|
|
03.12. 12:53 | Rainer Silfverberg | ||
| Nordens Järnvägar 1974 -kirjassa on kuva Vaasan radalta jossa Hr1 1020 perässä on 5 vaunua, jäähdytysvaunu ensimmäisenä, sitten kolme puuvaunua ja viimeisenä ilmeisesti teräsvaunu, mutta kuva on niin epäselvä että vaunutyyppiä ei tunnista. Ne joilla on kevään 1974 "Turisti " voivat tarkistaa onko kulkenut Helsinki-Vaasa välillä teräsmakuuvaunua. | ||||
|
|
03.12. 12:02 | Petri Nummijoki | ||
| Jos puhutaan aktiivikäytön ajoista niin olisiko Seinäjoen ja Vaasan välillä ehtinyt olla CEmt Hr1-vetoisessa junassa, kun Hr1-veturit 1020 ja 1021 olivat ko. liikenteessä muutaman kuukauden ajan keväällä 1974? Muuten mahdollisuudet ovat aika heikot. CEmt-vaunuja valmistui vasta 1970 ja siihen mennessä Hr1-vetoinen pikajunaliikenne oli jo lähes päättynyt. Aikataulukaudella 1970-1971 on vielä junaparissa P73/74 esiintynyt höyryvetoa Kouvolan ja Kuopion välillä mutta tämä oli tavallaan Kontiomäen perinteisen yöpikajunan P71/72 lisäjuna sen jälkeen, kun Joensuun yöpikajuna P81/82 oli siirretty Kouvola-Pieksämäki-Joensuu-reitiltä 1968 kulkemaan uutta Parikkala-Onkamo-rataa. En oikein jaksa uskoa, että P73/74 olisi ollut ensimmäisten yöpikajunien joukossa, jotka saivat uusia CEmt-vaunuja. | ||||
|
|
03.12. 11:36 | Jouni Hytönen | ||
| Jaa niin kansainvälisen ravintolayhtiön vaunujen sarjamerkki oli pelkkä R. | ||||
|
|
03.12. 10:50 | Jimi Lappalainen | ||
| Erittäin asiallinen kuva. | ||||
|
|
03.12. 10:05 | Jukka P. T. Ruuskanen | ||
| Mukavaa, että kuvan eteen on nähty vaivaa. | ||||
|
|
03.12. 09:52 | Veeti Heino | ||
| Todennäköisesti. | ||||
|
|
02.12. 20:11 | Petri Nummijoki | ||
| Kansainvälisen R-sarjan ravintolavaunun sisäkuva on https://vaunut.org/kuva/139417. Toisaalta on tämä Rk-vaunukin uudempana ollut tyylikkäämmän oloinen, mitä yllä olevassa kuvassa https://www.finna.fi/Record/hrm.hrm-39199. Ko. finna-linkin kuva esiintyy Resiina-lehdessä 3/90 Cik-vaununa mutta asiasta oli joskus täällä keskustelua ja päädyttiin siihen, että kuva on oikeasti DR-vaunusta eli Rk-vaunusta ennen vuoden 1959 sisustusmuutoksia. | ||||
|
|
02.12. 18:08 | Rasmus Viirre | ||
| Heh, tuolla juuri Ossi. Muistaakseni lähellä tuota oli pätkä rataa myös pusikossa suuntaan etelä-pohjoinen, mutta sitä ei näy. Oli ”kovat paikat” kun ”taisteltiin” vyksiä vastaan mm. Turkkivaarasta ja Sutisenjärvestä. ;) Radan pätkästä parisen sataa metriä itään, Salmisentien risteykseen kaivettiin väliaikainen potero jossa sai sen yhden yön aikana kökkiä. | ||||
|
|
02.12. 17:50 | Rasmus Viirre | ||
| Tosiaan, kertopuu- ja vanerituotteita valmistetaan Punkaharjulla, Metsän tehtaalla. Kertopuu kyllä luokitellaan yleisesti puutavaralajina sahatavaraksi. Valmistustapa ja ominaisuudet vain eroavat. | ||||
|
|
02.12. 16:52 | Mikko Ketolainen | ||
| Olisiko kyydissä kuitenkin kertopuuta kun näyttäisi olevan useampia samankokoisia paketteja päällekkäin? Eikös sahatavarat yleensä viedä tuotantolaitoksilta pois niille suunnitelluilla tavaravaunuilla, kuten esim. Habbin, Hbikk, Hbin ja Hbi? Toki onhan niitä viety avovaunuillakin | ||||
|
|
02.12. 14:53 | Juha Kutvonen | ||
