|
|
23.01.2005 15:57 | Simo Toikkanen | ||
| Jyrki on oikeassa, näyttäisi tässäkin olevan kunnon kermanvalkeat raidat: https://vaunut.org/kuvasivu/11032 | ||||
|
|
23.01.2005 15:17 | Arto Papunen | ||
| Jämsän ratapihan päässä näkyi Dv12 2567, jossa on pitkässä päässä edelleen se maalaamaton säle. | ||||
|
|
23.01.2005 13:20 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Yksi kuva, joka oli varsin eri kuvakulmasta. Yritin mielessäni täsmäillä sitä, mutta molempien kuvien tarkkuudessa on toivomisen varaa, joten yksityiskohtia on vaikea nähdä. Uskon kernaasti, ettei tämä ole Terijoki, mutta jotenkin intuitio sanoo, että siltä suunnalta kuva on(?) | ||||
|
|
23.01.2005 13:16 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Mutta tarina jatkuu. Vuokatin jälkeen juna lähti kipuamaan mäkeä ylös kohti Paakkia ja kun pääsimme mäen harjalle, koneapulainen havaitsi, että hänen puoleiselle vandringille alkaa ilmestyä alati kasvava öljylammikko. Kone laitettiin rullaamaan ja päästiinhän sitä samoilla vauhdeilla sitten Kontiomäen ratapihalle. Siellä poistuin kyydistä ja veturia lähdettiin viemään veturitalleille. Aiemmin oli radiolla tiedusteltu varaveturia ja Kontiomäeltä todettiin, että meillä on vain Tka3 (302)!! Veturia verstautettiin tallilla puolisen tuntia ja niin matka jatkui! | ||||
|
|
23.01.2005 13:12 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Joo, kulkihan siinä makuuvaunujakin, mutta ei tosiaan loppuaikana. Vuoden 1989 keväällä, maaliskuussa oli ensimmäinen kerta, kun matkustin P 9:llä. Kokoonpano oli tuolloin Joensuusta eteenpäin Dv12 2534 + Eit 23243 + 23223 + Fot 23910 + CEmt 24036 + 24051. Juna oli täynnä kuin Turusen pyssy; noin kahdenkymmenen muun matkustajan kanssa jouduimme matkustamaan Lieksaan saakka Fotin lattialla, johon muutama retkeilijä oli levittänyt makuualustoja, joilla saattoi istua. Lisäksi vaunu oli aika täynnänsä suuria matkalaukkuja ja suksipaketteja ym. rahtia, joten sielläkin oli varsin täyttä. Lieksassa pääsin ensimmäiseen Eit-vaunuun ja Nurmeksessa kävin kuvaamassa junaa. Vek huusi ikkunastaan, että taitaa olla juna täynnä! Vastasin myöntävästi johon kuljettaja "tuu tänne, tääl on tilaa". Mukava olikin taittaa tuo korpitaival noin. | ||||
|
|
23.01.2005 12:58 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Vanha (nykyään ei kai uskalla sanoa kunnon) keinohan on jättää se jyskyttämään tyhjäkäynnille yön yli. | ||||
|
|
23.01.2005 12:56 | Kimmo Pyrhönen | ||
| Jaahas, ravintolavaunusta kuvattu. | ||||
|
|
23.01.2005 12:39 | Lari Åhman | ||
| Kylläpä, sekin on komeata kuuneltavaa, kun Murrella päästellään linjalla sen mitä se kulkee, eli n. 80 km/h! Olin kerran kyydissä juuri tuon Soinlahden keikan, ja oli kyllä erittäin hieno kokemus, mutta ehkä niitä ääniä on kuitenkin mukavampi kuunnella laiturilta käsin... Voi perhana kun menivät viemään tuon sinne etelän ukkojen rääkättäväksi, mutta onneksi tässä on taas Hesan keikka tiedossa, niin pitää yrittää keretä bongata tämä 2029 silloin ;) | ||||
