02.08.1953 / Everett, Wa., Yhdysvallat
02.08.1953 Great Northernin nostalgiajuna on pysähtynyt Everettin asemalle matkallaan kohti Seattlea. Vuonna 1953 oli tullut kuluneeksi 60 vuotta Great Northernin pääradan valmistumisesta ja rautatien saapumisesta Seattleen. Great Northern juhlisti tätä monin tavoin, muun muassa ajamalla erilaisia nostalgiajunia. Kuvan veturi, klassinen B-4 sarjan 4-4-0 -pyöräjärjestyksellä oleva American #124, oli yllättäen käytössä GN:llä aina vuoteen 1947. Tuolloin veturi oli jo todellinen reliikki ja sillä oli ikää enemmän kuin pääradalla. Vuoden 1953 juhlallisuuksiin veturi pääsi uudelleen ajoon (pienoisrautatieni muokatun historian mukaan). Kuvan juna oli aikanaan hyvin tyypillinen Washingtonin lähijuna. GN liikennöi juuri tällaisella junalla Seattlen ja Skykomishin välillä 1920-luvulla. Aseman vieressä huomiota kiinnittää Greyhoundin Scenicruiser. Bussi on tässä vaiheessa ollut aivan uunituore! Bussi on legendaarista americanaa ja sen muodot ovat syntyneet yhtä legendaarisen Raymond Loewyn käsistä.
Kommentit
| 29.11.2017 23:29 | Hannu Peltola: | Everettin varsinainen asema ( https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/08/Everett_Depot_1900%27s.jpg ) ei ole vielä valmistunut GN:n timpureiden toimesta ja tähän kuvaan tuuraajaksi joutui Snohomishin asemarakennus. Muutenkin maisemassa on vielä yksityiskohtia tekemättä: etualan betonimuuri tulee säistää, kiskot maalata ruosteella, asemalle lisätä ihmisiä, taustan talon katto puuttuu, vaikka sitä ei tästä kuvasta huomaa, jne. jne. Pienoisrautatie on loppumaton työleiri... | |
| 29.11.2017 23:37 | Heikki Jalonen: | Hieno! Milläs ihmeen keinolla tuon asematalon slate-katto on noin vanhan-kuluneen-epätasaisen-realistiseksi tehty? Kulkiko tuo 124 tosiaan öljypoltolla noihin (mallimaailman-) aikoihin? Ja tuo bussi! Voimme vain kuvitella sen äänimaailmaa: alun perin (siis mallimaailman vuonna+1) tuollainen kulki kahdella (2) nelisylinterisellä kaksitahti-Detroit-Dieselillä (á 4,7 l)+nestekytkimet+1x mekaaninen 2x3 vaihteisto. 1953 (---1961) GM:llä ei vielä ollut tarjolla V8-versiota, jolla kaksoismoottoriasennus sittemmin korvattiin. Ehkäpä Murinamylly-Move 51-veturia kuulleet voivat aavistaa miltä se on voinut kuulostaa. Sellainen vähän epätahtisen huojuva vollottava huuto... |
|
| 29.11.2017 23:43 | Hannu Peltola: | Öljy oli ilmeisesti sotien jälkeen erityisen edullista ja USA:ssa monet rautatieyhtiöt muuttivat höyryvetureita öljypoltolle. GN:llä karkeasti noin puolet höyryistä kulki öljyn voimalla 1940-luvun lopulla ja #124 oli yksi niistä. Supercruiser näki päivänvalon tosiaan vasta 1954, mutta en voinut välttää kiusausta hankkia tällaista radalleni! Bussi on muuten kyltitetty Los Angelesiin eli varsinainen pitkän matkan vuoro on kyseessä. Ai niin, unohdin kommentoida aseman kattoa. Se on mallivalmistajan valmista teippinauhaa, joka tuottaa oikein uskottavan näköisen katon. Asennuksen jälkeen sitä on kevyesti säistetty. |
|
