Välillä Tikkurila asema–Pasila asema
Ulkona on vielä pilkkotunnelmaa lähijunan ylittäessä kunnanrajan ja saapuessa Helsingin alueelle. Eilf-vaunussa tunnelma on hiljainen ja...
Hangonsaari
Saapuneen junarungon pilkkomista Hangonsaaressa. Dr20 on vetäytynyt taustalle lepäämään. Kielipoliisilla voisi olla kumipyöräliikenteen opasteeseen...
Välillä Kurkimäki–Airaksela
Ja aika on koittanut, kun Fenniarailin raakapuujuna on saanut luvan lähteä Kurkimäeltä. Vielä näin valoisaan aikaan saa juna kolista pitkin...
Haapajärvi
Paluumatkaa Ouluun on kuljettu jo pitkästi, ja Haapajärvelle tultaessa alkaa pimeäkin hiipiä ylle sakean pilvisen taivaan alla. Nivalasta ylöspäin...
Heikinsilta, Haapamäki
Sateinen epäonnenpäivä alkaa pikkuhiljaa lähestyä loppuaan, antaen alun viikonlopulle. Pilkkopimeässä Vankat Tampereelta jarruttelevat Haapamäen...
Yläkoski
Yläkosken puupässi on tuonut terminaalille tyhjän vaunurungon ja pilkkonut sen kahteen osaan. Kohta se alkaa koota täysistä vaunuista junaa. Kuva...
Välillä Karkku–Suoniemi (uusi)
Tutustuin parin helteisen päivän ajan Tampereen ja Tahkoluodon väliseen rataan. Reissun ensimmäinen kuvauskohde oli T 3710. Karkun pohjoispuolella...
Hankasalmi
Sr3 201 kasailee illalla Haminaan suuntaavan T 7032:n runkoa. Versowoodin lastausraiteen lyhyen pituuden vuoksi juna joudutaan pilkkomaan ja...
Kouvola tavara
Sekahaminalainen saapuu pääteasemalleen nestekaasuvaunut rungon etuosassa. Kuten Resiinassakin on muutamaan otteeseen mainittu, on viime aikojen...
Kilo
Kilossa uusien lisäraiteiden pohjustustyöt ovat jo hyvässä vauhdissa, ja taustalla näkyvää kalliotakin on valmisteltu palasiin pilkkomista varten....
Rautatiemuseo, Hyvinkää asema
Nopea toimitus lähes perille lämmityskamiinaan. Hieman tuoreehkoa on puutavara saattaa olla, mutta salongin lämmössä kuivahtaa nopeasti....
Rapallo, Italia
On jo pilkkopimeää ja kuvaaja hammasta purien työntää ISO-arvoa viiteen tuhanteen. Vielä pysyy kohina siedettävällä tasolla. Hetken kuluttua...
Ruokosuo
Dr21 pilkkoo Yaran ratapihalla juuri saapunutta ammoniakkiletkaa kahteen osaan. Sillä välin muutaman kilometrin päässä Dr20 tekee Siilinjärven...
Ruokosuo
Ammoniakit on tuotu tehtaalle, ja Dr21 siirtyy toiseen päähän runkoa pilkkoakseen sen kahdelle eri raiteelle. Takana touhua pasutteen...
Haapamäki
Päivän viimeinen taajamajuna lähtee pois Haapamäelle, ja samalla Vankka sukeltaa Keuruun radan pilkkopimeään yöhön.
Pieksämäki Temu
Metsän reunasta katsoen voi huomata Temun kauneuden, kun Dr18 on yhtä sininen kuin yöksi muuttuva taivas. Kohta juna joutuu sukeltamaan...
North Conway, NH, Yhdysvallat
Lähikuva GP9 #1751:n keulan kellosta. Muutama rautatieyhtiö suosi näitä veturin keulalle asennettuja soittokelloja. Ääni vastaa keskikokoista...
Helsinki asema
Virkatarvevaunun BF 03128 sisustusta ei liiemmin ollut muutettu konduktöörivaunuajoista. Matkatavaraosaston puolella väliseinän läheisyydessä näkyy...
Välillä Kannus–Riippa
Kymmentä vaille kaksi yöllä. Iisalmi-Ykspihlaja välin juna tuomassa takaisin lastattuja sinkkivaunuja. Tämäkin kulki vielä eri tyyppisillä...
Haukivuori
Salainen juna, ei löytynyt avoimesta datasta, pysähtyi hetkeksi asemalle väistämään vastaantulevan IC 70:n. Kuvaaminen pilkkopimeässä on "hieman"...
Hakuehdoilla löytyi 45 kuvaa