Haukivuori
Järvinen Kilpa Popular sopii käden käänteessä matkatavaosastoon.
Haukivuori
Savon radan päivän liikennettä. Juna on aina odotettu vieras ja kerää yleisöä ympärilleen. Videolinkki: https://youtu.be/UOg-7CVazis
Vuolinko
Savonradan päivänä pysähdytään myös Vuolingossa, jossa asemarakennus on parhaiten entisöityjä Savonradan asemia.
Haukivuori
Savon radan päivän 2021 viimeinen juna Haukivuorelta lähtee Pieksämäen kautta kohti Jyväskylää. Onnistunut tapahtumapäivä, kiitos kaikille...
Kalvitsa
Haukivuorelta päästiin lähtemään viivallaan tunnuksella MUS 1958. Kalvitsassa oli 40 minuutin pysähdys, jonka aikana ehti tarkemmin käydä...
Haukivuori
Museojuna saapui onnistuneesti Haukivuorelle, jossa oli jo sankoin joukoin porukkaa odottelemassa junaa. Hetken Haukivuorelle saapumisen jälkeen...
Hiirola
Hiirolan puolen tunnin pysähdyksen aikana junan kyytiin nousi jälleen kerran lisää väkeä. Tämän pysähdyksen aikana odottelemme vastaantulevan S...
Otava
Museojuna oli herättänyt huomattavaa kiinnostusta Savon radan varren paikkakunnilla ja oli saanut paljon väkeä liikkeelle. Otavaan saavuttuamme...
Pieksämäki asema
Keitele-Museon liikennöimä MUS 1956 Suolahdesta Otavaan saapui kuusi minuuttia etuajassa Pieksämäen vanhan aseman edustalle. Lättähatut...
Syrjä
Kiskoautojuna Joensuusta Pieksämäelle oli saapumaisillaan Syrjän asemalle helmikuussa 1984. Kuva on otettu Karhilantien tasoristeyksen (Syrjä 2)...
Pori (uusi)
Poriin saapunut lättähattuvuoro huhtikuisessa lumisateessa 1972. Moottorivaununa oli Dm6 4002 ja perässä konduktööri- ja...
Haksi
PMR:n P1913 Helsingistä Porvooseen saapumassa Haksin seisakkeelle, josta nousi muutama matkustaja kyytiin.
Välillä Jyväskylä–Vihtavuori
Aamun henkilöjuna Jyväskylästä Äänekoskelle... äh. Jyväskylästä hetkeä aiemmin lähtenyt museojuna 1951 kiipeää Ankeriasjärven mäkeä matkallaan...
Välillä Vihtavuori–Jyväskylä
V 12952 Suolahdesta Jyväskylään Vääräjärven ylittävällä penkereellä juuri ennen Kangasvuoren uumeniin sukeltamista
Jyväskylä
31.07.2021, Kaverin kanssa tuli käytyä asemalla kuvaamassa Keitele museon Dm7. Ei ollut tiedossa että sinä päivänä oli ajoa museo kalustolla joten...
Pieksämäki asema
Kuopioon lähtevässä lättäjunassa vetovaunun Dm7 4092 perässä oli liitevaunuina EFiab 11568 jaGeoab 12208. Junan peräpään moottorivaunu oli Dm7...
Pieksämäki asema
Tavaraa kulki lätän EFiab-liitevaunuissa. Aherrusta Pieksämäen välilaiturilla syyskuussa 1978.
Välillä Haksi–Hinthaara
MUS 1912 Porvoo-Helsinki laskeutuu Haksin metsistä kohti Hinthaaran peltoja ja parin minuutin päästä on edessä pysähdys Hinthaarassa.
Hinthaara
PMR:n MUS 1912 Porvoosta Helsinkiin. Lättäjuna on hetkeä aikaisemmin tehnyt pysähdyksen Hinthaarassa ja kohta ohitetaan Kinnarin tasoristeys. Kuvan...
Hakuehdoilla löytyi 1205 kuvaa