|
|
23.01.2005 11:58 | Juhana Stolt | ||
| Olin yhteydessä Terijoki-seuraan ja siellä oltiin vahvasti sitä mieltä, että tämä kuva ei olisi Terijoen uudeltakaan asemalta. Asema oli 2,5 kerrosta korkea ja vaikka kuvakulma voi olla hyvin hämäävä, vaikuttaisi taustalla näkyvä rakennus pienemmältä. Olisiko KooPeellä hallussaan kuvia Terijoesta, jotka voisivat tukea näkemystä tämän kuvan ottopaikasta? | ||||
|
|
23.01.2005 07:59 | Jouni Heikniemi | ||
| Kyllähän sitä nyt on ihan sotkuksi asti, kun 20 cm lävähti yhtenä yönä... | ||||
|
|
23.01.2005 05:43 | Tommi K Hakala | ||
| Ja parisen vuoden kuluttua tuli tuohon sellainen asuntovaunu-tyyppinen kioski,tyylitön verrattuna tähän vanhaan vaikka onkin rapistunut. | ||||
|
|
23.01.2005 05:40 | Tommi K Hakala | ||
| Urgh.Tuossa harjanteella saataisin olla kuvassa makaamassa lastenvaunuissa noihin aikoihin...silloisen kotitalon katonharja näkyy noiden A-tolppien välissä...-aikakonekuva taas- | ||||
|
|
23.01.2005 01:07 | Tomi Lapinlampi | ||
| Muita silmiinpistäneitä uudistuksia Ed/Eds/Edfs -vaunujen sisustuksessa ovat olleet ainakin vessanovien kahvat, toisissa on nupit ja toisissa ei, sekä matkatavaralokeroiden oviin jossain vaiheessa ilmestyneet kahvat. Muuta? | ||||
|
|
23.01.2005 00:00 | Juhana Konttinen | ||
| Kyllähän se isompikin roikka vempulla irtoaa ja voi sitä ääntä, murinaa, kolinaa, räminää ja metallin valitusta kun pusketaan vaunuja mäen huipulle. Tai puhumattakaan siitä äänestä kun tonnit vievät hetkellisesti voiton ja kanget vääntävät pinnapyörät lyömään ympäri! Argh! Kertakaikkiaan! Uusi yritys ja muhkeampi murahdus ja johan irtoaa taas uusi roikka paloiteltavaksi mäen huipulle. | ||||
|
|
22.01.2005 23:27 | Pauli Kyllönen | ||
| Juuh Ilkka on oikeassa. P71:n tulossa ja P976 lähdössä kunhan P71:n on saatu laituriin. | ||||
|
|
22.01.2005 23:14 | Lari Åhman | ||
| No minä veikkaan ettei tuo edes yritä lähteä - tai jos lähtee niin erittäin vaikeasti - 30 asteen pakkasella käyntiin. Ja jos on sellainen pakkanen, niin epäilisin että kyllä ne sisään sen ottavat, kuin että vinguttavat sitä väkisin käyntiin, hyvä jos kompuran saa käyntiin silloin. Ja kyllähän se asteraja on järkevä idea, mutta minkäs sille voi jos kumpikaan lämmitys ei toimi, muuta kuin odottaa kesää? Ja asiasta kymmenenteen, eihän kuvan tilanteessa ollut korkeintaan kuin -3 astetta pakkasta. | ||||
|
|
22.01.2005 23:10 | Petri Aho | ||
| Tuo Anssin vastaus tosiaan on tyhjentävä sellainen. Näyttää ihan matkustajajunilta. Tuo Dr16 2821 onkin jo tuttu veturi, on ollut vetämässä meidän reissulla P61:stä ja olen kai ohjaamossakin käynyt Kjä:llä. | ||||
|
|
22.01.2005 22:49 | Jape Ruotsalainen | ||
| Minä taas ajattelin ihan samaa arvausta Anssin kanssa. | ||||
|
|
22.01.2005 22:39 | Mikko Mäntymäki | ||
