Välillä Karkku–Vammala
Verrokkikuva vuoden 1956 ilmakuvan tilanteeseen Heinoon vanhan aseman ympäristöstä. Kuvaan on selvyyden vuoksi merkitty vanha ja uusi (eli...
Välillä Karkku–Vammala
Ilmakuva Heinoon vanhan aseman ympäristöstä. Heinoon vanha asema sijaitsi kuvassa tekstin Heinoo ensimmäisen kirjaimen H yläpuolella....
Kotolahti
13 Eil-vaunua tuotiin Ilmalasta Kotkaan 14.5. junassa MV 11995, kuvassa vaunut odottamassa Kotolahden ratapihalla viimeistä siirtoa kohti...
Vammala
S 469 Tampereelta Poriin saapuu Vammalaan, jossa tapahtui vastakkaiseen suuntaan kulkeneen IC 470:n kohtaus.
Välillä Vammala–Äetsä
Tampereen Viinikasta Harjavaltaan kulkeva T 58655 ylittää juuri Kaukolantien tasoristeystä aurinkoisessa säässä.
Höllö, välillä Orivesi keskusta–Juupajoki
Korkeakosken rättijuna Oriveden komeissa maisemissa
Luumäki
Luumäen asemarakennus vuodelta 1885. Alkuperäisen laajentamattoman asemarakennuksen sisäänkäynti on todennäköisesti ollut yhdeksänruutuisen ikkunan...
Kotolahti
Kotolahden ratapihan laajennuksen lisäraiteita, kuvanottohetkellä raiteet oli saatu sepelöityä ja vaihdekujat rakennettua, vasemmassa reunassa...
Kotolahti
Kotolahden ratapihan laajennuksen lisäraiteita, kuvanottohetkellä raiteet oli saatu sepelöityä ja vaihdekujat rakennettua. kuva Mussalon suuntaan.
Välillä Orivesi keskusta–Juupajoki
Lisäjuna Vilppulaan ohittaa Nihuanjärveä, joka jää kuvan vasemmalle puolelle. Junan peräpäässä on Nihuan, ja kuvauspaikassa Penturan tasoristeys.
Välillä Juupajoki–Orivesi keskusta
Oriveden pohjoispuolella rata kulkee jonkin matkaa laajojen peltojen keskellä ja sitä myöten on puutonta tilaa kuvata. Korkeakosken paluujuna on...
Rahkmala
Saavutaan Rahkmalaan. Langat on vedetty, mutta legendaarinen seisakekatos on ja pysyy.
Mouhu
T 55842 ohittaa Mouhun entisen liikennepaikan kohtaa. Kuvassa etualalla näkyy tasoristeyksen jäänteet, kuva on otettu korvaavalta sillalta....
Välillä Heinoo (nykyinen)–Vammala
T 3716 Leivintien tasoristeyksen läheisillä pelloilla.
Välillä Orivesi keskusta–Juupajoki
T 3325 Höllössä
Kotolahti
Kotkan Kotolahden ratapihan laidalla nosteltiin sepelivaunuja rekan kyytiin. Dv19 kurkkii kasojen takana. https://youtu.be/oKCQjJu03O4?t=1627
Välillä Äetsä–Vammala
Sr1-veturit 3016 ja 3054 Porista Tampereelle.
Välillä Vahojärvi–Sisättö
IC 266 matkaa etelään keskellä erämaata. Tästä samalta paikalta kuvattiin Heinäkuussa 2014 niinikään juna 266.
Vinkkilä
T58503 ohittaa juuri Vinkkilän vanhaa asema-aluetta. Juna päätyy tasoristeyksessä myös harrastajakollegan kameran linssiin. Vinkkilässä...
Sastamala, Vammala
Vammalan rautatievesitorni. Tästä ei löytynyt kuvia. Tornin rakennusvuosi on 1932 ja vesisäiliön tilavuus 50 kuutiometriä. Lähde: Kansallisarkiston...
Hakuehdoilla löytyi 326 kuvaa