsäädännöllä. Siksi me konduktöörit valvomme sitä. Omien nauttiminen on riittävä syy junasta poistamiseen eli kannattaa miettiä tarkkaan joisiko vain alkoholitonta ja pääsee varmasti perille vai haluaako jäädä tutustumaan suomalaiseen luontoon muutaman kaljan vuoksi. |
||||
|
|
29.08.2005 11:36 | Perttu Karttunen | ||
| Pitäis paremmalla kuvalla ottaa parempi kuva tästä :) Jees, eli tasoristeyksessä ei muistaakseni ole edes odotustasanteita mutta pääsyä ei juurikakan tähän ole estetty. Tälle tasoisteykselle pääsee sellasta metsätietä joka erkanee Kaavintieltä ja se tie on suljettu portilla ja muistaakseni varustettu kyltillä "Yksityisalue". Yli tästä on menty vaikka millä menopelillä mm. tela-alustaisella kaivinkneella sekä metsäkoneilla. | ||||
|
|
29.08.2005 11:30 | Lari Nylund | ||
| Konduktööreillä on Helsingissä 21 tuntia vuorokaudessa varamiespalvelu valmiina asemalla esim. tällaisia tapauksia tai sairastumisia varten. Pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla "kotivara". Helsingissä olen itse istunut varalla monta kertaa. Vuorossa on hyvät ja huonot puolet. Jos mitään ei tapahdu, niin on aikaa tavata työkavereita, mutta toistaalta lähtö voi tulla muutaman minuutin varoitusajalla vaikka Ouluun - niin kävi kuvassa mainitussa tapauksessa kollegalle. Ari Palinin kysymykseen vastaus: nämä P835 makuuvaunut menivät omana junana Rovaniemelle. P831 makuuvaunumatkustajat vietiin linja-autolla Tampereelle ja sieltä P61:llä. |
||||
|
|
29.08.2005 11:24 | Lari Nylund | ||
| Kyseisestä tapauksesta kannattaa ilman muuta tehdä selvityspyyntöpalaute, niin se selvitetään. Palaute vaunut.org´issa ei valitettavasti riitä. | ||||
|
|
29.08.2005 11:19 | Lari Nylund | ||
| Viheltelen tälläkin hetkellä - kohti lomaa... Pendolino 59 kun saadaan Ouluun, niin on aika vaihtaa vapaalle 3½ viikoksi. | ||||
|
|
29.08.2005 11:12 | Lari Nylund | ||
| Eipä ole etunäyttö koolla pilattu tuossa ohjaamon ikkunan alla. | ||||
|
|
29.08.2005 11:10 | Lari Nylund | ||
| Katso linkistä: http://www.virgintrains.co.uk ...lisää näistä Virgin´in Pendolinosta. | ||||
|
|
29.08.2005 11:00 | Kasimir Kärkkäinen | ||
| Ja resiinat näyttävät rekannupeilta. | ||||
|
|
29.08.2005 10:56 | Kasimir Kärkkäinen | ||
| Mitä? Tämähän on brittijunaksi aika hieno. | ||||
|
|
29.08.2005 10:55 | Kasimir Kärkkäinen | ||
| Naurettavan näkönen. | ||||
|
|
29.08.2005 10:52 | Kasimir Kärkkäinen | ||
| Hyi, miten ruma. | ||||
|
|
29.08.2005 10:37 | Eija Mari | ||
| Turussa ei sitten taida olla useinkaan saattajia, kun aika harvakseen tuntuvat vislaavan. Tietty minä olen vain maanantai aamuisin ja torstai-iltapäivisin Turussa ;-) | ||||
|
|
29.08.2005 10:27 | Kimmo Kotimäki | ||
| Hannover-Würzburg välillä rata on pääosin rakennettu 280 km/h nopeudelle ja ICE1 saa ajaa max. 280 km/h. 280 ajetaan kuitenkin vain junan ollessa myöhässä, normaalisti ajetaan 250. | ||||
|
|
29.08.2005 09:54 | Lari Åhman | ||
| Kyllähän tuo pilli tuntui soivan ainakin Kuopion ja Iisalmen välillä ihan mallikkaasti erään tunnetun kipparin toimesta! ;)) | ||||
|
|
29.08.2005 09:47 | Teppo Niemi | ||