| Vois sanoa että ihan hyvästä syystä ovat laittaneet tuon 45 asteen rajan, Jokainen kylmäkäynnistys vähentää moottorin käyttöikää. Miettikää vaikka jos tuo 72litran kone laitettaisiin käymään lämmittämättömänä noin 30 asteen pakkasesta niin, mitähän kone tykkää. Se ei ehkä hajoa ensimmäisseen käynnistykseen mutta onkohan koneen kesto samaa luokkaa jos sille tehdään 100000 kylmäkäynnistystä? | ||||
|
|
22.01.2005 22:38 | Jaakko Hujanen | ||
| Rataa lasketaan tämän sillan alla sähköistyksen vuoksi.Työt alkavat huhtikuun alussa 2005. Aivan heinäkuun alussa junaliikenne katkaistaan pariksi päiväksi kokonaan. | ||||
|
|
22.01.2005 22:13 | Lari Åhman | ||
| No siinä oli sellainen ongelma, että Webasto ei pelittänyt (niin kuin hyvin useassa veturissa on tapana), eikä sähkölämmityskään kuulemma kunnolla toiminut, joten eipä siinä muuta vaihtoehtoa ollut kuin pistää se siltään käyntiin. Ja tuohon "45 asteen sääntöön" vielä sen verran, että on tainnut ajat muuttua siitä kun nämä olivat vähän uudempia, kun silloin ei m i s s ä ä n tapauksessa saanut käynnistää alle 45 asteista konetta. Mutta nyt on sääntöihin tullut kuulemma paljon lievityksiä, eikä sitä taideta juurikaan valvoakaan, ainakaan täällä :) | ||||
|
|
22.01.2005 22:07 | Lari Åhman | ||
| Ajattelin ihan samaa arvausta Ilkan kanssa. | ||||
|
|
22.01.2005 21:12 | Ilkka Jokelainen | ||
| Pistänpä semmoisen arvauksen jotta Vaaleen perässä olisi P71 ja Deeveri odottelisi P976:n nokalla. | ||||
|
|
22.01.2005 21:08 | Anssi Manninen | ||
| Hmm,matkustajajunilta vaikuttaisi. | ||||
|
|
22.01.2005 20:59 | Mikko Mäntymäki | ||
| Olisko 6326+6327? | ||||
|
|
22.01.2005 20:48 | Marko Anttila | ||
| Sm4-pari meni tänään Toijalan ohi pysähtymättä Tampereelle päin n. klo 10.35. Numeroita en pystynyt näkemään. Lienee ollut koeajolla? | ||||
|
|
22.01.2005 19:25 | Mikko Mäntymäki | ||
| En kyllä keksi muuta käyttöä tuolle piuhalle. | ||||
|
|
22.01.2005 19:25 | Olli Keski-Rahkonen | ||
| Mikko: kyllä on. | ||||
|
|
22.01.2005 19:23 | Mikko Martimo | ||
| Onko tuo kiskojenvälinen hauenlaukajohdin sitä varten, että turvalaitteet mieltävät raiteen varatuksi? | ||||
|
|
22.01.2005 17:39 | Ilari Eskelinen | ||
| Tuossa vielä linkki yhteen kuvaan tapahtuneesta: http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/iso_webkuva/1101978333437.jpeg | ||||
|
|
22.01.2005 17:23 | Anssi Manninen | ||
| Aika ikävä tapaus. Valmetti korjaukseen!! | ||||
|
|
22.01.2005 17:01 | Eero Heinonen | ||
| Kyllä Vemppu pärjää raskaassakin vaihtopalvelussa, se on vain kuljettajan ajotaidoista kiinni. Ei se missään tapauksessa mikään kevyen vaihtotyön kone ole, nykyään vaan "kevyen" vaihtotyön raja tulee aika nopeasti vastaan, mutta löytyy tästä maasta kuitenkin vielä kevyempiäkin vaihtotöitä, esim vaunupajoilla...:) Nythän voisi viettää hiljaisen hetken 2029:n muiston kunniaksi............. Näin. :) | ||||
|
|
22.01.2005 16:56 | Teemu Lokka | ||
| paitsi ylläpito? taisi poistaa mun kuvan :D | ||||
|
|
22.01.2005 16:55 | Teemu Lokka | ||
