Partaharju, välillä Haapakoski–Pieksämäki tavara
Kahdeksan sinisen makuuvaunun siirtojuna Oulusta Pieksämäelle.
Hillosensalmi
Vaikka Sr-kolmosia näkyy silloin tällöin savonradan raakapuujunien keulilla, niin ei sellaista ollut sattunut kohdalle pitkään aikaan. Mutta...
Välillä Hillosensalmi–Vuohijärvi
Puutavarajuna Pieksämäeltä Inkeroisiin kiemurtelee Kirjokiven ja Vuohijärven välillä.
Kuopio tavara
Yksinäinen Deeveri lepuuttamassa akseleitaan Kuopion ratapihan sivuraiteilla Pendolinon ohittaessa sitä pimeän aikaan.
Karhejärvi
Mahtoiko olla tämän kesän viimeinen kunnollinen "kesäkeli"-kuvauspäivä? +18c!
Välillä Joutsijärvi–Kursu
Kursun sorakuopalta on mennyt soraraide kohti Kursun liikennepaikkaa.
Välillä Joutsijärvi–Kursu
Kursun sorakuopalla voi hyvin kuvitella kuinka Orenstein & Koppel A.G. Berlin -höyrykone on puhkunut ja puhissut täyttäessään vaunuja...
Välillä Joutsijärvi–Kursu
Kursun sorakuoppaan on alkanut hiljalleen kasvaa puustoa ja muutakin kasvillisuutta.
Välillä Joutsijärvi–Kursu
Kursun sorakuoppaan on alkanut hiljalleen kasvaa puustoa ja muutakin kasvillisuutta.
Välillä Joutsijärvi–Kursu
Kursun sorakuoppa sijaitsee pääosin rautatien ja Kantatie 82:n välissä. Kuvassa rautatie on kuvaajan takana, kantatie taustalla metsän reunassa.
Pasila alapiha
Ukko-Pekka Hr1 1000 seisoi lämpimänä Pasilan tallialueen pistoraiteen päässä syyskuussa 1966. Pyörätelineessä polkupyörät olivat sateelta...
Humppila
S 922 Tampereelta Toijalan kautta Turkuun Humppilassa
Humppila
S 922 Tampereelta Toijalan kautta Turkuun Humppilassa
Humppila
S 922 Tampereelta Toijalan kautta Turkuun kiihdyttää Humppilasta kohti Loimaata ja sen jälkeen Turkuun
Humppila
IC 928 Tampereelta Toijalan ja Turun kautta Turun satamaan Humppilassa
Humppila
T 3503 Hangonsaaresta Turun, Toijalan, Tampereen, Jyväskylän ja Pieksämäen kautta Ruokosuolle Humppilassa
Tampere asema
Näkymä Tampereen tornihotellin huipulla sijaitsevasta ravintolasta kansiareenan työmaalle ja Viinikan ratapihalle. Kuvan vasemassa reunassa...
Gmünd, Itävalta
Waldviertelbahnilla on kolme kiskobussia jonka valmistaja on Knotz Bombardier. 17kpl näistä on rakennettu 1986-1995. Hevosvoimia löytyy 320...
Gmünd, Itävalta
Waldviertelbahnin asema Gmündissä toimii sekä asemana että kalustohallina.
Pieksämäki tavara
Ylimääräinen tyhjä raakapuujuna T55696 Joensuu Peltolasta saapumassa pääteasemalleen Pieksämäki tavaraan. Junan oikealla puolella olevalla alueella...
Hakuehdoilla löytyi 132656 kuvaa