| 30.11.2017 00:24 | Eljas Pölhö: | Tuota... eikö se ole Greyhoundin SCENICRUISER. 1. proto 1949 ja toinen jo tuotantomallin näköinen proto 1953. Mallin varsinainen julkinen esittely 14.7.1954 kaupungissa Pontiac, Michigan, vaikka bussi oli jo mukana Detroitin 4.7.1954 paraatissa. GM valmisti näitä 1001 kpl 1954-1956. Muotoilija oli myös rautatiepuolelta tunnettu Raymond Loewy. Alkuperäinen moottori oli epäonnistunut ratkaisu ja Greyhound nosti GM vastaan korvausvaateen. Asia sovittiin oikeuden ulkopuolisella sopimuksella lokakuussa 1956. Busseihin kokeiltiin useita moottorivaihtoehtoja, mutta vasta GM 8V-71 osoittautui hyväksi ja kaikki 987 jäljellä ollutta Scenicruiseria päätettiin muuttaa. Marmon-Herrington sai muutostyön tehdäkseen ja se suoritettiin 11 kuukaudessa alkaen lokakuussa 1961. Näistä on hieno kirja: Greyhound SCENICRUISER. Flagship of the Fleet. Kirj. Tom McNally & Fred Rayman. Iconografix, 2013, |
|
| 30.11.2017 00:59 | Hannu Peltola: | Totta Eljas, minulla tuli bussin mallista ajatusvirhe. Supercruiserhan on myöhempää perua... | |
| 30.11.2017 02:56 | Esa J. Rintamäki: | Greyhoundin vinttikoirasta aasinsilta Onni Vilkkaaseen: kirjassa Pula-ajan bussit väitetään Onnin kopsanneen vinttikoiransa Greyhoundilta. Tämä ei pidä paikkaansa. Onni Vilkas kertoi eräässä haastattelussa nähneensä kerran sodan jälkeen jossakin lehdessä saksalaisen täytekynämainoksen ja sen yhteydessä oli vinttikoirakuvio. Tästäpä O. Vilkas sitten sai ideansa. Ja mikäs siinä, oikein osuva valinta olikin, vinttikoirahan on tuulennopea juoksija ja sopi siten pikavuorobussien kylkiä somistamaan. Ja erottui muista: muut liikennöitsijät saivat tyytyä melko persoonattomiin nimiin ja muista erottuviin värityksiin. T. nimimerkki "paljonkin matkaa tehnyt Vilkkaan busseilla". Tuo tummanpunainen avoauto, miten minun mieleeni tulee Fordin malli vuoteen 1948 asti? Miten on, Hannu? |
|
| 30.11.2017 14:39 | Hannu Peltola: | Esa, voi hyvin olla Ford 1948! Nyt en muista juuri tuota autoa, täytyy tarkistaa seuraavalla käynnillä junatalliin... | |
| 30.11.2017 16:53 | Heikki Jalonen: | Esalle osuma: kyllä se varmaan on 1947..48 Ford Convertibe. Tuo ylempi kromilista taittuu semmoisella veikeällä tavalla takaa alaspäin kohti kuviteltua takapään fokaalipistettä. Mutta, puuttuvat puskurin käpyset viittaavat mallin olevan vähän vaatimattomampi kuin paras Super DeLuxe. Tuo sininen kuorma-auto, maa-aineslavalla, lienee Mack, ehkä B tai L-sarjaa? Olen näkevinäni harakankuvan siinä syylärinkehyksen yläpuolella? Markkinoille tuon näköinen tuli joskus 1952..53. Noin. Ulkonäön puolesta työ yksilö voisi olla jopa vieras tulevaisuudesta, hytti ja maski olivat samannäköisiä vielä joskus 1960-luvun alussa. Kromatut trucker-pakoputket alkoivat tulla muotiin vasta niinä aikoina, aikaisemmin oli vain tehty työtä ja ajettu tavaraa karuilla koneilla. Kuorma-autoa on puolestaan kohtaamassa selvä tapaus, Buick Special, kolmen reiän malli, mukavasti 1952..53 haarukassa. Vaikuttaisi hieman säästömallilta. Ainakin siinä suhteessa, että ostajalla ei ole ollut varaa kovaan kattoon ja neljään oveen vaan on pitänyt tyytyä 2D-HT Convertible-malliin... Mukava on tutkiskella noita yksityiskohtia. Ja, vaikka mallimaailman pääkohde onkin rautatie: olisi täysin epärealistista edes kuvitella amerikkalaista vuoden 1953 liikenneympäristöä ilman kaikenlaisten autojen moninaista kirjoa. Silläpä siis niitäkin sopii tarkastella ja keskusteluissa puida. |
|
