??.??.1950 / Tampere Järvensivu
??.??.1950 Höyryveturi 1206 talvisessa maisemassa. Voisipa olla ehkä Tampereeltakin, lisätieto kelpaa. [1950-luku?]
Kommentit
| 07.03.2011 23:35 | Tatu-Pekka Paukkunen: | Tämä on puolestaan Jumbo, eli Tv1. | |
| 08.03.2011 00:40 | Jouni Hytönen: | Voisiko olla kolmioraiteelta Viinikasta kohti keula Järvensivua? | |
| 08.03.2011 07:54 | Jukka Voudinmäki: | Jos kolmioraiteelta, vuosi on siinä tapauksessa aikaisintaan 1951, jolloin raide valmistui. | |
| 08.03.2011 22:24 | Markku Blomgren: | Siinä traktoriarvuuttelukuvassa lienee sama juna? | |
| 14.06.2012 22:06 | Harri Valoma: | Hallit taka vasemmalla näyttäisivät Lokomolta, junan oikealla puolella Treen Saippua tms... | |
| 22.05.2015 08:43 | Erkki Nuutio: | Junan oikealla puolella taustalla näkyvä korkea asuinrakennus on Hatanpään valtatien varrella. Se on varmaankin valmistunut 1950-luvun puolivälissä. Paikkahan on tosiaan kolmioraide vähä ennen sen liittymistä pääraiteeseen. | |
| 01.01.2018 21:40 | Petri Nummijoki: | Olikohan näissä 1200-sarjan Tv1-vetureissa rakenneheikkouksia pula-aikaan osuneesta valmistusajankohdasta johtuen? En ole aikaisemmin huomannut seikkaa, joka Höyryveturit Valtionrautateillä-kirjasta käy hyvin ilmi, että 1200-sarjan Tv1-veturit lopettivat yhtä lukuun ottamatta ajonsa jo 60-luvulla, kun näitä vanhemmista 30-luvun puolivälin jälkeen valmistuneista Tv1-vetureista 918-948 noin puolet ajoi viimeisen ajonsa 70-luvun puolella. Näin selvä ero ei liene selitettävissä pelkällä sattumalla. | |
| 02.01.2018 10:13 | Erkki Nuutio: | Voi hyvinkin olla materiaali- ja valmistusheikkouksia sodan loppuvaiheiden selittäminä. Muistan hämmästelleeni 60-luvulla näissä keltaisiksi maalattuja valmistajanlaattoja, ilmeisesti valurautaisia. Ehkä vaativammissakin kohdissa oli valurautaisia osia taottujen sijasta. | |
| 02.01.2018 10:47 | Esa J. Rintamäki: | Valurautaa taottujen osien tilalla? Ei voi olla mahdollista, sillä jos valurautaa mennään tarjoamaan paikkaan, jossa on ns. sykkivää rasitusta (esim. akseleihin) , niin se ei yksinkertaisesti kestä, vaan särkyy jo kättelyssä. En usko, että pula-aikaan olisi ollut mahdollista saada mistään seosaineita lujittamista varten. Perusvaluraudan vetolujuuskin yksistään on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi rakenneteräksen tai ns. mustan putken raaka-aineen. Vielä: lämpökäsittely saattaa vähän auttaa kiderakenteessa, mutta mielestäni sillä ei pitkälle pötkitä, etenkään jos ainevahvuutta on paljon. (Lisätty lause.) | |
| 02.01.2018 13:57 | Erkki Nuutio: | Emme tiedä varmuudella jollei kirjallisia tietoja poikkeusmateriaaleista löydy. Harmaa (suomugrafiitti) valurauta ei tietenkään soveltunut väsytettäviin osiin, mutta pääosin lepokuormitettujakin osia löytyy. Adusoitu valurauta ja etenkin valssatut terästangot, etenkin koneistettuina lämpökäsiteltävät voivat korvata osan takeista. Väsytystä kestävät pallografiittiraudat (SG) tulivat sensijaan vasta 50-luvusta lähtien. Täsmällistä tietoa korvikemetallien käytöstä höyryvetureissa voisi löytyä Saksan sotavetureita käsittelevistä kirjoista ja kirjoituksista. |
