Riihimäki asema
Laiturikatoksen karu tila paljastuu Peltosaaren puolelta katsottuna.
Riihimäki asema
Lähtöaikaa odotellen...
Riihimäki asema
Rouvashenkilö matkustaa Lahden suuntaan. Naakkakin miettii, lähtisikö mukaan.
Riihimäki asema
Lahdesta saapuva HL 1648 lipuu laituriin (ja se totisesti ei tule laiturille) aikataulunsa mukaisesti kello 16.46.
Riihimäki asema
Kolmannen laiturin katos on toiselta laiturilta katsottuna melkein kuin mitään poikkeuksellista ei olisikaan. Aidat kielivät työmaasta.
Riihimäki asema
Riihimäen aseman raide 11 on käytössä toista päivää. Raiteelta lähtee muutamia junia Lahteen aamulla ja muutamia iltapäivällä ja illalla.
Lempäälä
1 LEMPÄÄLÄN KANAVA- JA ALIKULKUSILLAN PERUSKORJAUSHANKKEEN TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena oli rataosan Riihimäki - Tampere...
Lempäälä
2 SILLAN TILA ENNEN PERUSKORJAUSTA Sillan vesieristys oli alkuperäinen (65 vuotta). Sillan vesieristyksen oli erikoistarkastuksen yhteydessä...
Lempäälä
3 TYÖNAIKAINEN TUKIKOHTA Lempäälän kunta oli jo aiemmin ostanut ratasillan vierestä tämän kanavaan rajoittuvan tontin, jolta oli purettu...
Lempäälä
4 TARVITTAVAN SEPELIN JA KIVIAINEKSEN TYÖNAIKAINEN VARASTOINTI Työnaikaisesta tukikohdasta löytyi vielä tilapäinen läjityspaikkakin vanhalle...
Lempäälä
5 TYÖNAIKAINEN ELEMENTTIVARASTO Destian tuuri ei rajoittunut ainoastaan tukikohdan sijoituksen onnistumiseen, vaan myös työssä tarvitut...
Lempäälä
6 LIIKENNEKATKO ALKAA S 143 ohittamassa työmaata itäistä raidetta. Läntisen raiteen kiskot ja ratapölkyt on poistettu jo aamulla, sillä töiden...
Lempäälä
7 TYÖKOHTEEN JÄNNITTEETTÖMYYDESTÄ VARMISTUMINEN Viimeisen junan mentyä jännitekatko on alkanut myös itäisellä raiteella, mutta herrat etualalla...
Lempäälä
8 TYÖMAADOITUKSEN TEKO Eltel tekee työmaadoituksen ohittavan liikenteen käytössä olleeseen itäiseen raiteeseen. Liput kiinnitetään maadoituksen...
Lempäälä
9 KÄÄNTÖORSIEN SIVUUN KÄÄNTÖ Eltel käänsi kääntöorret työmaan kohdalla 90° sivuun eli radan suuntaisiksi radan molemmilta reunoilta, jotta saatiin...
Lempäälä
10 KISKOJEN JA RATAPÖLKKYJEN POISTO SILLALTA Ratakaivuri on siiirtänyt sillan kohdalta irrotetut läntisen raiteen kiskot pois sillalta ja kerää...
Lempäälä
11 VANHAN PÄÄLLYSRAKENTEEN POISVIENTI Jännitekatko on voimassa ja jännitteettömyys vielä varmistettukin joten vanhaa päällysrakennetta päästään...
Lempäälä
12 VANHAN PÄÄLLYSRAKENTEEN POISVIENTI Vanhaa päällysrakennetta kuormataan poisvietäväksi samanaikaisesti sillan molemmista päistä työvaiheen...
Lempäälä
13 ASENNUSHIEKAN LEVITTÄMINEN "Oli juhla ja juhannusilta..." Aattoilta on kauneimmillaan ja järvenpinta aivan tyyni työporukan pitäessä...
Lempäälä
14 KANSIELEMENTTIEN NOSTO PAIKOILLEEN Viimeistä kansielementtiä lähdetään nostamaan paikoilleen. Sillan alkuperäinen suunnittelija on laskenut...
Hakuehdoilla löytyi 6849 kuvaa