Vierumäki
Vierumäki on niitä paikkakuntia, joista harmillisesti liikenne on tällä vuosituhannella siirtynyt kumipyörille. Tavaraa myös kiskoilla...
Sahanniemi, Heinola
Vaihtotyö Rautsaloon kulkemassa viime vuonna raivattua Sahanniemen rantaa pitkin.
Sahanniemi, Heinola
Vaihtotyö Rautsalosta kulkemassa viime vuonna raivattua Sahanniemen rantaa pitkin. Taustalla lähtöpaikka eli Storaenson flutingtehdas.
Onttola, Joensuu, välillä Onttola–Ylämylly
Puihin ei vielä lehtivihreä ole näkyvästi saapunut, mutta sää on muuten varsin kesäinen noin 20 asteen lämpötilassa. Höytiäisen kanavassa vesi...
Kiskopolun silta, välillä Oulu Nokela–Oulu asema
Illan viimeinen kuvattava. T 58071 Uimaharjusta Kemiin ohittaa Nokelan ratapihaa matkallaan kohti pohjoista kahden punaisen Deeverin johdolla....
Oulu Nokela
T 5255 Vartiuksesta Nokelaan mutkittelee kohti määränpäätänsä kahden Sr3:n johdolla.
Välillä Kempele–Oulu Nokela
Ilta alkaa jo hämärtyä ja aurinko laskea, mutta T 55801 lähtee heti IC266:n perään kohti Ylivieskaa Sr1 3022:n johdolla.
Oulu, välillä Oulu Tuira–Oulu asema
Nokelasta poljin sitten Tulliväylän rautatiesillalle kuvaamaan illan ensimmäisen yöjunan IC 266:n Rovaniemeltä Helsinkiin. Oulussa junan perään...
Oulu Nokela
Vartiuksen junan jälkeen jäin samaan paikkaan odottelemaan Raahesta kohta saapuvaa T 5429:ää, joka lopulta saapuikin noin 20 minuuttia myöhässä...
Oulu Nokela
Illan ensimmäinen kuvattava oli T 5253 Vartiuksesta Nokelaan. Vedosta huolehtii marsupari, joiden numeroita en kuitenkaan saanut selville. Hienosti...
Suomi
Pietarin rataa varten vuonna 1892 tai 1894 rakennettu neliakselinen postivaunu. Tämän tyyppisiä 14,8 metriä pitkiä vaunuja rakennettiin neljä...
Riihimäki asema
Protosaneerattu Sm1-yksikkö 6006/6206 palasi pitkän seisonta-ajan jälkeen liikenteeseen keväällä 1997. Kuvassa alkuperäisille oville...
Muurola
Muutoin sateinen ja hieman lannistava toukokuinen ilta muuttuu hetkessä kirkkaammaksi Fenniarailin pitkänmatkalaisen kiiruhtaessa kohti etelää....
Tampere asema
Juna Kuopiosta Helsinkiin jatkaa matkaa Tampereen asemalta.
Repola, Rauma
Repolan junaportin lukitusopastin antaa opastetta »Ei opasteita», mikä merkitsee, ettei portista tarvitse vetää »karmit kaulassa» ‒, vaikkakin toki...
Hyvinkää asema
Salonkivaunu A 80 Suomen Rautatiemuseon pihalla elokuussa 1977 vielä melko ehjänä. Käsittääkseni valmistuessaan vaunu oli kolmiakselinen. Myöhemmin...
Oulu asema
T 7012 Patokankaalta Mussaloon odottaa lähtöaikansa täyttymistä öisellä Oulun asemalla. Asemalla on niin rauhallista, että vain lokkien kirkuna...
Kaskinen
VR:n puutavarajuna ja NRC:n Tka7 kohtaavat Kaskisten ratapihalla.
Ii
T 7016 ylittää Iijokea. Juna ajoi Iissä sivulle päästääkseen perässä tulleen IC 274:n edelle.
Välillä Laurila–Kemi asema
Fenniarailin T 7016 Patokankaalta Oulu tavaraan kurvaa Isohaaran jälkeen kohti Kemiä.
Hakuehdoilla löytyi 167690 kuvaa