Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 06.10.2003 11:52 Otto Tuomainen  
  Hieno kuva, vaikka tuota pusikkoa on edessä.
kuva 06.10.2003 11:49 Otto Tuomainen  
  Viime perjantaina tuo asema näytti samanlaiselta. Eipä ole tuon enempää maalattu.
kuva 06.10.2003 11:45 Teppo  
  Kyllä Rt vaunuissa on vekkikatto. Samoin kuin myös Valmetin tekemissä Cmc vaunuissa 24901 ja 24902 (alkuaan A 1 ja 2), sekä Pot vaunuissa 10001 - 10010.
kuva 06.10.2003 11:26 Tommi Pe  
  Tuota Kankaanpään tilannetta voisi verrata Pännäinen-Pietarsaari -väliin, missä on vielä isompi kylä radan päässä, mutta junalta kaupunkiin vievä pikkubussi jää useinkin tyhjänä asemalle. Jos Kankaanpäästä pääsee Parkanon kautta jouhevasti eteenpäin, tarpeeksi monet ihmiset nykyään löytävät aina jonkun heittämään autolla asemalle. Toisaalta eikö olisi logistisesti ovelaa siirtää tavaraliikennettä näille hiljaisille ja hylätyille rataosille? Tavaraliikenne voisi mataa omaa kyytiään henkilöjunia häiritsemättä.
kuva 06.10.2003 11:23 Jouni  
  Tämä veturi on viettänyt useita vuosia Jyväskylässä. Melkein olisi voinut sanoa Jyväskylän nimikkoveturiksi.
kuva 06.10.2003 11:20 Jouni  
  Siellähän oli iso puunpurkupaikka, venäläisillä vaunuilla tuotiin puuta rajan takaa, purettiin kuormat ja palautettiin vaunut nopeasti takaisin Venäjälle. Onko tuo puun siirtokuormaus kokonaan loppunut? Tuollahan oli joskus aivan käsittämättömiä määriä koivutukkeja.
kuva 06.10.2003 11:17 Jouni  
  Onko Rt-vaunuissa tosiaan vekkikatto? Nehän ovat kuitenkin valmistuneet 1972, jolloin tuotannossa oli muuten vain sileäkattoista kalustoa.
kuva 06.10.2003 10:44 Juha Vuorinen  
  1853.
kuva 06.10.2003 10:41 Niila  
  Ainakin yksi katkospaikka radalta poistunee kohta. Kerrankin näin päin, sillä tänään 6.10.2003 oli Aamulehdessä että nostavat Virtain Heinäahossa (keskustan lähellä) sijaitsevan palkkisillan takaisin paikoilleen. Uutta tieyhteyttä suunnitellaan myös ratapihan yli. (Toivottavasti kuitenkin tasoristeystyyppisenä ettei kiskoja kaiveta ylös)
kuva 06.10.2003 10:32 Juha Vuorinen  
  Katto vekitetty.
kuva 06.10.2003 09:27 Ilkka  
  Kyllä se on Tte-29, kuten tästä originaalista näkyy: (linkki toimii vain tietokoneeni ollessa päällä) ikk.iki.fi/galleria/2003_10_05/233_3356.jpg
kuva 06.10.2003 09:10 JukkaR  
  Pitäisi katsoa näemmä vanhemmasta uudempaan. Säilytysraidekkos tämä onkin?
kuva 06.10.2003 09:09 JukkaR  
  Tuo oikean puoleinen on varmaankin uudempi raide. ;) No ehkäpä sepelöinti ja kiskotuksen vaihto onkin paikallaan.
kuva 06.10.2003 09:07 JukkaR  
  Varmaan ollut elementeistä nopea ja halpa kasata.
kuva 06.10.2003 09:04 JukkaR  
  Tyylikäs kuva, deeverit näkyy pikurin läpi.
kuva 06.10.2003 09:02 JukkaR  
  Sehän näyttää melkein puhtaalta. :)
kuva 06.10.2003 08:58 JukkaR  
  Täytyy sanoa että ratapiha ei näytä olleen enää vuosiin ahkerassa käytössä. Lepikkoa alkaa työntämään. Onkos Ylämyllyllä ollut aikoinaan miten suuri ratapiha?