| Ite nappasin kuvani n.13:45 I-junasta jonka piti lähteä tikkurilasta 13:38 mut sit lähettiin 13:42 | ||||
|
|
22.01.2005 16:44 | Eero Heinonen | ||
| Toihan on sitä keskeltä kääntyvää mallia, eli sehän varmaan on saattanut vaikuttaa asiaan. | ||||
|
|
22.01.2005 16:41 | Joni Kontio | ||
| Menny vähän leveeksi... | ||||
|
|
22.01.2005 16:33 | Eero Heinonen | ||
| Joo. Kovasti minun käydessäni paikalla muutkin, kuin harrastajat kuvailivat, kamerat ja kamerakännykät kävivät tiuhaan... | ||||
|
|
22.01.2005 16:27 | Juhana Nordlund | ||
| Meikäläisen otos on hieman vanhempi. Canon tallensi kellonajaksi 11.47. Saattaa pitää paikkansakin, koska poistuin paikalta klo 11.50 lähteneellä junalla (kulki myöhässä aikataulustaan tapahtuneen onnettomuuden takia). | ||||
|
|
22.01.2005 16:25 | Eero Heinonen | ||
| Ollaankohan vielä samoihin aikoihin näpsästy kuvat, mun on otettu 14:54? | ||||
|
|
22.01.2005 16:22 | Juhana Nordlund | ||
| Niinpäs tehtiinkin. Kun aiheeseen liittyvällä kanavalla valiteltiin, ettei kunnon kuvaa ollut julkaistu... :) | ||||
|
|
22.01.2005 16:19 | Eero Heinonen | ||
| Jaaha, lisättiinpäs samaan aikaan kuvat...:) | ||||
|
|
22.01.2005 16:02 | Eero Heinonen | ||
| Okei, kiitos Olavi, nimimerkillä "ehkä ensi kesänä Kontiomäelle..." ;) | ||||
|
|
22.01.2005 15:57 | Eero Heinonen | ||
| Joo, mutta Perttu, monessakos paikassa Vempuja käytetään laskumäessä? Kyllä ne taitaa olla jo Seeproilla aika pitkälti ja jossain myös Reeverillä, kuten Sk:lla. | ||||
|
|
22.01.2005 15:54 | Eero Heinonen | ||
| Seeproissahan on (kai kaikissa) kimeä kukkopilli, mutta matala on tyfoni. | ||||
|
|
22.01.2005 15:26 | |||
| Pertulle naminamia :)! Eikös tuo Seepran jäähdytin ole ollut samanlainen aina? Siis tuollainen, joka muistuttaa 26xx-sarjan Deeveriä. | ||||
|
|
22.01.2005 13:37 | Ville Saarelainen | ||
| On niitä kukkopillejä Seeproissakin. Viime kesänä kuulin pillin viheltelyä Joensuussa, vaikkei siellä Vempuja olekaan. | ||||
|
|
22.01.2005 13:34 | Ville Saarelainen | ||
| Onhan niissä myös Webasto, ja luulisi että sitä on myös käytetty. Vai onko iisalmelaisilla tapana lipsua 45 asteen säännöstä? | ||||
|
|
22.01.2005 13:07 | [Tunnus poistettu] | ||
| Exactly they DESTROYED that beautiful station building. What kind of scene would it be nowadays if the station is there in the middle of Leppävaara centre? | ||||
|
|
22.01.2005 12:01 | Ville Saarelainen | ||
| No niin, laitanpa nyt muistaessani sen toisenkin videon jakoon joksikin aikaa: http://personal.inet.fi/koti/ville.saarelainen/juna/T5053_030529.avi | ||||
|
|
22.01.2005 12:00 | Aslak Nieriö | ||
| Kyllä se on minulle ainakin itsestäänselvyys kuvata filmille. kyllä on tullut itsekkin pimiössä joku hetki vietettyä. "ja vedostettu ehkä jopa oikein valokuvapaperille" millekkäs muulle sitä sitten vedostetaan?? |
||||
|
|
22.01.2005 11:58 | Anssi Manninen | ||
| Onpas Etelä-Suomikin saanunna lumipeitteen! | ||||