05.08.2014 Rauman puhallinorkesteri esiintyi sunnuntai-illalla 12/3-2000 kulttuuritalo Posellissa, entisessä rukoushuoneessa. Yli kahden ja puolen tunnin konsertti veti salin täyteen raumalaisia – eikä muuten varmastikaan suotta. Esiintyjiksi oli onnistuttu keräämään kokoonpano, jonka osaset olivat omien erikoisalojensa virtuooseja ja instrumenttiensa suvereeneja osaajia, ja jotka työskentelivät konsertissa kohti yhteistä päämäärää kuin hitsattuna siten, että kuulijan kokema taiteellinen elämys oli suurempi kuin sitä muodostamassa olleiden osien summa. Instrumentaalikappaleita suoltavan orkesterin palasten joukosta saattoi erottaa trumpetintöräyksiä ja vaskisen vetopasuunan pöräyksiä – unohtamatta käyrätorvea, oboeta, tuubaa ja erilaisia saksofoneja. Aivan erikoisesti yleisö nautti kuulostellessaan korvineen klarinetisti Nora Laihosen taidokkaita ja raikkaita, Carl Maria von Weberiä tulkitsevia solistiosuuksia. Orkesteria johti kapellimestari Petri Juutilainen.
Rautatiefriikki, syvällisesti sivistynyt, äärimmäisen terävä ja luonteeltaan eläväinen radiopersoona Hannu Taanila – journalistiikan kruunaamaton guru – totesi konserttia juontaessaan, puhallinsoitinten taksonomiasta, musiikin historiasta ja muistakin asianmukaisista aiheista luennoidessaan paitsi sen, että Sr2 on Sr1:tä yleisempi näky Rauman rautatiellä (vuonna 2000), myös jossain sivulauseessaan, että "Dv12 on tehnyt suurimman työn Suomen rautateillä". Ja oikeassahan Taanila tässäkin oli. Dv12 on ollut vuosikymmenet paitsi lukumääräisesti suurin veturisarja lähes parinsadan veturinjärkäleen rivistöllään, myös kuubalaistyylisen pitkäikäinen ja ikuinen. Tälläkin kuvan Dv12 2537:lla tulee muutaman kuukauden sisällä, keskiviikkona 18/2-2015, täyteen viisikymmentä vuotta palvelua valtion rautateillä.
Ja aivan kuten puhallinorkesterin konsertissa, myös henkilöjunavuorossa yleisön saama kokemus prosessista on useiden erikoisalojen taitajien ja erilaisten huippuunsa viritettyjen instrumenttien saumattoman yhteispelin lopputulema. Liikenteenohjaaja ja aikataulusuunnittelija, kuten radan ja liikkuvan kaluston kunnossapitäjätkin, ovat useimmiten yleisölle näkymättömissä olevia huippuammattilaisia, mutta vaikuttavat siltikin huomattavassa määrin matkan sujumiseen ja edistymiseen. Remmin näkyvin jäsen on junailijan pilliä viheltelevä konduktööri, rautatieliikelaitoksen epookkinaamainen, vääräleukainen ja kansanomainen – mutta samalla ehdottoman korrekti, kellontarkka ja tasapuolinen – käyntikortti matkustajien suuntaan.
Tuntuvin ja kuuluvin on kuitenkin veturinkuljettaja, joka täsmällisin – oikea-aikaisin ja voimakkuudeltaan oikein mitoitetuin – virheettömin ja varmoin pianistinsormiensa ottein ohjailee veturin erilaisten kojeiden toimintaa ja koko junan konkreettista kulkua. 1:1-skaalan veturinjärkäle on kokoluokaltaan jo sellaisen kaliiberin instrumentti, jota käyttävä kaitakasvoinen soittajapoika istuu tavallisesti jalon soittimensa sisällä. Junan ajaminen on kuin urkuharmoonia soittaisi. Veturinkuljettaja painaltelee jaloillaan turvallisuuslaitteen pedaalia kuin myös jarruja irrottavaa poljinta. Käsillään tämä pääosin säännöstelee ja jaksottaa päämoottorille tai multippeliajossa -moottoreille annettavan polttoaineen määrää, jarrutusvoimaa erikseen veturissa ja koko junassa sekä viheltimillä annettavia fanfaareja.
Matkustajan osaksi jääkin tuntea junan pehmeä, tasainen ja sulavasti liukuva, kaikenlaisista nykäyksistä ja töytäyksistä vapaa, mutta kuitenkin hyvin määrätietoinen kulkeutuminen kiskoilla ja kurvikas ohjautuminen vaihteissa, sinisten vaunujen soiminen ja resonoiminen sekä tempoilu lyhyillä kiskotuksilla kuin myös MGO:n urkufuugaa muistuttava, aina avaruuden äärettömyyksiä hipoviin sfääreihin asti nouseva ja kantautuva pauhu, jyly ja kömy. Veturin soittokellon kumeat kalkatukset ovat harvemmin kuultuja säveliä, mutta sitäkin selittämättömämmällä tavalla ne viimeistelevät matkustuselämyksen.
Kommentit
| 11.10.2014 20:42 | Reino Kalliomäki: | Tunnustan, että veturin soittokello on suosikkisoittimeni. ( Ei siis ihme että kansakoulussa sain musiikista viivan). Tykkään yläkuvakulmasta. Ja ehkäpä pakollinen yksinlaulu aiheutti kulttuurishokin. | |
| 12.10.2014 20:39 | Topi Lajunen: | Soittokello saattaa olla tulevaisuudessa historiaa, sillä kalustoon ei enää määräykset sellaisia edellytä. Edo:ssa ei esimerkiksi ole kelloa ollenkaan, ja Sr3:een ei ilmeisesti sellaista myöskään tule. Tämä on kovin harmillista, sillä kellolle on edelleen käyttönsä. | |
| 13.10.2014 02:44 | Markku Knuutti: | Vaasassa varsinkin kesäaikaan kilkutetaan pitkäkatu - vasalandia väli. |