Välillä Käpylä–Oulunkylä
Ruuhka-ajan ensimmäinen Sm2-vuoro on päässyt vauhtiin ja sivuuttaa Käpylän pohjoispuolisia kallioita. Syyskuun lopun värimaailma on...
Pasilan konepaja, Pasila alapiha
Sähkömoottorijuna Sm2 6055 ja ohjausvaunu Eioc 6255 oli tuotu Pasilan konepajan ratapihalle. Joulukuun puolivälissä 1991 maa oli vielä lumeton.
Vantaa, Hanala (uusi)
Helsingistä klo 16.45 lähteneeseen R-junaan (9703) riitti vain kaksi yksikköä. Kyseessä oli tällä kertaa vain yksittäistapaus, sillä jatkuva...
Jokela
R-junat Helsinkiin (2xSm4) ja Riihimäelle (4xSm2) kohtaavat Jokelan aseman eteläpuolella lokakuun lopun lähestulkoon kokonaan harmaaksi...
Helsinki asema
Sieltä lipuu iltapäivän kolmas Sm2-letka laituriin. Kaikki neljä yksikköä ovat löytyneet junaan, ja yksiköiden järjestys on kivasti mallia...
Helsinki asema
R-juna 9670 on juuri saapunut Helsinkiin kalustonaan poikkeuksellisesti Sm2 6055. Tämä yksikkö on sittemmin viherretty.
Helsinki asema
Eri vuosikymmenien sähkömoottorijunia Linnunlaulussa.
Kouvola asema
Näkymää idän suuntaan Kouvolan asemalla raiteen 7 länsipäästä. Eil-vaunusto huilii viikonlopun ajan. Raiteella 10 näkyy kolme...
Kerava asema
Z 9853 Keravalla Sm2-kokoonpanolla 6055+6074+6093.
Tikkurila asema
R 9695 pysähtyy Tikkurilassa kalustonaan Sm2:t 6096+6052+6055+6064.
Kerava asema
R 9630 saapuu Keravalle kalustonaan Sm2:t 6064+6055+6052+6096. Kyseinen vuoro lähti Keravalta Helsinkiin vasta 8:31, eli se...
Tampere asema
R-juna 9664 odottaa lähtöään Tampereella kalustonaan Sm2 6055.
Helsinki asema
Kalustopulan pahetessa ruuhka-ajan Z-junat ja jopa jotkut D- ja R-junat lyhennettiin kahden yksikön pituisiksi. Tässä...
Kerava asema
R 9689 ajettiin 7.6.2019 kalustopulan vuoksi neljällä Sm2-yksiköllä: 6056+6055+6093+6073. Kaksi ensimmäistä jatkoivat...
Helsinki asema
R 9689 ajettiin 7.6.2019 kalustopulan vuoksi neljällä Sm2-yksiköllä: 6056+6055+6093+6073. Kaksi ensimmäistä jatkoivat...
Helsinki asema
D-juna 9693 odottaa 15:50 lähtöään Riihimäelle T-tunnuksin 6084+6091+6059+6055.
Kauklahti asema
E-juna 8314 odottaa lähtöään Kauklahdessa viimeisen Sm2-kalustoisen viikkonsa ensimmäisenä päivänä kokoonpanolla Sm2...
Pasila asema
E-juna 8313 saapuu Pasilaan viimeisen Sm2-kalustoisen viikkonsa ensimmäisenä päivänä kokoonpanolla Sm2 6055+6077+6066.
Välillä Lahti–Hakosilta (uusi)
Kuvataan kun kohdataan. Riihimäeltä Lahteen saapuvan Aku Ankan junan H 313 konduktööri häröilee kameroineen junan takaohjaamossa. Mutta ei silti,...
Välillä Ilmala ratapiha–Pasila asema
Jotain on käynyt kun on pitänyt puoliksi laittaa ja jättää Eioc-ohjausvaunu vaihdekujalle, mutta mitä? Oli tuossa Hakamäentien sillan alla...
Hakuehdoilla löytyi 25 kuvaa