Helsinki asema
Allegron määräasemanäyttö.
Helsinki asema
Sitten se häipyy asemalta pieneen lumipöllyyn.
Helsinki asema
Kolmos-Allegro valmiina lähtemään ensimmäiselle aikataulun mukaiselle matkalleen Pietariin.
Helsinki asema
Allegro lähtee Helsingistä Pietariin klo 15.01
Helsinki asema
Allegro Helsingisssä lähtöraiteellaan.
Helsinki asema
Allegro saapuu Ilmalasta Helsingin lähtö raiteelle.
Helsinki asema
Ensimmäinen Allegro kuljetti vain arvovieraita. Juhlajuna Linnunlaulun sillan kohdalla.
Helsinki asema
Viimeinen Sibelius, P36, on saapunut kotiin (lähes minuutilleen ajoissa). Paikalla oli jalustoista ja kameroista päätellen muutamia harrastajia.
Helsinki asema
Repin lähtee viimeistä kertaa Helsingistä (!?)
Välillä Turku asema–Kupittaa
IC 146 on juuri lähtenyt Turusta. Aurajokea ylitetään par'aikaa.
Kupittaa
IC2 137 laskeutuu ykköstien ylittävältä sillalta Kupittaan asemalle.
Kirkkonummi
P 154 jarruttelee hämärtyvässä loppukevään illassa Kirkkonummelle.
Helsinki, Pasila asema
Pietarista Helsinkiin matkaava P34 "Repin" saapuu Pasilaan sankassa lumipyryssä. Päivä on viimeinen ennen Allegro-liikenteen alkua.
Helsinki, Pasila asema
Repin, viimeistä kertaa numerolla P34, lähtee vielä kiihdyttämään lyhyen matkan Pasilasta Helsinkiin.
Turku asema
Puoli neljän maissa oli Turussa kohtalaisen vilkasta, kun Helsingistä saapui ensin P125 (Sr12 vet.) aseman eteen raiteelle 1B, sitten lähti P105...
Helsinki asema
Iltaruuhkaa Helsingin asemalla. Edessä P273:n autovaunut ja niiden takana Dr14.
Helsinki asema
Sr2 3234 jäänyt 10 raiteelle odottelemaan.
Turku asema
Sibeliusvaunu Foty 29991 Turussa.
Turku asema
Pendolino 138 lähdössä kohti Helsinkiä.
Välillä Piikkiö–Kupittaa
Piikkiön (?) päivystäjä matkalla vaihtotyönä Turkuun ilman vaunuja. Kamera oli kesäajassa.
Hakuehdoilla löytyi 13616 kuvaa