Tyrri, välillä Kullasvaara–Utti
Venäläisten tilausjuna P556 liikahtelee kohti Kouvolaa pöllyn saattelemana. Vaunuja oli ihan useita.
Kouvola tavara
Ajan patinoima 2747 saapumassa 2751:n avustamana Lahdesta.
Kouvola tavara
Dv-pari on tuonut junansa Lahdesta ja siirtyy varikolle odottamaan seuraavia tehtäviään.
Kullasvaara
Lappeenrantalaisen eteen on valjastettu perjantai-illan ratoksi dieseleitä kolmin kappalein. Kärjessä 2754.
Kouvola, Kouvola tavara
Näkymä Kotkankalliolta Puolakan ratapihan länsipäähän. Etualan raide johtaa polttoainevarastoille, ent."halkopiha". Taustan rakennuksista lähes...
Kouvola, välillä Kouvola tavara–Kullasvaara
Vihreävalkoinen muotiväri lisääntyy. Sr1 3071 uudessa palttoossaan on lähtenyt viemään junaa 2262 Joutsenoon.
Kouvola, välillä Kouvola tavara–Utti
P 23 Helsingistä Leningradiin, Sr1 3049+5 vaunua. Olisiko jossakin Aitomäen tienoilla?
Kouvola, Kouvola tavara
Dv12 2751 vei jopa yhden (sarkasmia) vaunun Easmarille ja palasi "kotiin" tyhjänä.. HYVÄÄ JOULUA KOKO VORGIN VÄELLE
Kouvola, Kullasvaara
2416 yllätti saapumalla pelkässä pönttökokoonpanossa, tosin myös 2420 on yllättänyt lähiaikoina samoin. Juna on Kullasvaaran länsipään kurvissa,...
Kouvola, Kullasvaara
Ratapihatyömaa on juhlapäivänä hiljainen, mutta vieressä metelöi tuttu tyhjämetanoli Haminasta. Junassa olikin juhlavat 73 Vgoboa, se tehnee junan...
Kouvola, välillä Kouvola tavara–Tanttari
Tämän näköinen juna kulki säännöllisesti keväällä 1969, kun "asustelin" tuossa oikealla olevalla mäellä. Juna on oijennut Kellomäen kaarteesta...
Kouvola, Kouvola tavara
Kesä tulee, samoin deeveet.. Dv12 2752 ja 2760 toivat kaksin T2825:den Kouvolaan.. Vielä raiteenvaihto.. Yllätykseksi kuljettaja jätti 2760:an,...
Kullasvaara
Kaksi junaa Kullasvaarassa. T2514 seisoskeli tässä aika pitkään. Sibelius tulee vastaan.
Kullasvaara
Taas on se (lyhyt) aika vuodesta kun tämänkin voi bongata auringonvalossa. T2348 Lappeenrannasta Kouvolaan ohittaa Kullasvaaran ratapihatyömaata....
Kouvola tavara
Tka7 207 odottaa tehtäviä lumisessa maisemassa.
Kullasvaara
Tällaisen kaapelijunan näin huristelemassa useampana helmikuun päivänä Karjalan radalla, liittyen varmastikin rataosan remonttiin.
Kullasvaara
T2575 Haminasta ohittaa Kullasvaaran ratapihatyömaata. Työmaa jää tässä enimmäkseen rungon taakse piiloon. Sr1 3066 + 3045 + 72 Vgobo.
Kouvola, Kouvola tavara
Dieselinmörinää odotellessani Karjalan suunnalta saapuikin ensin sähkövedollista tavaraa. Olisiko T2704 Sulkulahdesta, joka tässä ohittaa...
Kouvola, Kouvola tavara
Lappeenrannan päivystys (2*Dv12) saapuu Kouvolaan tuoden samalla junan T2348. Uudet päivystäjät lähtevät paria tuntia myöhemmin. Syksy on saapunut...
Kouvola, Kouvola tavara
Dr14 1859 on hakemassa jotakin Kouvolaan saapunutta runkoa laskumäkeen työnnettäväksi. Edustan raiteita pitkin pääsee muutamille...
Hakuehdoilla löytyi 424 kuvaa