Karhumäki
Sotilaita kauniissa riveissä Karhumäellä. Keskimmäisestä vaunusta itselleni tulee mieleen C-sarjalainen, samanlainen jonka Rautatiemuseosta...
Tuntematon
Höyryvetureita tehdään tai korjataan, mutta missä. Suuret määrät seiniin nojaavia kiertokankia odottavat asennusta pyöräkertojen kanssa.
Syväri
Sotakalustoa avotavaravaunuihin kuormattuna Syvärillä jatkosodan aikoihin. Asjallinen puoliperäyhdistelmäkin on löytynyt kyytiin. Ainakin...
Loviisa, Loviisa (LWR)
Kirjamessulöytö: Loviisan Vesijärven kolmonen on junansa kanssa saapunut ilmeisesti Lahdesta Loviisaan. Komea asemarakennus purettiin...
Yhdistyneet Villatehtaat, Hyvinkää asema
Näille main päättyi pääpistosta erkaneva raide. Maanmuokkausta on harrastettu uudisrakentamisessa, joten korkeuserot valitettavasti vaihtelevat.
Yhdistyneet Villatehtaat, Hyvinkää asema
Pääraiteen loppukohta Kankurinkadun päässä. Villatehtaalla on nykyään paljon toimintaa eli Kankurinkadulla bongaa aamu kahdeksan aikoihin hienosti...
Yhdistyneet Villatehtaat, Hyvinkää asema
Edellisen kuvan vastakuva. Tästä kohti erkani raide loivasti vasemmalle kulkien viimeistelyosaston eli nykyisen kaupungintalon viertä tehtaan aidan...
Yhdistyneet Villatehtaat, Hyvinkää asema
Ratalinjaa (Kankurinkatua) pääradalle päin. Edellisessä kuvassa kuvaaja oli Prisma -kyltin alla.
Hyvinkää, Hyvinkää asema
Kauppakeskus Willan kolmannesta kerroksesta näkyy entinen ratalinja, nykyinen Kankurinkatu mahtavasti auringon nousun aikoihin. Etualan...
Hyvinkää, Hyvinkää asema
Piston linjaa Villatehtaalle päin. Raide on kulkenut melkein Jussinmäessä kiinni.
Hyvinkää, Hyvinkää asema
Villatehtaan piston ratalinjaa pääradalle päin Rosson ja Tokmannin välimaastossa. Aurinkolaseilla aseistettu skeittaaja uhmaa kuvaajaa...
Kokkola
F1 64 on päässyt kuvattavaksi Kokkolassa elokuussa 1925. Peltiosat eivät enää kiiltele, mutta perässä tuleva vaunu näyttäisi samalta kuin...
Ykspihlaja, Ykspihlaja tavara
F1 64 "Ykspilassa" 14.8.1925. Peltiosat kiiltelee. Itsellä lyö tyhjää vaunun osalta: kolmannen luokan matkustajavaunu tähystyskopilla. Vaunun...
Tuntematon, Saksa
Ratatöitä linjalla. Kuvasta päätellen on työn tavoitteena rakentaa toinen raide. Lapiot ovat jääneet pystyyn reunaan, kun joukkio siirtyy ehkäpä...
Tuntematon, Saksa
Pikkupoika poseeraa filtteri suussaan tähystyskopillisen tavaravaunun oviaukossa melkein niskassaan viisi natsia. Vaunun taustalla näyttäisi olevan...
Tuntematon, Saksa
Taas sitä mennään! Sotakalusto siirtyy eteenpäin - rintamalinja muuttuu. Pylväässä lukee 47-11.
Tuntematon, Saksa
Uudesta sorastuksesta päätellen kymmenpäinen joukkio on ilmeisesti vaihtanut vaihteen ehompaan yksilöön. Muut seitsemän miestä tarkkailevat työn...
Turku, Turku asema
Yksi nojaa, kaksi seisoo Dm9 5109:n vierellä, kun kamera sanoo "naps". 1970-lukua veikkaisin.
Kööpenhamina, Tanska
Komea väritetty postikortti Kööpenhaminan Raatihuoneentorin liepeiltä höystettynä ainakin seitsemällä raitiovaunulla.
Vesuvius, Italia
Funikulaarin loppu - Vesuvius. Vaunu on päässyt huipulle ja matkustajien kirjo on purkautunut ulos. Itse funikulaarin vaunuun on ilmestynyt...
Hakuehdoilla löytyi 413 kuvaa