|
| 02.01.2018 17:24 | Eljas Pölhö: | Voihan sitä verrata 918-948 ja 1200-1211 hankintasopimuksia ja niihin liittyvää kirjeenvaihtoa. Ne löytyvät kansallisarkistosta seuraavasti: Rautatiehallitus. Koneosasto. Koneteknillinen toimisto. Hb:4 Itse en ole vielä niitä kopioinut (vasta ryhmät Hb:2.1-2.5 ja Hb:3.1-8) | |
| 04.01.2018 03:09 | Esa J. Rintamäki: | Minulta löytyy kirja Deutsche Kriegslokomotiven 1939 - 1945, jota luettuani päätin vastata Erkki Nuution 2.1.2018 klo 13:57 kommenttiin. Saksan toisen maailmansodan aikana sotaveturikonstruktioilta vaadittiin nimenomaan yksinkertaistettua rakennetta verrattuna sodanaikaa edeltäneisiin veturityyppeihin ja - rakenteisiin. Tuotanto piti järjestää siten, että vetureita saataisiin paljon, ja että poltiikkaa "Kanonen und Butter" ei tarvitsisi muuttaa (muistoissa oli vielä ensimmäisen maailmansodan aikainen liittoutuneiden harjoittaman saarron aiheuttama niukkuus kaikesta). Tämä siksi ettei NSDAP:n suosio laskisi vaarallisen matalaksi. Niinpä sodan aikana tuotettiin niinkin tärkeää ja tarpeellista tarviketta kuin hiusvettä (!) suurin määrin... 1930-luvun lopulla oli veturituotanto käsketty keskittymään yksistään tavarajunavetureihin (BR 44, 50 ja 86). Tuolloin tilattujen matkustajajunavetureiden (mm. BR 01.10) tilaukset peruutettiin maaliskuussa 1939. Sodan alettua sakut pärjäsivät olemassa olevilla tyypeillä (Puolan, Tanskan, Norjan, ja lännen sotaretket 1939 - 1940). Myös sotasaaliskalustosta oli apua. Operaatio Barbarossa sitten olikin toista: syksyn 1941 liejukausi ja sen jälkeen tullut ankara talvi muuttivat tilanteen paljon pahemmaksi. Eikä pitkät huoltomatkatkaan auttaneet: mosatrampparit saivat tuntea tämän nahoissaan, oli tosi holotna! Saksalaiset kun olivat luulleet koko Neuvostoliiton sotaretken kestävän vain vähän aikaa... Veturit, joita idässä käytettiin, olivat etupäässä entisiä preussilaistyyppejä: G8, P8, G10 jne, joiden etuna oli yksinkertainen rakenne. Pakkasta ne eivät kuitenkaan kestäneet... Tilanne johti siihen, että radoilla (joita saksalaiset olivat kaventaneet normaaliraideleveydelle), makasi lukuisia jäätyneitä vetureita (70% veturikannasta!) sivuraiteilla odottamassa hinausta länteen konepajoille. Asian korjaamiseksi muodostettiin päätoimikunta varusteluministerin (Albert Speer) alaisuuteen. Muun muassa rautatiekaluston valmistus piti olla Speerin ohjauksessa, osana yleistä varusteluohjelmaa. Täten RZA (Reichsbahn-Zentral-Amt) neutraloitiin. Veturitehtaat saivat tehtävän: piti suunnitella erityisiä sotaveturimalleja, jotka soveltuisivat nopeasti tuotettavina, yksinkertaistettuina ja raaka-aineita säästävinä sota-ajan tuotantoon. Sitäpaitsi, näitä vetureita piti valmistettaman 15 000 kpl (tilattu 