Minkiö, Minkiö (JR)
Jokioisten rautatien Forssan aseman laatikkoaura juuri kunnostettuna
Hyrynjärvi
Hyrynjärven sahan kenttärataa kesällä 1977.
Juankoski
Aloin mielenkiinnosta selaamaan kuviani, löytyykö niistä yhtään kelpo kuvaa viimeviikolla kärynneestä Dr16 2810:stä. Hämmästyksekseni niitä ei...
Viinijärvi
Lähes lahnaperspektiivistä Viinijärven liikennepaikan jo ruohoittumaan päin olevan sorapintaisen asemalaiturin päässä junaa kyttäävä bongari on...
Riihimäki asema
Eteläpäästään huputettu toisen laiturin katos.
Riihimäki asema
Toisen laiturin katos on huputettu mutta eri tavalla kuin kolmannen katos viime vuonna. Ainakin tällä hetkellä vain katoksen eteläpää on hupussa.
Ruosniemi
Isonsannan teollisuusrata alkaa Ruosniemestä.
Aittaluoto
Tarkempi tutkielma Aittaluodon liikennepaikan taannoisesta infrasta, kuten vaihdeopastimista.
Iiksenniitty, välillä Heinävaara–Joensuu Sulkulahti
T54582 Iiksenjoella. Tällä kertaa käärmeitä ei näkynyt paikalla. Jatkoksesta irronnut pultti sen sijaan kyllä, jonka panin reikäänsä junan mentyä...
Pukinmäki
Lättähattu tunnuksella MUS 1911 matkalla Helsingistä Porvooseen ohittaa Pukinmäen aseman sateisessa säässä viisi minuuttia aikataulustaan myöhässä...
Vehmainen
Arkistosta löytyi Vehmaisten asemarakennuksen piirustuksen valokopio, en muista miksi tuon olen saanut, mutta liittyy aseman purkupäätökseen...
Pori, Isojoenrannantie
Isonsannan teollisuuradan uuden ja vanhan linjauksen erkanemiskohta. Vanhasta linjauksesta näkyy lähinnä penkkaa kuvan vasemmassa osassa. Uusi...
Luzern, Sveitsi
Yleisnäkymä Wassenin asema-alueelle ja Reuss-joen laaksoon. Ratalinjat kulkevat pienoisrautatiessä täysin esikuvanmukaisesti tässäkin...
Luzern, Sveitsi
Kombiverkehrin rekkajuna on kiertelemässä Wassenista kohti pohjoista. Verrokkikuva http://vaunut.org/kuva/140739?s=1 on otettu kuvan alareunassa...
Luzern, Sveitsi
Erstfeldin asema sijaitsee pienoisrautatien toisessa päässä ja täältä alkaa esikuvan mukainen 2,6% nousu kohti radan toisessa päässä sijaitsevaa...
Luzern, Sveitsi
Lähikuva Erstfeldin asemasta ja konepaja-alueesta. Asema ja ratapiha ovat hyvin esikuvanmukaiset, mutta ratapihan laajuutta on jouduttu...
Luzern, Sveitsi
Ae 6/6 -veturin vetämä CIWL:n makuuvaunujuna ohittaa kuvassa Wassenin vesivoimalaitosta Wassenin kylän pohjoispuolella. Vesivoimalasta ei...
Luzern, Sveitsi
Kuvassa Br460-veturin vetämä pohjoiseen suuntaava pikajuna ylittää Untere Meienreussbrückeä Wassenin alimmalla ratatasolla. Kuvassa...
Luzern, Sveitsi
Ae 6/6:n vetämä pikajuna on juuri ohittamassa Wassenin asemaa. Juuri tästä samasta kohdasta Vorgissa ei ole verrokkikuvaa, mutta Wassenin asema...
Luzern, Sveitsi
Kombiverkehrin rekkajuna on kuvassa ylittämässä Reuss-jokea Untere Wattingerbrückellä. Rekkajunan yläpuolella erottuu Wassenin asema. Aivan...
Hakuehdoilla löytyi 48369 kuvaa