Hollola, Vähäjoki
Viikon takaisesta ruuhkasta viisastuneena VR varasi nyt runsaasti kapasiteettia MM-kisoja varten. Tässä ylimääräinen Z-juna entisen...
Lahti
Sm2 -letkan seuraava urakka oli tiedossa vasta illalla, joten pötkö vietiin säilytysraiteelle muutamaksi tunniksi odottamaan paluukyytiläisiä.
Lahti
Hiihdon MM-kisojen aikaan Helsingin ja Lahden välillä on ollut liikenteessä normaalien Z-junien ohella myös lisäjunia. Perjantaina...
Lahti
Taajamajuna HSM 312 lähdössä Lahdesta kohti Riihimäkeä. Kuten mahdollisesti aiempinakin päivinä, myös tuolloin juna ajettiin Sm2-parista...
Riihimäki asema
R-juna 9692 (Riihimäeltä 16:55) ajettiin 17.6.2016 poikkeuksellisesti Sm2-kalustolla 6057+6088+6062. Olin sattumalta...
Kirkkonummi, Tolsa
Tolsan uusi asema työn alla.
Tampere asema
H 378 ajettiin poikkeuksellisesti kahdella Sm2:lla.
Kouvola lajittelu
Talvi-illan sininen hetki kuvataan yleensä esiintyvän pilvettömällä taivaalla auringonlaskun jälkeen. Kouvolan lauantai-ilta oli...
Riihimäki asema
Sm2-kokoonpano juuri liikkeelle nytkähtäneenä, kun oli aika lähteä taittamaan matkaa tunnuksella HSM 1311 Riihimäeltä kohti Lahtea. On se...
Kouvola lajittelu
Auringon viimeiset säteet valaisevat taivasta kun HSM358 on aloittanut matkansa Kouvolasta kohti Kotkaa.
Oulunkylä
Näihin aikoihin nelisenkymmentä vuotta sitten vaihteen kääntäjä jätti lumityökalut hankeen. Aikoi tulla toiste. Pilvetön taivas, vaan ei sininen.
Ilmala asema
Näköala Hakamäentieltä Huopalahden suuntaan, L-juna menossa Pasilaan.
Helsinki, Pukinmäki
Korkealattiaisten K-junien viimeinen pöllytystalvi Pukinmäessä. Laiturin kello on noin puoli tuntia jäljessä ja juna minuutilleen aikataulussa.
Helsinki asema
Eil-runko saatetaan varikolle. Sm2:et odottavat rauhassa omaa vuoroaan.
Nastola (vanha)
Uusikylä-Nastola-teollisuusraiteen päätepisteessä oli vilkasta ohikulkuliikennettä ja vaunujakin melko runsaasti seisomassa....
Kerava asema
R-junat keravalla
Riihimäki asema
Vuoden viimeisen päivän talvista (?) maisemaa Riihimäen aseman seudulla. Kello on 13.15, ja Sm2 raiteella 8 tekee parhaillaan lähtöä Lahteen....
Pasila asema
Sm2 L-junassa Helsingistä Kirkkonummelle. Harvinaistuva näky, mutta kuvanottoajankohtana vielä tavanomainen, kuten myös oikealla näkyvä...
Raasepori, Karjaa
Sm2 Y-junassa Karjaalla.
Hakuehdoilla löytyi 2416 kuvaa