| Siltähän se näyttää, ja niin minä olen ymmärtänyt käymieni keskustelujen ja viestinvaihdon perusteella. Itse veikkaisin sarjoja 11-260 tai 270. VR-Cargon sivuulla http://www.vr.fi/fincargo/kalusto_osion_uusiminen/vgobo.shtml löytyy säiliövaunujen sarjatunnuksia. Vok-vaunujen osalta (http://www.1520mm.com/r/w/open.html) asia käy hyvin ilmi: Vok-vaunujen numerothan alkavat 6xx. Numeroiden saloista löytyy tietoa http://www.1520mm.com/r/w/digisigns.html, jopa miten 8. numero määrytyy. |
||||
|
|
29.08.2005 09:40 | Kimmo Kotimäki | ||
| Maksetaanko heittovuorosta päivystyskorvaus vai normaali tuntipalkka? | ||||
|
|
29.08.2005 08:44 | Jorma Rauhala | ||
| SZD/RZD:n litterointi ei nyt aukea: Eikö tämä Vgk olekaan sarjaa 11-243? Vertaa https://vaunut.org/kuvasivu.php/16172.html?&x=80 selostus. | ||||
|
|
29.08.2005 02:33 | Jukka Ak | ||
| Noista elektronisista näyttötauluista vielä! Onneksi ovat saaneet nuo nyt toimimaan kun sain tarkastusmaksun noitten takia. Astuin Helsingin pääasemalla hyvissä ajoin junavaunuun missä tuollaisessa näytössä luki, että "lipunmyynti". Juuri ennen junan liikkeelle lähtöä näyttö meni pimeäksi. Kävelin koko yksikön läpi pari kertaa ja ei myyjää! Tarkastajat tulivat sitten Purolassa ja eivät uskoneet vaikka pari muutakin koki saman.. | ||||
|
|
29.08.2005 01:05 | [Tunnus poistettu] | ||
| Mikähän on tuon sementtitötsän tarkoitus? | ||||
|
|
29.08.2005 00:52 | Ville Saarelainen | ||
| Mäsätäsän ratojen maisemat on mallinnettu esikuviensa mukaan. Toki jokaisen puun ja risun sisällyttäminen olisi liian työlästä, mutta suurinpiirtein kaikki olennaisimmat maaston muodot ja tunnistettavat rakennukset on mukana. Olisi varmaan hienoa matkustaa jenkkilässä Shelby - Whitefish junalla ja bongailla paikkoja jotka ovat tulleet msts:n Marias Pass -radalla tutuiksi. :-) Jossain netissä oli kuvia siltä rataosuudelta ja jotkin niistä näyttivät kovin tutuilta. | ||||
|
|
29.08.2005 00:29 | Arto Papunen | ||
| Ihan kivasti tuo torvi huusi varsinkin kun kattoluukun aukaisi.. | ||||
|
|
28.08.2005 23:46 | [Tunnus poistettu] | ||
| Olisiko tässä trivian paikkakin? Kenen kuvaajan musta hiha oikealla?-) | ||||
|
|
28.08.2005 23:44 | Matti Latva-Hirvelä | ||
| Ompa sitä tullut hinkattua MSTS:llä joskus. Onkohan aivan alkuperäiset maisemat siinä? | ||||
|
|
28.08.2005 23:40 | [Tunnus poistettu] | ||
| En tunne paikkaa, mutta varjosta päättelisin, että kuvan ilmansuunta on välillä pohjoiskoillinen-eteläkaakko. Siis ei länteen päin eli ei Nivala Ylivieskan suuntaan. | ||||
|
|
28.08.2005 22:54 | Marko Anttila | ||
| Heinolalla ja Heinolan radalla taitaa tällä foorumilla olla oma vakiintunut kannattajaporukkansa, ja hyvä niin. Ja kun naapurikunnasta satun olemaan kotoisin, niin kyllähän Heinolakin on aika tuttua ja kiinnostavaa seutua. | ||||
|
|
28.08.2005 22:51 | Jonne Reitti | ||
| Joo kyllähän ne tota jonkin aikaa on harrastanu. Tarkotus on saada saattajat pois ovien välistä. | ||||
|
|
28.08.2005 22:48 | Jape Ruotsalainen | ||
| Kuinkas moni on kuullut/nähnyt että pilliin vihelletään junan lähtömerkiksi? Itse tässä kesällä kertaalleen Tampereen asemalla sen ihmeen näin ja kuulin. | ||||
|
|
28.08.2005 22:18 | Miika Rissanen | ||
| "ainakin melkein" | ||||
|
|
28.08.2005 22:17 | Miika Rissanen | ||
| siipi stondaa spygmissä aka. säilä suoristaa stagassa ;) | ||||
|
|
28.08.2005 21:56 | Pauli Kyllönen | ||
| Mie bongasin kerran tänä kesänä tämän EFit vaunun P972:sta lähdössä Oulusta kohti Iisalmea. | ||||