| Minulla ei ole vuoden 1975 kaukojunien vaunustoluetteloa, mutta vuosien -73 ja -76 (Eljakselta ostamieni) luetteloiden mukaan P 78:ssa CEit oli junassa viimeisenä Helsinkiin tullessa, joten siltäkin osin kaikki näyttäisi täsmäävän. | ||||
|
|
02.12. 13:39 | Noah Nieminen | ||
| Kiitokset! Kuvausolosuhteet olivat hieman vaikeat, joten ISO:n piti olla melko isolla ja todennäköisesti kuvan kohina johtuu siitä. | ||||
|
|
02.12. 13:35 | Pertti Miettinen | ||
| Siuron viimeinen kisko-kallehan se siellä on. | ||||
|
|
02.12. 13:17 | Petri Nummijoki | ||
| Rk-vaunut olivat tosiaan VR:n omia. Mutta se jaksaakin hämmästyttää, että viimeisten "kansainvälisten" ravintolavaunujen poistuessa 1963-1964, jäivät jäljelle varsinaisista ravintolavaunuista vain nämä kuusi Rk-vaunua ja tällä pärjättiin vuoteen 1972, jolloin täydennystä saatiin uusista Rt-vaunuista ja niistäkin vain EK/EP-juniin. Tavallisissa pikajunissa piti odotella vuoteen 1975 ja Rkt-vaunuihin asti, että saatiin ravintolavaunukantaan parannusta. Kovin suuresti tämmöistä palvelua ei tästä päätellen 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa arvostettu. Tietysti kahvilavaunuja oli lisäksi mutta niissähän oli kaikissa noin puolet vaunusta matkustajaosastona, joten tarjoiluosastossa lienee ollut tiivis tunnelma, jos vaikka 15-vaunun ruuhkapikajunassa piti puolen vaunun kokoisessa kahvilaosastossa hoidella kaikki juoma- ja ruokatarjoilun tarpeet. | ||||
|
|
02.12. 13:14 | Ossi Rosten | ||
| @Rasmus: Niinhän tuo näemmä näkyy kartallakin :) https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7141557.196640078&e=592512.3202434655&title=Rata&desc=&zoom=12&layers=W3siaWQiOjIsIm9wYWNpdHkiOjEwMH1d-z |
||||
|
|
02.12. 13:00 | Petri Sallinen | ||
| Rk 2053 (ex-RK, ex-DR) ei ollut kansainvälisen ravintolavaunuyhtiön vaunu, vaan VR:n on oma viritys. Oheisen linkin takaa aukeaa lyhyt historiikki vaunusta. https://mestarimallit.com/wp-content/uploads/sites/965/2023/08/Mestarimallit-Uutiskirje-29.8.2023.pdf |
||||
|
|
02.12. 12:48 | Jouni Hytönen | ||
| Jos tämä on joskus ollut kansainvälinen ravintolavaunu, on sen mennyt loisto onnistuttu kyllä pyyhkimään märällä rätillä historian lehdille. | ||||
|
|
02.12. 12:25 | Jouni Hytönen | ||
| Suunnitteluaineistoissa ainakin. Tämänkaltaisissa esitysmuodoissa ei. | ||||
|
|
02.12. 11:23 | Kevin Glynn | ||
| Satuin näkemään kyseisen junan Hiekkaharjussa noin klo 20:10 aikaan. Hyvä kuva! | ||||
|
|
01.12. 22:50 | Petri Nummijoki | ||
| Höyryveturit Valtionrautateillä-kirjan mukaan 1803:lla on vielä joulukuussa 1961 ajettu 114 km, joka sopisi ajoon Haapamäeltä Tampereelle, kun 1800 ja 1803 olivat palaamassa höyrynantotehtävistä Lievestuoreelta. Ilmeisesti siis 1803 tuli fyysisesti Tampereelle jo vuoden 1961 puolella. Jos vetureita on 1962 siirrelty (kylminä) Tampereella niin kaippa se on voinut olla joku muukin ellei sitten numerosta ole muistikuvaa, että oli nimenomaan 1803? | ||||
|
|
01.12. 21:32 | Rasmus Viirre | ||