15.8.1942, 7 000 veturia sarjaa 52 ja 8 000 veturia vielä tuolloin suunnittelussa olevaa veturia 42). Päätettiin, että vetureiden piti olla 2-10-0-tyyppiä, kaksisylinterisiä tenderivetureita. Varsinaisia sotaveturityyppejä odoteltaessa valmistettiin niin sanottuja ylimenosotavetureita (Ubergangs-Kriegsloks), sarjoista 44, 50 ja 86, edelleen päätoimikunnan valvonnassa. Näissä UK-vetureissa oli rakenteita yksinkertaistettu, muun muassa savunnostolevyt jätetty pois, aluskehyksen etuosaa muutettu huomattavasti yksinkertaisemmaksi ja lisäksi vielä ohjaamon etummaiset sivuikkunat jätetty pois kuin myös Knorr-esilämmittimet. Myös tendereiden telit poikkesivat rauhanajan malleista. Raaka-aineiden kannalta UK-veturit eivät olleet erityisen säästeliäitä... Sarjan 52 suunnittelutyössä edettiin: lähtökohtana olleessa sarjassa 50 oli noin 6 000 osaa, 52:ssa osia oli noin 5 000, ja näistäkin 3 000 muutettua (yksInkertaistettua). Ajansäästöksi saatiin noin 6 000 tuntia, eli 30% vähemmän. Kuparin kulutus saatiin 52:ssa niinkin alas kuin 89 kg, lähtöarvon ollessa 1 238 kg! Terästulipesä oli selviö. Mikäli 52:een kytkettiin samanaikaisesti kehitetty ammetenderi, veturin paino oli 139 tonnia BR50:n 165 tonnia vastaan. Edelleen, Siemens-Martinin teräksestä siirryttiin Thomas-teräkseen, jolloin muun muassa ensimmäisissä vetureissa ollut levykehys korvattiin kankikehyksellä, jota oli vielä yksinkertaistettu varhempiin tyyppeihin verrattuna. 52:ta valmistutettiin 16 eri tehtaassa, alihankkijoita käytettiin runsain määrin, päätehtaiden ohella Ranskasta Puolaan. Tuotantovaikeuksiakin: reklamaatioita tuli muun muassa virheellisistä asennustöistä ja kattiloiden hitsisaumojen falskaamisesta. Sabotaasiakin esiintyi, ainakin miehitetyissä maissa. Natsihallinto ei millään lailla vaivautunut parantelemaan suosiotaan, päinvastoin, kuri oli kovaa ja sitä tiukennettiin vielä lisää! Gestapo valvoi... Sotavetureita oli toki muitakin tyyppejä: normaaliraiteiset KDL 1, eli BR52, sekä KDL 3, eli akselipainoltaan raskaampi BR42, samoin 2-10-0-tyyppiä. Sotahöyryvetureita oli kaikkiaan 13, osa kapearaiteisia ja osa teollisuusvetureita. Tulettomia sotavetureita oli kaksi mallia. Moottorisotavetureita sitten oli 7 mallia, joista 2 normaaliraiteista, loput kapeita ratoja varten. Sotasähkövetureita KEL oli 9 mallia, mm. BR:t 94 ja 44. Olipa vielä mukana sotapaineilmavetureitakin (!) 2 kpl, kapearaiteisia. Tämä taustasta. Mitä raaka-aineisiin tulee, niin mielestäni Saksalla ei alkuun kovin suurta pulaa ollut. Oli omaa raaka-ainetuotantoa, sekä Narvikista tuli ruotsalaista rautamalmia. Vallattujen alueiden törkeä hyväksikäyttö oli myös käytössä (englantilaisten jälkeensä jättämä sotakalusto ei uskoakseni jätetty ruostumaan Dunkerquen rannoille vaan nakeltiin pataan). Sodan loppupuolella alkoi sitten vaikeuksia kasaantua, roppakaupalla. Muun muassa kuparia huusivat ilmatorjunnan tulenjohtotutkat ja laskentalaitteet. Alumiinia meni lentokoneisiin ja räjähti taivaalle ilmatorjuntakranaattien sytyttimissä kuparin sijasta. Käytettiinpä alumiinia myös Afrika Korpsin hellekypärissä... 