kuva 06.10.2003 08:53 Otto Tuomainen  
  Ei ole liikennettä Orimattilasta. Lapinjärveltä lähtee puuta.
kuva 06.10.2003 02:43 killerpop  
  (kuvalla kun ei ollut yhtään kommenttia tätä ennen, niin eipä näkynyt tuo kuvan lyhyt nimi, joka nyt paljastui Tte-29:ksi)
kuva 06.10.2003 02:37 killerpop  
  Tämä lienee sitten Tte-25? minä kun en oikein n e ä :) Kovasti muistuttaa Tampereella ollutta Tte-22:sta, joskaan kuvien perusteella ei identtinen. Olisi kiva nähdä jonkinlaista listaa kaikista työkoneista, jos sellaista kukaan on jaksanut dokumentoida tai saanut ylipäätänsä kattavia tietoja näistä. Ja jos ei halua/pysty saamaan julkisiksi, niin meilitsekin voi tuupata.
kuva 06.10.2003 01:18 sama  
  oli jo silloin ruosteessa ja rehujen seassa
kuva 06.10.2003 01:08 Timo O.  
  oliko tää siinä tallin vieressä? jos oli niin on se useamman vuoden siinä varmasti ollu, itehi kävin kyyläämässä sen jossain 90-luvun puolessavälissä.
kuva 06.10.2003 00:57 Timo O.  
  Joo se toinen oli 2617. Liikenne oli poikki n.3 viikkoa.
kuva 06.10.2003 00:43 Timo O.  
  Onhan se hyvässäkunnossa, entisöitiin 90-luvulla
kuva 05.10.2003 23:23 TeeVee  
  Tupakkikin palaisi melko joutuisasti !
kuva 05.10.2003 21:36 RPekka  
  ...tai sitten löpökuski on joskus lorauttanut tuonkin täyteen.
kuva 05.10.2003 21:33 Juha Mäkinen  
  Tulipa mieleen oma armeija-aika, meil juna lastattiin Kauttualla ja matka kohti Rovajärveä/Misiä.Tullessa purettiin just Kokemäellä. Vuosi -95 Säkylä
kuva 05.10.2003 21:26 Janne  
  Jokseenkin harvinaista on, jos Oulussa vielä vappuna on lunta kuin jossain varjopaikoissa kasattuna.Viime talvena oli kyllä vähän lunta, toissatalvena kyllä oli paljon lunta, mutta äkkiä ne huhtikuun lopulla jo lähtivät sulamaan Lapissakin.

Esimerkiksi tämän kuvan perusteella näyttäisi tuon kuvan päivämääräksi sopivan 15.4.2003 jotenkuten: http://calm.iki.fi/rovaniemi_2003-04-13
kuva 05.10.2003 21:24 Arto P  
  Siis kaikki S vuorot 45, 47, 58?
Entäs ne muutamat IC-vuorot, jotka eivät pysähdy?
kuva 05.10.2003 21:04 Pekka Kallio  
  Vaunuhallissa on mm. laitteet sekä jätesäiliöiden tyhjentämiseen että puhdasveden lisäämiseen.
kuva 05.10.2003 20:57 Markus Perälä  
  Ensi tammikuusta lähtien, kun aikataulukausi vaihtuu alkaa Pendo pysähtyä myös Parkanossa... Tämän tiedon "kaivoin" esille Vr:n nettisivuilta!!!
kuva 05.10.2003 20:55 Jpl  
  Ja S123 tulee tietenkin Karjaalta ja IC2 128 tulee Salosta.. pitäs kai mennä nukkumaan..