| Itse tuli löydettyä jonkusen kymmeniä metrejä vanhaa ja pusikkoista rataa Kuhmon Vuosangasta talvella 2023… Ja teltta tuli yhdeksi yöksi pystytettyä ihan kiskojen päälle. Ei niin mukava makuualusta :) Koordinaatit sain mapsista suurin piirtein talteen, mutta kuvaa en tainnut puhelimellakaan ottaa. Oli kylmä, pimeä ja tuetenkin kiirus. | ||||
|
|
01.12. 21:24 | Aarni Lilja | ||
| Hieno kuva Noah | ||||
|
|
01.12. 21:15 | Erkki Nuutio | ||
| Uskallan siten todeta, että näin 1803:n Tampereen veturitallin kääntöpöydällä vuonna 1962. Kameraa ei ollut mukanani enkä nähnyt veturia siellä uudelleen. | ||||
|
|
01.12. 20:49 | Aarni Lilja | ||
| Selvä | ||||
|
|
01.12. 20:28 | Pertti Miettinen | ||
| Petri N. 1800 - 1802 ajot on Tampereella päättynyt : 1800 4/60 , 1801 1/60 ja 1802 3/60. 1803 on tullut Tampereelle1962 mutta ajoja ei ole ( kirjattuna ). | ||||
|
|
01.12. 19:54 | Juha Metsäpelto | ||
| Radan päätepuskin löytyy googlen katunäkymästä vuodelta 2021 kun laittaa hakusanaksi Asematie 10, Kitee. | ||||
|
|
01.12. 19:44 | Kimmo Säteri | ||
| Näyttää myös siltä, että suurin osa matkustajavaunuistakin on nostalgiavärityksessä...? ;) | ||||
|
|
01.12. 19:17 | Luc Grenfell | ||
| Joku AE-juna tämä ei ole, vain IC-juna. | ||||
|
|
01.12. 19:15 | Kimmo Huhta | ||
| Niin minäkin muistelen, että kirjasta löytyy tuo. | ||||
|
|
01.12. 19:04 | Niklas Rinta-Kanto | ||
| Dv12 2506 on ymmärtääkseni poistettu käytöstä, viimeisin havainto Juliadataan on tehty 30.7. junassa T 3224, viimeisin kuva vaunut.orgiin on tietenkin minun kuva, minun kuvan jälkeen vuonna 2024. | ||||
|
|
01.12. 17:58 | Aarni Lilja | ||
| Onko siis Dv12 2506 hylätty vai onko se aktiivisessa liikenteessä? | ||||
|
|
01.12. 17:27 | Ari-Pekka Lanne | ||
| Vallat on etenkin suvisin ― kun on hyvät kelit oikaista Vaaniintien kautta ― monien raumalaisten the päärautis. Muita vaihtoehtoisia rautisseisakkeenpaikkoja ovat ainakin Turku, Björnis ja Kokis. Vaaniin-Neittamosta puheenollen, ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun niillä tienoilla on nähty erikoinen tapahtumasarja. Se alkaa sillä viissiin, että kaksi autokuntaa ajaa samaan suuntaan; joko tietä 12 Rauman suunnasta kohti Harjavaltoja tai tietä 43 Valtain suunnilta kohti Raumaa. Ärjäkämpi kulkulaitoksista saavuttaa jossain kohtaa hieman maltillisemmin körrööttelevän laitoksen ja ohittaa sen. Sen jälkeen menevämpi kulkupeli päästelee suorempia, leveämpiä, sileämpiä ja nopeampia pikateitä pitkin, tehden mutkan Euran kautta. Sen sijaan muutenkin ehkä kitsaampaan sompailuun tottuneen »hiturin» kuljettaja valitsee polttoaineen- ja renkaidensäästö mielessään Vaaniin-Neittamon kautta mutkittelevan nimismiehenkiharaisen, sorapintaisen oikotien. Vaaniintie oikaisee sen verran, että kun näiden kilpailevien autokuntien reitit ovat taas muuttuneet yhdeksi, onkin sama, äsken ohitettu kottero ilmestynyt kuin taian kautta jälleen maantiekiiturin eteen menemisen tulpaksi! Jos vielä sattuu olemaan niin, ettei ampaisemisiin taipuvainen hätähousu ole niin tarkkaan selvillä maakuntiemme pikkuteistä, saattaa tämä ihmetellä, mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu. |
||||
|
|
01.12. 17:26 | Pertti Miettinen | ||
| Kuvausajankohta on elokuun puolivälistä alkaen, koska ennen sitä ei ajettu Toijalaan / Toijalasta M-junia. | ||||