52:n akselilaakerit olivat Mangold-liukulaakereita, laakeripinnat olivat kolmiosaisia. Akselilaakerikidoissa käytettiin puristettuja liukulevyjä, ilman asettelukiiloja (niitä jouduttiin sittemmin ottamaan käyttöön osassa sarjaa). Kierto- ja kytkinkankien laakereissa käytettiin teräsholkkeja, holkit oli sisäpuolelta päällystetty Rotguss-messingillä (ainakin kiertokangen pikkupää). Kierto- ja kytkinkanget valmistettiin siten, että laakerisilmukat taottiin ja hitsattiin kiinni kankiin, jotka olivat suoraa valssattua profiilia. Sen jälkeen laakeripinnat työstettiin. Vanha tapa oli koneistaa kanget kauttaaltaan umpijöötistä lopullisiin mittoihinsa. 52-sarjan kattilat valmistettiin St34-teräksestä, jota pidettiin riittävänä, ajatellen kattilapainetta 16 kg/cm2. Siihenastista kattilaterästä St47K ei nyt huolittu. Tulipesät olivat IZ II-teräksestä. Se vastasi ominaisuuksiltaan ennen käytettyä kuparia ja oli kehitetty jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen (IZ = Immer zäh, aina sitkeä, Kruppin slangilla). Se myös kesti vanhenemista, toisin kuin St47K. Edelleen, 52-sarjassa käytettiin vedensyöttöön injektoreita aikaisempien Knorr-esilämmittimien ja pumppujen sijasta. Välttämättömiä suojuksia pakkasta vastaan kiinnitettiin vetureihin. Etelä-Venäjän rataosille, joilta puuttuivat vedenottomahdollisuudet, valmistettiin lauhdutustenderivetureita: 52Kon. Ennen sodan loppumista määrättiin vetureihin asennetravaksi panssarilevyjä ja maalaamaan veturit maastovärisiksi. Mainittakoon, että sotaveturi 42 oli akselipainoltaan raskaampi kuin 52. Kokeilujakin sotavetureilla tehtiin, joihinkin asennettiin Brotan-kattila, joissa tulipesä oli tehty vesiputkista. Myös Lentz-venttiiliohjausta kokeiltiin. Siitä luovuttiin kuitenkin, ei onnistunut, joissakin tapauksissa poistoventtiilit jäivät kantamaan. Ja kun tuli kesällä 1943 hätä käteen, veturinvalmistusta hidastettiin, jotta panssarivaunuja olisi voitu tehdä lisää (Kurskin tappio!), nimellä Adolf-Hitler-Panzer-Programm. Sitä paitsi, myös lentokonerakennusta kiirehdittiin. Pikaohjelmia laadittiin mm. räjähdysaineiden ja mineraaliöljyn saannin varalta (amerikkalaiset pommittivat Ploestin öljynjalostamoita Romaniassa). Valtaisan pitkä kommentti, mutta koettakaa kestää. Suomessa taas sodanjälkeinen veturinvalmistus oli niukkuuden juhlaa! Raaka-ainetilanne verrattuna saksalaisten sotavetureihin oli onneton: sotakorvausteollisuus ajoi ohi. Maassa oleva romukin oli mitä oli, puhkinaisista emalimukeista vanhoihin kalsareihin. Autotkin pidettiin kulkukuntoisina syljellä ja paalilangalla, kun ne olivat kiertäneet Äänisen puolitoista kertaa, ennen kuin menivät miinaan... (Lisätty pari sanaa ja korjattu kirj.viherä!) |
|