|
|
28.08.2005 21:33 | Tomi Lapinlampi | ||
| Tänään bongasin tämän SIG-ihmeen Joensuusta, se oli lähdössä H863:ssa Nurmekseen. | ||||
|
|
28.08.2005 21:30 | [Tunnus poistettu] | ||
| Tutuilla jalanjäjillä oot liikkunut. Nyt en muista löytyykö mulla Pikku-Jumboja tuon makasiinin vierellä työssä, mutta useilla kolleegoillani ainakin. Joskus kauan sitten, kun Lieksan ja Pankakosken välillä oli kapsu niin siirtokuormaus oli ymmärtääkseni tässä. Tällä makasiinalla oli paljon toimintaa vielä ainakin höyryn loppuvuosina. Olen kuvannut useita Pikku-Jumboja vexlaamassa Lieksajoen sillalla. Ne ymmärtääkseni tekivät vaihtotöitä juuri näillä makasiineilla ja ylettyivät sillalle asti. | ||||
|
|
28.08.2005 21:24 | Miika Rissanen | ||
| ...mutta resiinatkin on moottoroituja. | ||||
|
|
28.08.2005 21:07 | Valtteri Keski-Säntti | ||
| Millähän sen kuljettais.. ;) | ||||
|
|
28.08.2005 21:06 | Jukka Markkanen | ||
| Lauantain Savon Sanomissa luki että lahjoitetaan VR:ltä poistettu lättähattu vaunu, mutta pitää kuljettaa itse! L: 3 m P: 15 mc =) | ||||
|
|
28.08.2005 20:57 | Valtteri Keski-Säntti | ||
| Ellei sitten sada joka päivä, eikä pääse fillaroimaan... ;) | ||||
|
|
28.08.2005 19:58 | Tunnus poistettu | ||
| Arvaan Nivalaa Iisalmen suuntaan. | ||||
|
|
28.08.2005 18:56 | Jukka Kolppanen | ||
| Upea kuva..! | ||||
|
|
28.08.2005 18:46 | Joni Kontio | ||
| Ny meni vaikeeksi... Tuota veikkaan Nivalaa Ylivieskan suuntaan. :) | ||||
|
|
28.08.2005 18:39 | Timo Svärd | ||
| Jonski on oikealla pätkällä,mutta kuka tietää/arvaa tarkemman paikan? | ||||
|
|
28.08.2005 18:27 | Joni Kontio | ||
| Iisalmi-Ylivieska radalla... | ||||
|
|
28.08.2005 18:27 | Valtteri Keski-Säntti | ||
| No, minäpä taidankin sitten mennä ensi viikolla rantaradan heittovuoroon - iltapäivisin... Vaikka mitään ei kuitenkaan tapahdu. ;) | ||||
|
|
28.08.2005 18:25 | Jape Ruotsalainen | ||
| Vaarallisessa paikassa? | ||||
|
|
28.08.2005 17:40 | Arto Papunen | ||
| Toiseen päätepisteeseen ei päästy, oli vaunu Niinisalossa tiellä... | ||||
|
|
28.08.2005 17:36 | Jari Kuusinen | ||
| Kuvaan palatakseni, rantaradan harrastajista heittovuorossa ollut Jpl on toiminut ripeästi ja onnistunut mainiosti tehtävässään! ;) | ||||
|
|
28.08.2005 16:55 | Matti Sunell | ||
| No, kun nyt otit asian puheeksi... lyhyt kooste vastauksista sekä pidempi valmisteltu puheenvuoro ovat täällä: http://www.saunalahti.fi/~msunell/junat/klangi/ | ||||
|
|
28.08.2005 16:54 | Jukka Markkanen | ||
| Puu kaatuu.. | ||||
|
|
28.08.2005 16:31 | Eija Mari | ||
| Eli ei mikään toivetyövuoro - ei voi luvata perheelle/ystäville yhtään mitään eikä voi unohtaa kännyä kotiin | ||||
|
|
28.08.2005 16:19 | Lari Åhman | ||
| Heittosakissa on muutama ukko vuorossaan, ja sehän tarkoittaa sitä, että ollaan vapaalla, mutta periaatteessa suhteessa työhön, koska tallipäivystäjä voi soittaa minä hetkenä hyvänsä. Eli se on usein sellasta kyttäämistä, eräskin vek kertoi saaneensa heitossa 8 päivää vapaata, mutta sekin aika oli mennyt melkein kotona kyttäämiseen... | ||||
|
|
28.08.2005 16:14 | Eija Mari | ||
| Mitä tarkoittaa oleminen heittovuorossa? Ollaanko silloin vain odottelemassa jos jotain työtä olisi tarjolla? Onko jokin porukka vakituisesti heittovuorossa? | ||||