|
|
01.12. 16:58 | Sampsa Saahkari | ||
| Tuo Valtain henkilölaiturin sijoittleu on kyllä mielenkiintoinen historian kuriositeetti. Myös erittäin mielenkiintoinen mm. nilkkaturvallisuuden osalta vähänkään erikoisemmilla kengillä tai liukkaammalla kelillä IC:hen könytessä. Tuli matkustettua tuolta käsin Ouluun ratakatkon Harjavalta-Pori aikana, yleensä kun tuo Rauman rautiksen henkilöliikenne on (vielä) sijoitettu pohjoisen joutomaan esikaupunkialueelle. |
||||
|
|
01.12. 16:26 | Markku Naskali | ||
| Kuvan mukaan paikan nimi onkin Paulan kahvio vaikka paikkauntalaiset baarista puhuivatkin. Kerran olen käynyt siellä oluen juomassa. Taisi olla viime vuosituhannen puolella. Ilmeisesti toisessa vaunussa oli myös kahvion pitäjän asunto. Mielestäni tämä yritys esiintyy siinä kirjassa. |
||||
|
|
01.12. 16:14 | Jimi Lappalainen | ||
| Vieläkö nykyään käytetään desimaaleja viimeisen sijaintimetrin perässä? | ||||
|
|
01.12. 16:03 | Antti Grönroos | ||
| Tämä olisi hyvä käydä kuvaamassa. | ||||
|
|
01.12. 15:46 | Jari Välimaa | ||
| Itse jos olisin vastuussa niin huolehtisin että kaikkea infraa käytetään tasaisesti koska kiskot ja vaihteet ovat kuluvia osia. | ||||
|
|
01.12. 15:44 | Jari Välimaa | ||
| Luulen että poistuvat. Tuolla oli paljon muutoksia muutenkin. | ||||
|
|
01.12. 15:34 | Kimmo Huhta | ||
| https://vaunut.org/kuva/78890 | ||||
|
|
01.12. 15:26 | Markku Naskali | ||
| Paulan Baari puolestaan sijaitsi muulla päin Suomea. Vaikka ei ollut lähelläkään rautatietä, jotain siihen liittyvää oli kuitenkin... | ||||
|
|
01.12. 14:37 | Erkki Nuutio | ||
| Oliko Alavuksella lyhkäinen kotiveturi jo vanhaiseen aikaan (vaikkapa B1) ? Talli on tehty viimeistään 20-luvun alussa. Kääntöpöytäkin löytyy 1923 raidekaaviosta: https://vaunut.org/kuva/84033?kv2=1926&paik=Alavus |
||||
|
|
01.12. 14:24 | Daniel Nironen | ||
| Mistä yksilöstä 2506:n nokka alkuaan? | ||||
|
|
01.12. 13:59 | Juho Rintala | ||
| Ymmärtääkseni 2506 on nykyään poistettu käytöstä isomman vian takia. En kuitenkaan päivytä vielä Dv- listaan, sillä en ole täysin varma. | ||||
|
|
01.12. 13:02 | Jukka P. T. Ruuskanen | ||
| Alavus ei ole edustettuna kirjassa lainkaan. | ||||
|
|
01.12. 12:35 | Kimmo Huhta | ||
| Kesti-Pirtti on ravitsemusliikeen nimenä senlaatuinen, että heti arvelisi sen löytyvän M. A. Nummisen teoksesta Baarien mies. Mutta ulkomuistista nyt ilman kirjaa kädessäni, sanoisin että Kesti-Pirtti ei siellä esiinny. Voiko joku tarkistaa asian? | ||||
|
|
01.12. 12:27 | Rasmus Viirre | ||
| Onhan tuo. Tnk4 988 valmistettu 1.9.1982 | ||||
|
|
01.12. 12:20 | Jorma Rauhala | ||
| Entäs puupenkki ja roskalaatikko? | ||||
|
|
01.12. 10:22 | Jari Välimaa | ||
| Luulen että kivikoria on käytetty estämään vandaalia heittamastä penkkiä raiteille ? | ||||
|
|
01.12. 10:21 | Aarni Lilja | ||
| Hieno kesäinen kuva Niklas. | ||||
|
|
01.12. 10:07 | Jouni Hytönen | ||
| Vähän epäilisin tuonne Nokialle käytetyn nyt sen verran rahaa, ettei ihan heti ole luvassa mitään uusia raiteistomuutoksia, kun ei oikein ole mitään ongelmaakaan, mikä pitäisi korjata. | ||||