| 04.01.2018 09:07 | Erkki Nuutio: | Kiitos selkeästä yhteenvedosta. Veturimateriaaleistakin havainnollistui, että Hitlerin Saksa oli muun ohella eräänlainen pyramidihuijaus noin 1933-1943 välillä. Kun oma kassa oli kulutettu loppuun sotimista tukevilla investoinneilla ja tilauksilla, täytyi löytyä lisää ryöstettävää. Ensin oma kansa pisti kaiken liikenevän valtion obligaatioihin ja KdF-auton (myöhemmin Volkswagen) säästökirjalle, sitten ryövättiin kassavarat ja työvoima Itävallasta, Tsekistä, Puolasta, Norjasta, Tanskasta, Ranskasta, Hollannista, Belgiasta, Neuvostomaasta ja juutalaisilta erityisesti. Tässä sopassa Suomi säilyi hengissä ja teollisuus laajenikin, koska omat tarpeet pystyttiin ostamaan kuparilla, nikkelillä ja suomalaissoturien verellä ja oli riittävän kylmäverinen valtion- ja sodanjohto. |
|
| 04.01.2018 13:13 | Esa J. Rintamäki: | Jo vain, Saksan sotataloudesta vielä yksi esimerkki. Siteeraan Hannu Valtosen kirjaa Messerschmitt Bf109 ja Saksan sotatalous (Gummerus 1999): kirjan mukaan natsiajan alku meni 1930-luvun alun yleismaailmallisen laman voittamiseen ja kun tästä oli selvitty, niin sitten alkoi varustautuminen sotaa varten. Hannu Valtonen: "Tämä järjestelmällisesti suoritettu varustautuminen maksettiin verovaroin ja velkapääomalla. Valtion kokonaisvelan osuus oli vuonna 1932 ulkomaisina ja kotimaisina luottoina 8,5 miljardia RM (15%) Saksan rahoituksesta, vuonna 1939 se oli jo 47,3 miljardia (43,3%) ja sodan lopussa kokonaista 387 miljardia (95%). Tästä velkaantumisesta ei Fuhrer itselleen päänsärkyä ottanut." Kirja on oikeastaan hyvin valaiseva, suosittelen siitä huolimatta että pääpaino on Messerschmitt Bf 109-hävittäjäkoneessa. Sabotaasista vielä: Ranskassa suunniteltiin toisen maailmansodan jälkeen Saksan tilauksesta valmistettujen Focke-Wulf Fw 190D-hävittäjien käyttöön ottamista Ranskan ilmavoimissa, konehan oli aika moderni näkemys hävittäjästä, mm. nopeutta riitti. Asiasta luovuttiin, kun havaittiin koneiden olevan pahasti sabotoituja valmistuksen aikana. |
|
| 04.01.2018 14:58 | Kari Haapakangas: | Materiaalipula oli tosiaan sota-aikana melkoinen ja johti varsin mielenkiintoisten korvikkeiden käyttöön. Tällaiseen korvikekäyttöön lopahti viimeistään Saksan ydinpommiprojektikin. Ammuksiin tarvittavista kovametalleista (wolframi) oli ankara pula. Korvikkeena käytettiin sitten uraanivarastoktin... | |
| 04.01.2018 20:10 | Esa J. Rintamäki: | Kari, olihan Saksan Luftwaffella salainen ase: Herr Feldmarschall WOLFRAM von Richthofen! Punaisen paronin ja tämän veljen Lothar von Richthofenin serkku, heko, heko! | |
| 04.01.2018 20:31 | Kari Haapakangas: | Herr Meierin johtamiin ilmavoimiin nyt liittyi paljonkin hirtehishuumoria. Toisaalla keskustelussa mainittuja MÖBELWAGENeita liikkui silloin ahkerasti Saksan ilmatilassa. | |
| 04.01.2018 20:33 | Esa J. Rintamäki: | Ja Luftwaffen hävittäjälentäjäslangin mukaan taivaalla liikkui myös "intiaaneja" ja "pyöräilijöitä"... |