kuva 05.10.2003 20:54 Jpl  
  No nyt se nimikin unohtui.. no minähän tuon laitoin :)
kuva 05.10.2003 20:38 Olli  
  Ei ole hylätty. Ei kyllä kauhean kaukanakaan ole hylkäämisistä oltu sillä deevereitä on mennyt pariin otteeseen todella romuksi niin että jäljellä on ollut vain banaaniksi vääntynyt alusta ja jotain päämoottorin tapaista. Lisäksi Arolassa 1986 2508 ja toinen veturi meinattiin aluksi romuttaa paikan päällä niiden suistuttua suohon.. paikalle rakennettiin kuitenkin tie ja veturit saatiin nostettua pois.
kuva 05.10.2003 20:15 Korkki  
  Onko nämä rantaradan kohtausraiteet kovassa käytössä? Eikös liikenne kuitenkin ole niin tasavälein tapahtuvaa että pääosa kohtauksista taitaa tapahtua asemilla ja näitä käytetään vain poikkeustapauksissa kun tavaraliikennettäkään ei ole...
kuva 05.10.2003 20:11 Roni  
  Tämä on kyllä loistava foorumi tiedon keräämiseen. Tähänkin kysymykseen löytyi vastaus jo 5 min päästä! Upeaa!
kuva 05.10.2003 19:59 Joni  
  Joo täs on L.M. Ericssonin vehkeet ja luultavasti tosiaan Agan vilkkulaite.
kuva 05.10.2003 19:57 Pakkis  
  kun kerran deevereiden tai deeverin onnettomuuksista puhutaan niin eihän yhtään veturia ole hylätty??
kuva 05.10.2003 19:55 Jukka Voudinmäki  
  Kyllä. Matkustajaliikenne Suonenjoen ja Iisveden välillä lopetettiin jo v. 1936.
kuva 05.10.2003 19:45 JanneR  
  Eikös Iisvedelle ole joskus ollut matkustajaliikennettäkin?
kuva 05.10.2003 19:30 JMH  
  Ruskeista puuvaunuista löytyy yllättävän vähän tietoa ja kuvia netistä. Löytyyköhän mitään kirjaa, jossa puisia matkustajavaunuja on esitelty?
kuva 05.10.2003 19:22 PP  
  Joo,120-160 km/h nopeutta ni siitä varmaan kuuluis kiva meteli...
kuva 05.10.2003 19:12 PP  
  On siellä Hangon radalla kyllä paljon noita wihellysmerkkejä...
kuva 05.10.2003 18:27 Perttu  
  Jep. Liedakkala 1965, Koskenkylä 1967, Kontiomäki - Arola 1986, Paloi Raumalla 1993, ja 1990 - luvulla myös Ylämylly, 1999 ajoi pesuhallin seinän läpi Joensuussa (kuski unohti laittaa jarrut päälle kun lähti sulkemaan pesuhallin ovea)
kuva 05.10.2003 18:24 Teemu Sirkiä  
  Kyllä ne sulut ovat tuossakin kuvassa punaiset, ota huomioon kuvan sävyt, ne eivät ole ihan kohdallaan, lisäksi ne näyttävät kiiltävän aika hyvin.
kuva 05.10.2003 17:47 Ilkka  
  Joo. Niitä harvoja pohjoisen paikkakuntia, jossa juna pysähtyy useammalla kuin yhdellä asemalla.
kuva 05.10.2003 17:42 Christian  
  Siis Rky vasemmalla ja Rbkt oikealla
kuva 05.10.2003 17:21 Pasi Hölttä  
  Tässä kuvassa raiteensulun "suistimet" (onko niille virallista nimeä?) vaan näyttävät keltaisilta, aloin sitten vaan miettiä, onko tuo joku uudempi kehitysversio perinteisestä tuplasulusta.
kuva 05.10.2003 17:11 Olli  
  Liedakkalassa tultiin Tv1 1200-vetoista päivystäjää vasten. Lisäksi 2508 on ollut ainakin neljässä eri onnettomuudessa ja hyttikin paloi raumalla 1993.
kuva 05.10.2003 17:10 Olli  
  Ei, kaikki junat ajavat tästä läpi.
kuva 05.10.2003 17:10 Jouni  
  No ei tod ole, mistäs sitten Joensuuhun mentäisiin? :D Imatran asema on pääraiteen varressa.