23.04.1975 / Bad Ischl, Itävalta
23.04.1975 Sekajuna pysähtyi Bad Ischlin asemalla huhtikuussa 1975. Veturina oli "krokotiili" 1189 05. Sarjassa oli yhdeksän veturia, jotka valmistuivat vuosina 1926 ja 1927. Suurin nopeus oli 75 km/h ja jatkuva teho 1740 kW. Veturisarja hylättiin vuonna 1979.
Kommentit
| 22.11.2022 16:25 | Jarno Piltti: | On se komea veturi. Postibussi ei ihan moderneimmasta päästä. | |
| 22.11.2022 16:37 | Markku Naskali: | Suunnilleen tuollaisia bussit olivat lapsuudessani. Ensimmäiset "nokattomat" olivat mielestäni ihan hullun näköisiä. Veturi on kunnon koneen näköinen. Tosin höyryveturit olivat sulavampilinjaisen oloisia. |
|
| 22.11.2022 17:30 | Tapio Keränen: | Postibussi oli todennäköisesti merkkiä Saurer, itävaltalaista automuotoilua sveitsiläisellä lisenssillä. Österreichische Saurerwerke AG toimitti hyötyajoneuvoja Wienin Simmeringin tehtaalta vuosina 1906 - 1969. | |
| 22.11.2022 18:23 | Rainer Silfverberg: | Jossain Schloss Stroblissa on saanut hoitoa reumaa vastaan näköjään. Bad Ischl oli myös keisariperheen suosima lomanviettopaikka aikoinaan. Täältä alkavat Alpit käytännössä ja vuoren kohdalla rata sukeltaa tunneliin. Sen toisella puolella voi olla aivan erilainen sää kuin tällä puolella. Tuli nähtyä kun olimme hiihtolomareissulla helmikuussa 2011. |
|
| 22.11.2022 18:41 | Markku Naskali: | Edelleen pois raiteilta, mutta oliko niissä ensimmäisissä nokattomissa moottori kuitenkin edessä ja takamoottori bussissa uusi ihmetyksen aihe? | |
| 22.11.2022 19:56 | Esa J. Rintamäki: | Herra Markku, vastaus kysymykseesi on kyllä, ensimmäisiä nokattomia kutsuttiin "Bulldog"-busseiksi ja moottori oli niissä tosiaankin edessä. Bulldogit nousivat suosioon aika helposti, moottorikoppa oli nyt sisäpuolella. Sen vieressä, oikealla oleva tilakin saatiin siten "tienaamaan", kun siihen sai vaikkapa vain yhden matkustajanistuimen. Nokattomat bussit olivat jo 1950-luvun kuluessa syrjäyttäneet perinteiset nokkabussit. Jokunen nokkabussi korjattiinkin bulldogiksi, uskokaa tai älkää. Eikä se ohjausjärjestelmän vipujen entraaminen tällöin suinkaan tekemätön paikka ollut, vaikka äkkiseltään siltä näyttäisi. Mitä takatuuppariin tulee, Suomessa ensimmäinen sellainen oli Onni Vilkkaan #27 (RO-92) vuodelta 1955. Sen alustana oli Mersu OH 321H. Ensimmäistä kertaa Suomessa siinä oli ovi etuakselin etupuolella, ajopiirturi, edessä kierrejouset ja takana ilmajousitus. Ikkunat olivat sinistä lasia, jolloin auringonpaahde ei päässyt sisään. Uutuutena siinä oli myös istuinpaikkakohtaiset lukuvalot. Vilkkaan auto huomioitiin myös autolehdissä. Kotkalainen päivälehtikin siitä kirjoitteli ihastelevin sävyin. Korin siihen oli tehnyt helsinkiläinen Autokorirakenne, mallina Kutter 1, vaikka keula oli Mersun omaa tekemää. Istumapaikkalukuna oli 32. Auton dieselmoottori oli 110 - hevosvoimainen ja akseliväli 4 180 mm. Moottori oli takana pystyssä pitkittäin. Vilkkaalta RO-92 poistui lokakuussa 1961 ja sen osti samoihin aikoihin kestiläläinen V & H Helander. Rekisteriksi tuli OO-427. Helander poisti tämän tuupparimersun marraskuussa 1967. Tiedot Bussidata-sivustolta, Vilkkaan historiikista ja Pula-ajan bussit-kirjasta. |
|
| 22.11.2022 21:44 | Eljas Pölhö: | Jos nyt jatketaan bussilinjalla (krokotiilit on niiin tavanomaisia), niin eikö se ollut O 321 H, joka tuli markkinoille 1954 (ja O 321 HL 10-metrisenä variaationa), eli kirjainten järjestys tyyppimerkinnöissä. O 321 valmistus oli listojen mukaan 12826 kpl ja O 321 HL 5257 kpl (näihin pitää kai lisätä, Argentiinassa, Brasiliassa ja Kreikassa kootut yksilöt). Kun on numero/listafani, niin detaljit iskee silmään (etenkin kun 50-luku on mun kiinnostuksen huippuvuodet). | |
| 23.11.2022 10:41 | Kari Haapakangas: | Koulubussissa se konekoppa oli usein hauskin istumapaikka, mikäli vain kuljettaja sen suvaitsi. | |
| 23.11.2022 11:01 | Markku Naskali: | Kuten lätässäkin. |