18.07.1968 / Savonlinna (vanha)
18.07.1968 Kana Vr1 539 touhusi Savonlinnan ratapihalla vaihtotöissä heinäkuussa 1968. Tuolloin tavaraa kuljetettiin kiskoilla. Oikealla näkyy Savolan sahan rakennuksia, joissa tulipalo teki tuhojaan kesäkuun lopussa 2022.
Kommentit
| 18.07.2022 10:13 | Jimi Lappalainen: | Ajalta 16.7.68 – 20.7.68 löytyy Tapion kuvia, mahdollisesti kesäiseltä harrastusmatkalta? :) | |
| 18.07.2022 12:25 | Juhani Katajisto: | Se oli aivan oma "taiteen lajinsa" juosta vaihtotyön tiimellyksessä olevan veturin perässä ja napata kuva. Täytyy ottaa huomioon, että ollaan toisten työmaalla ja monasti täytyi toimia mahdollisimman hienovaraisesti. Monasti kuvauksiin suhtauduttiin myönteisesti, mutta poikkeuksiakin oli. - Tapsalla on ollut tässä hyvät olosuhteet, kun on saanut veturin liikuntakoneiston noin hyvin näkyviin ja veturi on ollut ilmeisesti hetken paikallaan. Tämä on Vr1 539:n joutsen laulua. Vielä seuraavassa kuussa se ajoi vaihtotöissä 475 km ja sen lisäksi omin konein Savonlinnasta Joensuuhun. Vuonna 1914 alkanut ura oli sen jälkeen ohi. - Loppuaikoina meillä oli ajossa vielä toinenkin samanlainen harvinainen takaosaltaan umpinainen halkolämmitteinen suoratankkinen Kana. Kaima 533 työskenteli loppuaikoina Pohjanmaalla mm. Ylivieskassa ja Vaasassa ja oli puoltavuotta aiemmin lopettanut ajonsa. | |
| 18.07.2022 13:46 | Teemu Saukkonen: | Pitikö tuohon aikaan olla lupia että sai kuvata? | |
| 18.07.2022 13:54 | Erkki Nuutio: | Kuvan kaasulyhtyjen aikaan, vuonna 1968 meistä boomereista oli jo tullut aikuisia (noin 20-vuotiaita). Voisiko putinkaasun korviketta tehdä kivihiilestä VR:n Pasilan kaasulaitoksessa, vai onko se jo hätäisesti hävitetty sakujen ydinvoimaloiden tapaan? |
|
| 18.07.2022 15:47 | John Lindroth: | Erinomaisen onnistunut Kanakuva,sain tuona samana kesänä olla kaverin kanssa Kanan kyydissä tuolla Savonlinnan ratapihalla. | |
| 18.07.2022 15:50 | Tapio Keränen: | Heinäkuun 1968 kuvausmatka oli viimeisiä vanhempieni kanssa tehtyjä lomamatkoja. Siihen aikaan matkat suunniteltiin sukulaisten asuinpaikkojen mukaan. Oltiin sukulaisten vaivoina vuorokausi - pari. Serkkuni asui tilapäisesti Savonlinnassa tilavassa työsuhdeasunnossa ja lattiapatjoille riitti tilaa. Noina aikoina olin anonut radallakulkulupaa kaikille radoille. Lupa oli voimassa kalenterivuoden. Luvasta maksetiin leimaveroa. Asemalle tultaessa kävin ilmoittautumassa junanlähettäjälle tai muulle tärkeän näköiselle virkamiehelle ja kerroin kuvaavani junia ja muita rautatien rakennelmia. Jotkin vanhan polven rautatieläiset pelkäsivät jopa vakoilutoimintaa, mutta uskoivat asiaani, kun esitin rautatiehallituksen myöntämän kulkuluvan. Luvassa ei tosin ollut mainintaa kuvausluvasta. Sen sijaan oli maininta ettei rautatiehallinto vastaa mistään mahdollisissa onnettomuustapauksissa. Sähköliikenteen yleistyessä kulkulupia ei enää myönnetty. |
|
| 18.07.2022 16:06 | Jyrki Längman: | Kulkulupa http://vaunut.org/kuva/63589 | |
| 18.07.2022 23:07 | Juhani Katajisto: | Teemu hyvä. VR antoi erikoistapauksissa oikein virallisia kuvauslupiakin. Se sisälsi monenlaisa ehtoja ja oli määräaikainen. Lupia oli muutamilla rautatieharrastuskuvaaja ystävilläni. Luvat oli allekirjoittanut rautatiehallituksen yleisen toimiston toimistopäällikkö Reino J Auvinen. Mutta mikäli tarkoitat tällaista maanläheistä tapaa kuvauksiin kerron jotain, miten itse toimin. Kuvasin vuosina 1967-75 vähän alle kolmesataa VR:n höyryveturia, joista monetkin useaan kertaan. Näistä suurin osa oli vielä tuolloin normaaliliikenteessa. Toimintatapa kuvauspaikoilla vaihteli suuresti. Joillain suurilla varikoilla esim. Oulu menin varikonpäällikön puheille kerroin asiani. Hän otti henkilötiedot ylös antoi luvan liikkua omalla vastuulla häiritsemättä ketään. Mikäli