Kullasvaara
Loviisan hiililiikenne on käynnistymässä. T 58660 Vainikkalasta Lahteen odottelee lupaa eteenpäin. Sr1 3040 + Sr1 3070 + 50 Vok, 200...
Välillä Harju–Kouvola asema
Tölkit Varkaudesta Sköldvikiin lähestyvät Kouvolaa illan kääntyessä yöksi. Vieressä Kymijoki on levennyt Kuusaanlammeksi.
Välillä Harju–Kouvola asema
Tällä kertaa 4096:ssa oli umpivaunujakin Tadien ja pönttöjen lisäksi. Kouvolassa ollaan kohta, taustalla on valtatie 6:n silta ja vieressä...
Välillä Kullasvaara–Utti
Lisäjuna Joensuuhun on lähtenyt yön selkään. 3003 oli taas keulilla - se ja 3025 tulivat molemmat bongattua peräti kolme kertaa parin viikon...
Välillä Myllykoski–Kouvola tavara
Mussalosta Kouvolaan saapuva tavarajunan pätkä mahtuu pieneenkin kuvaustilaan.
Välillä Harju–Kouvola asema
Raivatut reunat helpottavat kuvaamista Kouvolan ja Harjun välilläkin. 4096 kulkee tänä kesänä poikkeusreittiä. Jukka suorittaa hieman taaempana...
Välillä Utti–Kullasvaara
Tavarajuna Vainikkalasta kaartelee Aitomäen sillan alle ja hidastelee samalla vauhtiaan.
Välillä Kullasvaara–Utti
Heinäkuun kohtaamisia, osa 2/6. Työjuna on menossa Kaitjärvelle, jossa main sattuu olemaan myös kulkunsa keskeyttänyt 2660. Luulin että se olisi...
Välillä Utti–Kullasvaara
Heinäkuun kohtaamisia, osa 3/6. Tyrrin ja Aitomäen välisillä pelloilla kohtaavat Sköldvikiin menevä pönttöjuna ja Mussalosta Imatralle kulkeva...
Kullasvaara
Heinäkuun kohtaamisia, osa 4/6. Vainikkalan junat kohtaavat Kullasvaarassa.
Kullasvaara
Heinäkuun kohtaamisia, osa 6/6. Neljä tavarajunaa sattui Kullasvaaraan samaan aikaan. Viideskin (2693 Mussalosta Vainikkalaan) on lähellä, mutta...
Välillä Kouvola asema–Harju
T2273 Kouvolan lajittelusta – Ristiinaan kaartelee deeveriparin 2640 + 2654 johdolla Miehon tasoristeyksen jälkeisessä ässämutkassa.
Kouvola asema
Fenniarailin kolmosveturi odottamassa lähtövuoroaan Kouvolan illassa.
Kouvola asema
Sr1 3034 odottelee Kouvolassa IC 701:n keulilla matkustajia ja allekirjoittanutta.
Välillä Harju–Kouvola asema
Siilinjärvi-Hangonsaari kiertolainen T4096 on jättänyt taakseen Harjun liikennepaikan ja aloittanut nousun kohti Miehoa ilta-auringon...
Kouvola asema
Lähiliikennerunko punaisella lipulla ja 1500 V kytketty-kyltillä varustettuna oli tuttu näky viikonloppuisin hieman yli 10 vuoden ajan...
Kouvola asema
Kahden Kouvolan Zetan rungot peräkkäin pysäköitynä raiteella, jonne ne perjantaina saapuivat Helsingistä tunnin välein.
Kouvola asema
Kouvolan Zetan seitsemän vaunun standardirunko (6 Eil ja 1 Eilf) odottelee sunnuntai-illan rauhallisella ratapihalla maanantain varhaista...
Kouvola
Kouvolan Kullasvaaran vilkasta tavaraliikennettä. Oikealla Belor Agron lannoiteterminaali jossa Vtad- ja Fakks-vaunuja...
Kouvola asema
Veturinvaihto ja pysähdys Kouvolassa kesti sen aikaa, että ehti hyvin käydä ulkona.
Hakuehdoilla löytyi 3134 kuvaa