| 30.11.2017 17:13 | Hannu Peltola: | Mack on malliltaan B Series, ainakin tavoitteena oli 1952-53 malli, mutta en kyllä osannut kiinnittää huomiota kromattuhin pakoputkiin. Buick on tosiaan mallivuotta 1952, mutta en muista, oliko se 2D HT vai neliovinen. Buick joka tapauksessa vetää yhtä amerikkalaista ikonia: metallinväristä Airstream-asuntovaunua. | |
| 30.11.2017 18:39 | Esa J. Rintamäki: | Hei Hannu! Zoomasin kuvaa raakasti ja tihrusilmilläni olin näkevinäni Buickin Ventiport-aukkojen olevan konepellin sivussa. Malleissa 1949 (pyöreät aukot) Ventiportit olivat etulokasuojissa, samoin vuosimalleissa 1951 ja 1952 (joita äkkinäinen ei erota toisistaan). Väitän tuon kuvassa näkyvän Buickin olevan "kaikkien dollarihymyjen äiti" eli mallia 1950. Näkisipä maskin tai kyljen listoituksen kokonaan! Nelireikäiset Buickit olivat mallia Roadmaster (hintavin), kolmireikäiset olivat mallia Special, joka oli edullisin ja Super, joka oli kalliimpi kuin Special. Näin siis vuonna 1950. Buickilla oli tuolloin tarjolla 2-ovinen Hardtop Super-sarjassa, puhumattakaan sitten Roadmasterista. Itselläni on 1950 Buick 2-door Specialin peltimalli kirjahyllyssäni sulassa sovussa 1958 Chevrolet Impala avon ja 1987 Lada 2104:n kanssa. Niin ja Chevrolet Corvair peltimallikin on, oli pieni ihme löytää se Hakaniemen hallin yläkerrasta. |
|
| 01.12.2017 16:50 | Hannu Peltola: | Esalla on kyllä tarkat silmät ja loistava autotuntemus! En uskalla väittää Buickin osalta vastaan, ainoat varmat tiedot minulla on, että se on ennen vuotta 1953 oleva malli ja että perässä keikkuu Airstream... Mallivalmistajat saattavat kiinnostaa harrastajia. Autot on helpointa listata: Scenicruiser - Classic Metal Works Ford - Walthers Mack - Athearn Buick ja Airstream - Busch (eli oikeasti kyseessä onkin saksalainen auto!) Talojen osalta tässä näkyvät mallit ovat seuraavilta valmistajilta: Snohomishin asema - American Model Buildersin GN Depot -malli, joka on maalattu Great Norhernin 1940-luvun normaaliväritykseen ja kyltitetty Snohomish-kyltillä. Malli on aavistuksen pidempi, kuin oikea Snohomishin asema, mutta muuten oikeanlainen. Tässä tapauksessa oli mukava sattuma, että lähes valmis malli löytyi suoraan rakennussarjana. Taustan talokolmikko - Walthers Merchant's Row III -malli. Everettin aseman takana on näiden kaltaisia kaksikerroksisia tiilitaloja, kuten melkein kaikissa amerikkalaisissa pikkukaupungeissa. Tämä taloryhmä ei ole aivan suoran esikuvan mukainen, mutta kuvan talot ovat kuitenkin hyvä replika tarkasta esikuvasta. Olen rakentanut taloihin sisustan ja niiden takaseinä puuttuu eli talon takaa voi kurkistaa talojen sisäiseen elämään. Oikeanpuoleinen rakennus on kirjakauppa kirjahyllyineen, keskimmäinen kahvila ja vasemmanpuoleisin vähän hämärän oloinen baari, jossa mm. norkoilee lyhythameisia nuoria naisia. Taustan mylly - Walthers Feed Mill. Tämä on valmis rakennussarja, joka on maalausta ja kyltitystä lukuunottamatta rakennettu suoraan paketin ohjeiden mukaan. Rakennus ei ole suoraan esikuvan mukainen, mutta samalla paikalla esikuvassa on myllyrakennus, joka on varsin paljon tämän kaltainen. EDIT vielä: Tarkistin Buickin vuosimallin Buschin sivuilta ja valmistaja ilmoittaa vuosimalliksi 1950. Kiitos Esa tarkasta tunnistuksesta! |