oli aikaa saavuttuani eripaikkojen ratapihojen kohteen lähelle oli hyvä vähän "aistia ilmapiiriä" miten veturimiehistöt suhtautuisivat kuvauksiin. Joskus siihen ei vain yksinkertaisesti syystä tai toisesta ollut aikaa. Silloin yritin toimia nopeasti ja poistua paikalta. Joskus kun jonkun vanhan kuljettajan eläkeikä lähestyi eikä hän enää halunnuta ajaa dieselkorttia, ymmärtää hyvin ettei hän kaivannut työympäristöönsä kuvaajia. Saattoipa joku painokelvottomin sanoin esittää mielipiteensä. Parhaimmillaan useammatkin kuljettajat kutsuivat myöhempinä vuosina kotiinsa vierailulle tai kesämökeilleen kylään. Olivat aidosti mielissään, että joku on kiinnostunut heidän työstään ja ymmärsivät, että ei näillä höyryvetureilla ikuisesti ajeta. Joskus oli esim. vaihtotyön hyörinässä niin kiire, että en hämärässä tai pimeällä pystynyt ottamaan liikkuvasta veturista kuvaa ja jonkun kerran pysäyttivät vaihtotyöt, ihan valokuvausta varten, että sain pitemmällä valotuksella otettua kuvat. Muistan kerran Karjaalla vanhan vattumannen (vesimiehen) olleen äärettömän hämmästynyt, kun halusin kuvata Hv:n vesitystä tallin kupeella hänen ohjatessa vesiviskuria. Kysyi vielä moneen kertaan mitä ihmeellistä sinä tässä näet, mutta oli selvästi mielissään. Ei varmaan ollut tullut koskaan kuvatuksi työtehtävissään. Oulussa kerran kuonamontulla Jumboa kuonetessa kuonaaja oli aivan ymmällä. kun kerroin tulleeni Helsigistä varta vasten kuvaamaan höyryvetureita Ouluun. Ei ollut epäkohtelias, muttei ymmärtänyt kuvausta alkuunkaan vaan totesi voi, kun mekin päästäisiin joskus näistä eroon. Lapinlahden soramontulla, höyryvetoisen sorajunan konduktööri kysyi kerran. mitä ihmeen kuvattavaa sinä näet näin epäromanttisissä vehkeissä. - Aika vain muuttuu Eskoseni tai mikä lie konduktöörin nimi. Mitähän mieltä hän olisi nyt. Vastaavan höyryjunan lastausoperaation seuraamiseen voitaisiin nykyään aivan hyvin myydä pääsylippuja, mikäli lastaus olisi mahdollista. Joskus olin hämillään, kun seurasin jotain matkustajajunaa ja aina silloin tällöin pysäytin auton kuvausta varten. Kun veturimiehet hoksasivat jujun alkoivat ajamaan hitaammin. No ei olisi tarvinnut kuitenkaan minun takia varsinkaan, kun konduktöörit alkoivat ihmetellä mistä moiset hidastukset johtuu. Tätä on tapahtunut useamman kerran myös tavarajunia seuratessa ja kuvatessa. Joskus menin veturimiesten juttusille ennen matkaa ja kerroin kuvaus aikeistani. Veturimiehet itse ehdottivat, että he voivat pysäyttää junan silloille tai johonkin muuhun mielenkiintoiseen paikkaan ja ottaisin heillekin kuvat, Näin tapahtui ainakin Korian ja Uimasalmen silloilla. Lukemattomat kerrat on pyynöstäni ja pyytämättäni ajettu vetureita ulos tallista kuvattavaksi. Kokkolassa kerran suostuivat vetämään jopa kolme kylmää Tk3-veturia ulos tallista kuvattavaksi. Tosin nuori tallimies. joka osallistui operaatioon puhisi kiukkuisena. Vanhan varikonpäällikön aikana tämä ei olisi koskaan onnistunut. Osasin se minäkin joskus olla epäkohtelias valitettavasti. Kuvasin kerran jouluaattona yleiseltä tieltä Kouvolan varikkoa vetureineen. Siihen tuli siviilivaatteissa vanhemman puoleinen mieshenkilö. Ilmeisesti vielä sota-ajat muistissa. Minulla oli isot kamerat jalustalla. Hän kielsi minua kuvaamasta. Kun en reakoinut muuten kuin nauramalla hän totesi taidatte olla niitä teollisuus vakoilijoita. Niitähän me vastasin. Mies loukkantui ilmiselvästi ja käveli pois. No pohjimmiltaan varmasti tarkoitti hyvää. Näitä muistelun arvoisia kuvaustapahtumia on lukematon määrä jokaisella joka vähääkään kauemmin on kuvannut. Nykyään ne ovat ehkä erilaisia, mutta aika tulee kirkastamaan nykyistenkin kuvaajien muistot aikojen saatossa. Tässä on vain hyvin pieni osa kohdalleni sattuneita nopeasti muistista kaivettuja kuvausmuistoja. |